Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy

Ensimmäinen "lapsellinen" joulu tuli vietettyä läheisten kanssa. Meille epänormaaleista lähtökohdista huolimatta joulu oli oikein mukava, kuten ennakkoon arvelinkin. Ainoa huono puoli oli vapaapäivien vähäinen määrä. Tyttäremme sai lahjoja sopivasti - keneltäkään ei onneksi lähtenyt mopo käsistä.

Tämänkertaisen kirjoituksen otsikolla ei viitata menestyneen turkulaisduon menestyneeseen hittiin, vaan vauvamme kasvuu ja kehitykseen, jotka menevät hurjaa vauhtia parhaillaan eteenpäin. Istuminen sujuu jo melko hyvin, tukka kasvaa kovaa vauhtia, ensimmäinen hammas on jo puhjennut, ryömimisasennosta hamutaan jo pikkuhiljaa liikenteeseen, ilmeitä tulee jatkuvasti lisää, jne jne jne.. Tuntuukin että tässä alkaa kohta itsekin vanhentumaan kun toisella aika ja kehitys juoksevat niin kovaa vauhtia. Eilen illalla kun istuskelin olohuoneessa, niin vaimoni suusta pääsi hauska lipsahdus, jota ei pidä tulkita liian tiukkapipoisesti: "hitsi sä oot iso, äiti haluaa vauvan..". Itselläni nousi tässä vaiheessa otsalle kylmä hiki ja mieleen hiipi ajatus, että josko sitä taas..

Osaisiko joku kertoa minulle missä vaiheessa lapsen kehitysvauhti alkaa hiipua? Tällä hetkellä (7 kk) siinä ei nimittäin näy sellaisia merkkejä. Vielä ei ole syntymän jälkeen edes uskomaton notkeus kadonnut minnekään, vaikka itse olen jäykempi kuin Piikkiön Rautanetin (en ole edelleenkään saanut blogilleni sponsoreita, vaikka kaikenmaailman yrityksiä täällä mainostelen, vink ;) vink) parhainkaan rautakanki. Tyttömme heittää edelleen ketterästi vaikka molempien jalkojen varpaat yhtä aikaa suuhun, jos siltä tuntuu. Jos hänellä on yhtään geenejä minulta tai isältäni, niin tuollainen notkeus ei kyllä ole pysyvää. Missä iässä ihminen mahtaa alkaa menettämään äidin mahassa saatua notkeutta? Entä onko synnynnäistä notkeutta mahdollista "pitää yllä" tekemällä jotain harjoitteita läpi lapsuuden? Kiinnostaisi auttaa viatonta lasta, jotta hänestä ei tulisi tällaista lentopalloharjoitusten venyttely- sekä kuminauha- ja keppijumppaosioiden yleistä naurunaihetta.

Teimme tänään (UV aaton aattona) tyttäremme kanssa ensimmäiset pulkkakävelyt. Samaa nautintoa lienee tarjolla huomenna, tai siis tänään, kun menemme hyvien kavereiden kanssa vastaanottamaan Uutta Vuotta. Raketit tuskin tytärtämme pelottavat, sillä hän oli jo alle kuukauden ikäisenä katsomassa ilotuliteilla toteutettua Myllynsillan "räjäytystä"..

Menestyksekästä Uutta Vuotta kaikille!

Joulu on taas, joulu on taas, suu kohta täynnä hampait

Vielä suu ei ole ihan täynnä hampaita, mutta ensimmäinen on sentään nähnyt päivänvalon muutamaa päivää vajaa seitsemän kuukauden ikäisenä! Eipä ole tytär siis turhaan kiukutellut, kun vielä lisätään hammasjupakan kanssa samanaikaisesti päälle ensimmäinen kuume ja kunnollinen flunssa. Myös oksennus on ollut aika herkässä pari viimeistä päivää, joten kaikki epämukava on iskenyt nyt kerralla päälle. Kyllä itkisin minäkin!

Tyttö on kyllä ollut uskomattoman hyväntuulinen vaikeuksista huolimatta. Yöllä itkuja on tullut ja ainoa apu on tuntunut olevan vanhempien läheisyys. Paras nukkumispaikka on ollut äitin syli ja toiseksi paras äitin ja isin väli vanhempien sängyssä. Tytön oloa on koitettu helpottaa antamalla lääkettä suppojen muodossa. Yllättävän rauhallisesti hän on niitä ottanut vastaan, sillä kuvittelin että väärän suuntainen liikenne pyllyssä voisi aiheuttaa kovaakin huutoa. Kuumeen mittaaminen oli yökkäämisreaktion vuoksi haastavaa suun kautta käytettävän tuttimittarin kanssa, joten apteekista piti hakea korvamittari, joka onkin toiminut erinomaisen hyvin. Vauva tuskin edes huomaa mitään kun nopea mittari jo ilmoittaa kuumeen määrän korvasta.

Toivottavasti sairastelu ei jatku pitkään, sillä jouluun on enää muutama päivä. Ei olisi kiva viettää ensimmäistä joulua kipeänä. Minulle joulurauha on kaukainen ajatus, sillä en ole ehtinyt ostamaan vielä yhtään joululahjaa. Onneksi vaimo on tehokas pakkaus ja minullakin sentään muutama idea mielessä mitä pitäisi lähteä hakemaan aaton aattona, kun työt ja muut kiireet hellittävät.

Oven takana oleva joulu tulee olemaan minulle monella tapaa uudenlainen. Monivuotiset, oikeastaan koko elämän kestäneet, tutut ja mukavat joulutradiot muuttuvat olennaisesti. Ensimmäisen kerran ne muuttuivat radikaalisti silloin kun silloisen tyttöystävän ja nykyisen vaimon kanssa alettiin viettämään jouluja yhdessä ja nyt ne muuttuvat jälleen, sillä vierailupaikkojen lukumäärä on valitettavasti kasvanut lähipiirissämme, mikä aiheuttaa sen että käytössä oleva aika on jaettava pienempiin aikayksiköihin. Onneksi positiivista mieltä tuo kuitenkin yksi uusi suloinen tonttupukuinen joulun juhlija. Tulevasta joulusta tulee siis varmasti vähän ristiriitainen, mutta mukava juhla. Ainakin tulee nähtyä kaikkein tärkeimmät ihmiset, vaikka aikaa heidän kanssaan ei nyt pystykään viettämään niin paljon kuin aiempina jouluina..

Toivotan kaikille blogini lukijoille erittäin rauhallista joulua. Viettäkää aikaa läheistenne kanssa, syökää hyvää ruokaa ja rentoutukaa.

Itku pitkästä ilosta

Tämän blogitekstin kirjoittaminen aloitettiin Riikan lentokentän odottelutiloissa Latviassa ja nyt kirjoitus jatkuu pilvien yläpuolella lennolla Riikasta Istanbuliin. Kerrankin on aikaa rauhassa istua ja näpytellä tekstiä päiväsaikaan.. No, päivittämään pääsin onneksi vasta yöllä.

Otsikon toteamus on ollut muutamana yönä lähellä totuutta meidän asunnossa – sekä vauvalla että vanhemmilla. Ensimmäinen puoli vuotta sujui lapsemme kanssa vailla mitään ongelmia itkujen ja nukkumisen suhteen, mutta nyttemmin yöheräilyjä, -syömisiä ja -itkuja on alkanut olemaan säännöllisesti joka yö. Meillä on tähän mennessä valitettavasti yöheräämiset jääneet melkolailla äidin harteille, koska isä ei tunnu heräävän vaikka makkarissa tapahtuisi mitä tahansa. Pitänee jatkossa pedata äitille aina välillä yösija olohuoneen puolelle ja siirtää isä nukkumaan lähemmäs pinnasänkyä.

Pidämme varsin todennäköisenä että itkun syy on kohtapuolin puhkeamassa olevat hampaat. Vielä mitään ei näy, mutta sormella (juu juu pestyllä tietysti) kokeillessa tuntuu siltä että alaikenestä olisi vähän ajan päästä mahdollisesti tulossa ensimmäinen maitohammas. Osaisikohan joku kommentoida tähän kirjoitustani täydentäen että miten nuo hampaat tulevat ikenestä läpi? Ja millaista ien on koostumukseltaan? Survooko juuret hampaan vaan läpi siitä?

Yhtä yöllistä täyteen ääneen vedettyä huutokonserttia, sellainen johon jopa minä heräsin, kuunnellessa tuli mieleen että pitäisiköhän sitä sittenkin asua jossain metsän keskellä keskustan kerrostalon sijaan. Melko kova ääni voi nimittäin tulla tuollaisesta pienestä tytöstä, kun ympärillä on kerrostalon veran täyttä hiljaisuutta. Näinä muutamina öinä kun huutoa on tullut kuin urosleijonalta, on mielessä käynyt myös että olisikohan tytölle sittenkin pitänyt jo hyvissä ajoin opettaa tutin syöminen. Näissä mellakkatilanteissa tutti voisi olla hyvä rauhoitteluväline. No, onneksi isoimmilta ongelmilta on vielä vältytty. Muutama yö sinne tänne..

Meitä mietitytti tuossa vaimoni kanssa että onko jokaisen hampaan puhkeamisen yhteydessä odotettavissa samanlaiset kivut ja itkut vai onko se vain tämä ensimmäinen, joka aiheuttaa kovimmat kivut. Joku jo asian kokenut voisi kommentoida ja kertoa onko tätä lystiä odotettavissa lisää.

Lystistä en tiedä, mutta kirjoituksiani on ainakin odotettavissa lisää..

Joulun odotusta, part 1

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina päätimme vaimoni kanssa piparkakkujen leipomisen ja maistelun jälkeen turkulaistaa tytärtämme vähän entisestään. Veimme hänet seuraamaan kuinka Turun Tuomiokirkon joulukuuseen (valtakunnan ykköskuusi) sytytetään jouluvalot (Katso video). Valitettavasti vaunuissa alettiin kuitenkin laskemaan lampaita juuri ennen h-hetkeä ja tilaisuuden seuraaminen jäi jääkalikoiksi muuttuneiden vanhempien tehtäväksi. Toisen adventtisunnuntain jälkeen koettiin ensimmäinen itsenäisyyspäivä, jonka merkitystä tyttäremme ei tainnut ihan vielä sisäistää. No, vietti hän kuitenkin koko päivän sporttisessa Suomi-bodyssa.

Lastenvaunujen ja -rattaiden kanssa ympäriinsä liikkuessa on muuten saanut nähdä oman lähiympäristönsäkin aivan uudesta kulmasta. Julkisten tilojen esteettömyydestä on toki saanut lukea lehdistä, mutta tämä asia oikeastaan konkretisoituu vasta kun se osuu omalle kohdalle. Aina ei voikaan liikkua sitä lyhintä reittiä, kun pitää miettiä miten vaunut siellä toimivat. Lastenvaunujen kanssa on vielä sikäli helppo toimia, että jos tulee paha paikka eteen, niin ne voi aina napata lyhyeksi matkaksi kantoon ja näin voi välttää vaikeat paikat. Mutta toisin se on esimerkiksi pyörätuolipotilailla. Ajattelemisen arvoinen asia..

Saapa nähdä millainen tulee olemaan tuo muutaman viikon päässä vaaniva ensimmäinen lapsellinen joulu. Tai siis lapsellinen olen toki ollut aiemminkin jouluisin, mutta nyt olen myös lapsiperheellinen. Lahjojen osalta tyttärellämme ei ole vielä iästä johtuen (jouluaattona tulee täyteen 7 kk) toiveita, mikä helpottaa isän ja äidin toimia mukavasti. Ei tarvitse lähteä paikalliseen lelukauppaan tappelemaan muiden kireiden vanhempien kanssa siitä viimeisestä hyllyllä olevasta joulun hittituotteesta. Lapsiin liittyvästä bisneksestä sormet janoaisivat kirjoittaa enemmänkin, mutta säästän sen vielä joulun jälkeiseen aikaan.

Saapa nähdä joutuuko meidän perheen isä lähtemään aattoiltana jossain vaiheessa R-Kioskilla käymään lottokupongin kanssa.. Ja jos joutuukin, niin toivottavasti pukki ei satu tulemaan juuri samaan aikaan.

Hyvää lapsen oikeuksien päivää!

Eipä tällä kertaa muuta kuin tosiaan hyvää lapsen oikeuksien päivää kaikille lapsille.

Lainattu www.unicef.fi:

Kansainvälistä lapsen oikeuksien päivää vietetään joka vuosi 20. marraskuuta YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen hyväksymisen (20.11.1989) kunniaksi kaikkialla maailmassa. Päivän tarkoituksena on tuoda esiin lapsen oikeuksien sopimusta ja herättää keskustelua lasten hyvinvointiin liittyvistä asioista.

Päivä saatiin nimettyä lapsen oikeuksien päiväksi suomalaisiin kalentereihin vuodesta 2002 Suomen UNICEFin aloitteesta.

Vuoden 2010 lapsen oikeuksien päivän teemana on yhdenvertaisuus. Yhtäkään lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi (YK:n lapsen oikeuksien sopimus, Art. 2). Jokainen lapsi on samanarvoinen.

Hei, me käännytään!

Elokuvat Hei, me lennetään ja Hei, me pamputetaan voisivat saada seuraavan jatko-osan tähdeksi nuoren ja lupaavan naisnäyttelijän Suomen Turusta. Elokuvan nimi voisi olla Hei, me käännytään, sillä kääntymisen jalo taito on opittu tällä päivämäärällä. Tai siis eilisellä, kun tämä kirjoittaminen meni taas pitkälle yöhön.

Kääntyminen on ollut lähellä jo pidemmän aikaa, mutta tänään me päätettiin tytön kanssa kimpassa että sitä harjoitellaan isän lentistreeneihin asti. No, eihän se siinä harjoitellessa tietystikään onnistunut, mutta kun valmentajan silmä vältti ja kädet lipsuivat tietokoneen kimppuun, päätti tyttö että nyt on hyvä aika vaihtaa asentoa selin makuulta päinmakuulle. Taitojen jaloon kirjaan voidaan taas tehdä yksi uusi rasti kohtaan ”kääntyminen”.

Vaimoni tuli kysyneeksi tuossa yhtenä päivänä tyttäremme horoskooppimerkkiä, joten sehän tähän loppuun pitää vielä selventää kaikelle kansalle (todella tähteellistä tietoa - horoskoopithan kertovat kaiken vauvojen tulevaisuudesta). Tyttäremme on kaksonen, vaikka ihan yksin maailmaan saapuikin. Kaksoset ovat syntyneet 21.5.-21.6. ja he ovat luonteeltaan puheliaita, meneviä ja monipuolisia. Näistä luonteenpiirteistä tuo menevyys pysyy toivottavasti siedettävissä rajoissa, ainakin teinivuosina.

Ai niin, tietysti pitää kommentoida jotain siitä ensimmäisestä isänpäivästäkin. Vaimo nosti kyllä riman aika korkealle tulevaa äitienpäivää ajatellen. Näen jo nyt itseni lähes yhtä mahdottoman tehtävän edessä kuin suomalainen korkeushyppääjä EM-kisojen karsintakilpailussa. Rima heiluu uhkaavasti jo ennen vauhdinoton alkua. Edes isänpäivälle osunut työpäivä ei onnistunut pilaamaan sänkyyn saadun aamupalan makua suussa. Se maku suklaineen ja kuohuviineineen tulee pysymään suussa ja mielessä vielä pitkään. Kiitos.

Näin tällä kertaa.. Ensi kerralla taas jotain muuta!

El dia de padre

Minä koen tulevana sunnuntaina jotain minkä jokainen mies voi kokea vain kerran elämässään, jos silloinkaan. Lähes kolmekymmentä kertaa olen jo isänpäiviä viettänyt, mutta nyt on edessä ensimmäinen kerta kun saan itsekin toimia juhlakaluna. Juhlittavaksi pääseminen on hienoa, mutta samalla pitää kaihoisin mielin todeta että isänpäivänä kierrettävien juhlapaikkojen määrä on vähentynyt meidän perheen osalta viime vuosina muutamalla.

Tiedonjanoisille (ei varmaan ketään kiinnosta oikeasti) tiedoksi että isänpäivä, kuten moni muukin ”kaupallinen” juhlapäivä, on lähtöisin Yhdysvalloista. Nykyisin sitä juhlitaan ympäri maapallon eri ajankohtina. Ruotsalaiset kauppiaat ehdottivat jo vuonna 1949 isänpäivää juhlittavaksi kaikissa Pohjoismaissa. Suomen kalentereihin isänpäivä merkittiin ensimmäisen kerran vuonna 1970, vaikka kalentereita Suomessa hallinnoiva taho, eli Helsingin yliopisto, hyväksyi vakiintuneen juhlapäivän virallisesti kalenteriin vasta vuonna 1987. Tuolloin isänpäivästä tuli myös liputuspäivä.

Isänpäivää vietetään Suomessa aina marraskuun toisena sunnuntaina. Kaikenlaiset kauppiaat pitävät nykyisin huolen siitä ettei keneltäkään pääse tämä(kään) juhlapäivä lipsahtamaan huomaamatta ohi. Jo jonkun aikaa kaikki mahdolliset paikat ovat olleet täynnä jos jonkunnäköisten firmojen ”muista isää” -mainoksia. Minä ainakin toivon että en saa mitään lahjaa sunnuntaina - korkeintaan jotain itse tehtyä tai yhteistä aikaa perheeltä. Vaimolle tiedoksi että jos nyt kuitenkin on jo jotain ostettuna, niin ei sitä tarvitse lähteä kauppaan palauttamaan.

Veikkaan että tänä vuonna minulle ei ole vielä tulossa mitään kivaa itse askarreltua. Maltan tuskin odottaa niitä vuosia kun alan saamaan hienoja kortteja ja lahjoja omalta jälkipolvelta. Itsekin olen tietysti aikoinaan tehnyt taideteoksia isällä, mutta niiden hienoudesta voi olla montaa mieltä. Toivottavasti tässäkin asiassa kuitenkin kauneus ollut katsojan silmässä...

Ollessani pieni, oli meidän perheessä tapana että äiti ja lapset valmistelevat isänpäivän aamuna juhlakalulle sänkyyn jotain purtavaa. Jännityksellä odotan mitä sunnuntai tuo tulleessaan. Toivon että meidän perheessä ei nyt aseteta rimaa liian korkealle, sillä keväällä on edessä äitienpäivä ja takaisinmaksun aika…

Varoituksen sana

Tyttäremme osallistui lauantaina illalla elämänsä pisimmälle kävelylenkille, kun kiersimme perheemme kesken 9,7 km lenkin pimeässä syysillassa. Lenkin siirappisin kohta oli Itäharjun nurkilla, jossa tutustuttiin Rakkaudensiltaan. Paluumatkalla pistäydyttiin vielä pyhäinpäivän kunniaksi viemässä hautausmaalle kynttilöitä tyttäremme isoisän ja isoisoisien muistoksi (video syksyisestä hautausmaasta). Kävelylenkki oli varsin mukava tapa muuten viettää lauantai-iltaa..

Olen saanut monelta suunnalta kuulla että olemme olleet onnekkaita tyttäremme suhteen. Kieltämättä sitä alkaa nyt itsekin jo ymmärtämään että vain nälästä itkevä ja koko yön nukkuva vauva helpottaa vanhemmuutta todella paljon. Meillä ei ole ollut juurikaan yöherätyksiä tai turhia itkukohtauksia, jotka kiristäisivät vanhempien hermoja ja aiheuttaisi varmasti pitkässä juoksussa eripuraa myös äitin ja isin välille.

Ajattelinkin että tässä vaiheessa olisi hyvä kirjoitella myös vanhemmuuden vaikeammista puolista, vaikka niistä ei omakohtaisia kokemuskia (vielä) olekaan. Tällä kirjoituksella on siis tarkoitus poistaa se mahdollisuus että joku haastaa minut oikeuteen kun olen antanut vanhemmuudesta liian ruusuisen kuvan. Kuulopuheiden perusteella koliikki on pahin vanhempien hermoja ja jaksamista raastava vaiva. Minulla ei ole ollut mitään käsitystä mitä tämä tarkoittaa, kunnes eilisellä kävelylenkillä päätin haastatella perheemme äiti-ihmistä tästä aiheesta. Häneltä sain jotain tietoa aiheesta, mutta tiedonnälän tyydyttämiseen piti myös käyttää internettiä. Ennen eilistä minulla oli tiedossa vain että kolikki on outo sana ja jotenkin se liittyy lapsen itkemiseen. Nyt tiedän siitä jo vaikka mitä.

Vauvakoliikki tarkoittaa pitkään kestäviä itkujaksoja, joihin ei auta vanhempien rauhoittelu, imettäminen tai vaipainvaihto. Lääkärien määritelmän mukaan koliikkivauvat itkevät yli 1,5 tuntia päivässä. Useimmiten koliikkivauvat itkevät jopa yli 3 tuntia päivässä. Itku ajoittuu yleensä iltaan tai yöhön, mikä lisää entisestään itkun rasittavuutta vanhempia ajatellen. Huonot yöunet ja jatkuva huoli lapsen itkemisestä rasittaa vanhempia. Noin joka kymmenes lapsi kärsii koliikkivaivoista, jotka menevät normaalisti ohi kolmen kuukauden ikään mennessä.

Minusta on outoa on että nykylääketiede ei ole onnistunut selvittämään koliikin syytä. Sen vuoksi siihen ei tietysti ole myöskään voitu kehittää hoitoa. Eräiden tutkijoiden mielestä koliikki johtuu paksusuolen kouristuksista, jotka aiheutuvat joko siitä, että vauvaa ruokitaan liian paljon tai liian usein. Toiset taas ovat sitä mieltä, että se on jokin allergian muoto. Koska perinteinen sairaanhoito ei pysty tarjoamaan hoitoa, monet vanhemmat ovat kokeilleet vaihtoehtoisia hoitokeinoja (esim. akupunktio ja kiropraktiikka), mutta niidenkään tehosta ei ole tieteellistä näyttöä.

Koliikkivauvan hoitaminen on taatusti raskasta puuhaa. Kannattaa kuitenkin muistaa että se ei ole lapselle vaarallista eikä vaikuta lapsen kehitykseen ja se paranee itsestään. Jos jollain on kokemuksia koliikkivauvoista, niin heittäkääpä kommentteja tähän juttuun, jotta rookie-isi saa lisää informaatiota tästä(kin) aiheesta. Jos tietoa löytyy, niin joku voisi myös kertoa mistä ihmeestä tuollainen koliikki-sana on tullut suomen kieleen..

(Kuivaa) tutkittua faktatietoa

Kuulin tänään radiouutisissa Väestöliiton tekemästä isyyteen liittyvästä tutkimuksesta ja julkaisusta (Isyyden kielletyt tunteet). Aihepiiri houkutti googlettamaan asiasta lisätietoa kuvaputkelleni. Suosittelen että ainakin äidit lukisivat tuon sulkeisiin laittamani linkin, jos teistä tuntuu että oma mies käyttäytyy oudosti ja typerästi. Tuo julkaisu voi auttaa ymmärtämään häntä paremmin. Itseäni en juurikaan tuosta julkaisusta tunnista, mutta yksi kohta tuntui osuvan: ”Yllättäen miehet kuvaavat myös paljon onnen ja rakkauden tunteitaan”. Suomalainen mieshän ”ei saa” julkisesti näyttä tunteitaan, mutta minä olen lähtenyt omalta osaltani tätä myyttiä rikkomaan tätä blogia kirjoittaessani. Nämä kirjoitukset syntyvät täysin selkärangasta yhtä soittoa naputtelemalla ja täytyy myöntää että välillä jälkikäteen näitä lukiessa ihmettelen itsekin, että asuuko minussa joku ihmeen herkistelijä kovan kuoren alla. Kaikkea tuollainen puolimetrinen ihmisen alku saakin aikaan..

Käsiini sattui kulkeutuman myös vanha Suomen Kuvalehti (7/2010), jonka otin iltalukemiseksi tuossa yhtenä iltana. Sieltä löytyi mielenkiintoista tietoa naisten hedelmällisyydestä, ehkäisystä ja maapallon ylikansoittumisesta. Enpä ole ihan yksin tämän isyyteni kanssa, kun artikkelin mukaan 420.000 naista huomaa päivittäin olevansa raskaana. Valitettavasti näistä peräti 200.000 on ei-toivottuja raskauksia. Artikkelin luettuani päätin että minä tipautan kolikkoja keräyslippaaseen seuraavan kerran kun jossain järjestetään keräys kehitysmaiden ehkäisy- ja valistusasioiden hyväksi. YK:n mukaan 52 miljoonaa ei-haluttua raskautta vältettäisiin vuosittain, jos ehkäisyn keinot olisi saatavilla. Suomessa nainen saa keskimäärin 1,9 lasta kun vastaava luku on Nigerissä yli 7 ja Afganistanissa, Somaliassa, Ugandassa ja Tsadissa yli 6. Jottain tarttis tehrä.

Tässä tämänkertainen tilastopainotteinen kylmä bloggaukseni. Seuraavalla kerralla kaivetaan mahdollisesti taas pehmeämpi puoli esiin ja kirjoitetaan mukavia asioita tuosta omassa sängyssään tuhisevasta kääröstä, jonka erittäin äänekkääseen ilmavaivaan heräsin tänään aamulla. Se oli auringonpaistettakin mukavampi tapa aloittaa työpäivä - suu oli hymyssä jo sängystä noustessa. Miehet on miehiä..

Aika rientää - tytär ei

Edellisestä blogiraapustuksesta onkin vierähtänyt aika paljon aikaa jo, joten nyt lienee sopiva hetki taas päivitellä rookie-isin ja hänen ihan tyttärensä ja vaimon kuulumisia. Tässä onkin muuten yksi nykytilanteen oudoista puolista, kun voi ihan oikeastikin jo puhua omasta perheestä.

Tyttäremme ei vieläkään kääntyile, vaikka mittariin on juuri tulossa ja 5 kk. Sen sijaan hän istuu pieniä pätkiä ilman tukea ja seisoo erittäin jämerästi pienen avun avulla. Jostain puskaradioista olemme saaneet kuulla että jos lapsi ei kääntyile makoillessaan, niin nämä lähtisivät kävelemään kääntyileviä ja konttailevia aikaisemmin. No, tiedä häntä ja väliäkö tuolla. Se on toisaalta ihan kivaakin että tyttäremme viihtyy vielä paikallaan, sillä luulen että vuosien saatossa saamme vielä juosta lähes kyllästymiseen asti hänen perässään..

Pienokaisellemme ei ole vielä puhjennut hampaita, mutta voisi olettaa ettei siihen mene enää kovin kauan, sillä sen verran kovalla tahdilla kaikki tavarat menevät aina suuhun. Välillä näyttäisi kovasti siltä että ikenissä olisi ikävää kutinaa. Maitoruokinnan rinnalle on tullut jo jokin aika sitten kiinteä ruoka. Ensin kokeiltiin velliä, sitten puuroa ja onpa nyt syöty jo hedelmä- ja kasvissoseitakin. Viime viikon neuvolakäynnillä tuli lupa syödä jo lihaakin, joten tästä se suuri herkuttelu vasta alkaa. Kiinteiden ruokien hankinnassa tulemme kahdesta syystä suosimaan Piltin tuotteita. Ensinnäkin Piltti on julkistamansa uutisen mukaan pysymässä jatkossakin täysin kotimaisena tuotteena, jonka raaka-aineet tulevat kymmeneltä kotimaiselta sopimusviljelijältä ja jonka kaikki valmistusprosessit tapahtuvat Turussa. Kotiseutua pitää suosia! Toinen syy on se, että Piltin omistava Nestlé on yksi edustamani urheiluseuran yhteistyökumppaneista.

Tähän loppuun voisin vielä tämän päivän urheilusuoritukseni (voitokas lentispeli Suomen Cupin puolivälierässä) jälkeisessä mielentilassa listata tällä hetkellä arkirutiinien kolme mukavinta isä-tytärhetkeä. Omituista ehkä, mutta kahdessa kolmesta näistä tytär on täydessä unessa. Isän näkövinkkelistä niiden hetkien ihannointi ei suinkaan ole omituista, vaan nukkuvaa lasta on vaan jotenkin niin mukava katsella.
1. Urheilun jälkeinen yhteinen hetki – Aiemmin pelien jälkeen oli monesti joko voitosta tyytyväinen tai tappiosta kettuuntunut olo pitkään, mutta nykyisin nämä olot unohtuvat varsin nopeasti, kun saa matsin jälkeen pikkutyyppinsä syliin silmät lautasenkokoisina ympyröinä hikistä isää ihmettelemään.
2. Aamun ensimmäinen yhteinen hetki – Meidän perheessä minä herään nykyisin aina ensimmäisenä töihin ja saan rauhassa tuijotella nukkuvaa muuta perhettä. Se on jotenkin rauhoittavaa ja siitä lähtee päivä hyvin liikenteeseen. Normaalisti nappaan tytön sängystä syliin ja siirrän hänet minun lämpimälle paikalleni äitin viereen nukkumaan aamu-unia.
3. Illan viimeinen yhteinen hetki – Meidän perheen vakiintuneeksi tavaksi on tullut se, että isä kantaa tyttären sänkyyn nukkumaan sitten kun tämä on ensin sammahtanut olohuoneen puolelle. Vauvan peittely ja pusu poskelle ovat illan tärkeimmät rutiinit minulle nykyisin.

Tällaista tällä kerralla ja jotain muuta taas ensi kerralla. Seuraava päivitys tuleekin vähän nopeammin varmaan kuin tämä, sillä pari aihetta olisi takataskussa jo valmiina.

Back in business

Blogin päivittämisessä on ollut pieni tauko, mutta nyt tulee taas tekstiä lähes pakottamatta. Tällainen blogin kirjoittaminen vaatii välillä vähän kekseliäisyyttä, mutta useimmiten aiheet löytyvät ihan arkipäiväisistä asioista. Huomattavasti tätä suuremman haasteen on ottanut helsinkiläinen mainosalalla toimiva nainen, sillä hän tekee taidetta lapsensa avulla. Käykäähän tutustumassa hänen blogiinsa. Todella kekseliäitä juttuja - suosittelen.

Edellisen päivityksen jälkeen tyttösemme on taas kasvanut hurjaa vauhtia. Onpa hän tässä välissä jo maistanut ensimmäisen kerran korvikemaidon lisäksi velliä ja Pilttiäkin. Melko pienillä irvistyksillä tyttö nämä vastaan otti. Ruokailun jälkeinen röyhtäiseminen ja pieni puklaaminen ei ole kuulunut meidän vauvan suurimpiin vahvuuksiin, mutta muutaman kerran puklua on tullut valtavalla paineella ja valtava määrä. Kerran tämä paisumus tuli vaunuissa maatessa niin että tytön koko naama oli aivan valkoinen. Isän mieliksi yksi näistä isoista satseista sattui tulemaan suoraan äitin rinnuksille ja naamalle. Siitä on riittänyt sisäistä hihittämistä monelle illalle.

Tytöllämme oli myös ensimmäinen pieni flunssanpoikanen jo. Se ei kyllä ole mikään ihmekään, kun meidän taloyhtiössä ei ilmeisesti voida pistää lämmitystä pattereihin päälle ennen jouluaattoa. On muuten kurjaa seurata vierestä kun pikkuisella on nenä aivan tukossa, mutta avun tarjoaminen on täysin mahdotonta. Minun sormet sopivat kyllä omiin sieraimiini hyvin, mutta tyttömme sieraimiin ne ovat pari numeroa liian isot. No, onneksi on keksitty räkäpumput, niin pystyy edes vähän auttamaan pientä ilmanvaihto-ongelmissa.

Päätän tämän kirjoitukseni varoitukseen, sillä Kela on tänään uutisoinut että vuoden 2010 äitiyspakkauksissa on ollut vaarallisia toppahaalareita. Haalareiden lahkeiden kuminauhat eivät ole EU:n turvallisuusstandardin mukaiset (onkohan joku asia jota EU ei ole standardoinut?). Meille jaettiin vielä vuoden 2009 ylijäämäpakkauksia, mutta tiedoksi että Kela suosittelee, että jo vuoden 2010 äitiyspakkauksen saaneet vanhemmat leikkaisivat lahkeiden kuminauhat irti vaatteesta.

Kauppakorkeakouluun vai lääketieteelliseen?

Tällä kertaa ajattelin kirjoitella vähän neuvolatoiminnasta. Pakko myöntää olevani niistä sen verran pihalla että piti hiukan haastatella vaimoa ennen tämän jutun kirjoittamista. Olen nimittäin itse osallistunut vain yhteen neuvolakäyntiin (ultraääni raskausvaiheessa). Miehisestä näkökulmasta, tai ainakin minun kohdallani, nämä neuvolakäynnit ovat olleet pieni päänsäryn paikka. Toisaalta niissä olisi mukava olla mukana, mutta kun ne ovat aina keskellä päivää, niin se on käytännössä vaikeaa. En myöskään ole missään vaiheessa saanut täsmällistä vastausta siihen, onko normaalia että isä käy myös neuvolassa ja käykö siellä myös muita miespuolisia ihmisiä.

Jotta juuri pahan talouden taantuman murrosvaiheilla syntynyt tyttäremme oppisi heti elämänsä alusta asti elämään markkinatalouden oravanpyörässä, niin juhlistimme tässä juuri pari päivää sitten hänen ensimmäisen kvartaalin merkkipäiväänsä. Nyt on siis hyvä hetki tehdä välitilinpäätös. Tässä ajassa (siis 3 kuukautta) hän on käynyt 4 kertaa neuvolassa analyytikkojen (neuvolatädit) analysoitavana. Ensimmäisen kvartaalin kasvukäyrät osoittavat voimakkaasti ylöspäin, mutta neuvolan analyytikot epäilevät ettei moinen noususuhdanne voi jatkua loputtomiin, vaan jossain vaiheessa tämän hurjan kasvun odotetaan hidastuvan. Ensimmäisen kvartaalin aikana pituus on noussut 47,0 sentistä 55,5 senttiin ja paino 2,80 kilosta 4,92 kiloon. Prosentuaalisesti siis pituuskasvu on ollut 18 prosenttiyksikköä ja paino peräti 76 prosenttiyksikköä.

Mittahommien lisäksi neuvolassa on annettu kaksi kertaa rokotteita tyttärellemme. Ensimmäisellä kerralla rokotelääkkeet annettiin suun kautta ja toisella kerralla sekä suun kautta että piikillä. Ensimmäisellä kerralla annettiin rotateq-lääkettä, joka suojaa pikkulapsia gastroenteriitiltä (ripuli ja oksentelu), jonka aiheuttaa rotavirusinfektio. Toisella kerralla annettiin rotateqin lisäksi DTaP-IPV-Hib -yhdistelmärokote, jolla suojataan lasta kurkkumädän, jäykkäkouristuksen, hinkuyskän, polion sekä Haemophilusinfluenzae tyyppi b: bakteerin aiheuttamia infektioita vastaan. Tyttö on ottanut lääkkeet vastaan kuin mies eikä neuvolatätien pelottelusta huolimatta niistä ole aiheutunut mitään vatsavaivoja tai kiukkupuuskia.

Tunnustettakoon että tuosta lopusta en ymmärrä itsekään mitään, vaan kopsasin tekstin suoraan neuvolakortista, johon merkitään kaikki neuvolatoimenpiteet ylös. On muuten hienoa lukea neuvolatätien ylistäviä kirjoituksia omasta kullannupusta. Tässä tämänkertaiset talousuutiset ja tohtorikertomukset, ensi kerralla on luvassa taas jotain ihan muuta..

Vauvalla takana kostea viikonloppu

Viime viikonloppuna tuli kokeiltua ensimmäisen kerran sitten lapsen syntymän viettää yö kahdestaan vaimon kanssa. Vaimoni ja minä vietimme viikonlopun kylpylässä, mutta tyttäremme vietti ensimmäisen yön mammalassa. Oli kyllä vähän outoa nukahtaa ja herätä kun pieni tuhisija puuttui viereltä. Positiivista oli kuitenkin kuulla että pikkuisen yö vieraassa paikassa oli sujunut ilman kommelluksia. Pitänee jatkossakin ”lainata” tyttöä välillä isovanhemmille yöksi, jotta tulee itse harjoiteltua jo valmiiksi sitä päivää varten kun tyttäremme muuttaa pois kotoota. Voi olla että se päivä ei nyt ihan vielä ole näköpiirissä, mutta harjoitus tekee mestarin.

Viikonlopun kylpyläreissun aikana tuli suoritettua myös tyttäremme ensiuinti. Jonkin sortin vesipeto hänestä saattaa olla tulossa, sillä veteen meneminen ei aiheuttanut minkäänlaisia reaktioita. Uinti sujui yhtä rauhallisesti kuin kylvyt ja suihkut kotona. Olipa muuten tyttönen aika monien hymyilevien katseiden kohteena suloisine vaaleanpunaisine uimavaippoineen.. Nyt on varmaan hyvä ajankohta kirjoittaa vähän vauvauinneista, kun ensimmäinen uintikokemus on takana.

Olemme keskustelleet vaimoni kanssa vauvauinnista ja pohtineet pitäisikö uinnista tulla tyttäremme ensimmäinen harrastus. Olemme kuitenkin päätymässä siihen ratkaisuun että vauvauinnit jätetään meidän perheessä väliin, vaikka se todella suosittua nykyisin onkin. Onhan sitä ihmiset ennekin oppineet uimaan vaikkei heitä ole sunnuntai aamuisin kukonlaulun aikaan viety uimahallin sitä harjoittelemaan. Harrastuksen aloittamista puoltaisi se että siitä tulisi ensimmäinen koko perheen yhteinen harrastus, mutta voihan sellaiseksi valita vaikka lenkkeilynkin.

Vauvauinti on kehitetty 1960-luvulla Australiassa ja Yhdysvalloissa, joissa hukkuminen oli suurin tapaturmainen kuolinsyy ja vauvauinti oli hyökkäys tätä tilastoa vastaan. Äkkiseltään en kuitenkaan löytänyt netistä tutkimustietoa siitä miten vauvauinnin aloittaminen vaikutti hukkumiskuolemien määrään. Suomeen vauvauinti rantautui vuonna 1981, kuten muuten minäkin. Vauvauintia aloitettaessa lapsen olisi parasta olla 3-5 ikäinen ja vähintään 5 kilon painoinen. Lisää infoa vauvauinnnin pohtijoille ja aloittajille löytyy täältä.

Vauvauinnilla on paljon puolustajia, mutta myös vastustajia. Löysin netistä blogin jossa oli tarkkaa tutkimustietoa ja perusteluja vauvauintien yhteydestä astman ja allergian lisääntymiseen. Tuo blogiteksti oli kuitenkin täynnä niin hard core -tuloksia että päätin vain selata sen läpi, koska meidän perheessä on tosiaan jo tehty päätös jättää säännölliset ja ohjatut vauvauinnit väliin. Jos jotakin kiinnostaa lukaista tuo blogiteksti vauvauinnista ja sen mahdollisesti aiheuttamista sairauksista, niin se löytyy täältä.

Tässä tämänkertainen melko kostea kirjoitus. Ensi kerralla taas jotain muuta, kenties jotain kuivempaa ja hauskempaa..

Olen suomalainen

Pienessä päässä kun miettii kaikenlaisia ajatuksia, niin joskus saattaa tulla outojakin asioita mieleen. Pohdin tuossa yhtenä päivänä meidän tyttärelle annettua nimeä ja totesin olevani erittäin tyytyväinen siihen. Olen ymmärtänyt myös vaimoni pitävän edelleen erittäin paljon valitusta nimestä. Samassa aloin kuitenkin pohtimaan mitä olisi tehtävissä, jos vanhemmat tulisivatkin katumapäälle lapsen nimen suhteen. Kyselin joiltain tutuilta etunimen vaihtamiseen liittyvistä asioista, mutta kun kenelläkään ei ollut faktatietoa, niin käännyin Turun Maistraatin puoleen. Sain siellä työskenteleviltä valtion virkamiehiltä tyypillisen hyvää palvelua: 3 lausetta pitkässä vastausmeilissä käskettiin etsiä kysymäni asiat www.maistraatti.fi -osoitteesta. Onneksi joihinkin asioihin, kuten virkamiesten palvelualttiuteen, voi nykyisinkin vielä luottaa.

No, intouduin saamastani motivoivasta meilistä niin paljon että menin tosiaan heidän kotisivuilleen ja yritin selvitellä asioita. Tässä vaiheessa mietin että kai näin yöaikaan voisi nukkuakin.. Hetken sivuja selattuani jäin sellaiseen käsitykseen että vanhemmat voivat maksua vastaan vaihtaa ilmoitusmenettelyllä lapsensa nimen kertaalleen. Sen jälkeen muutosta on haettava hakemusmenettelyllä. Maistraatti voi hyväksyä tai hylätä hakemuksen. Nimenmuutos ei mene läpi, jos vanhemmat eivät ole alaikäisen lapsen nimenvaihdosta yksimielisiä, joten perheriidan päätteeksi kumpikaan osapuoli ei voi tunnekuohussa käydä kostoksi vaihtamassa lapsen etunimeä. Lisäksi jos lapsi on ehtinyt jo yli 12-vuotiaaksi, ei vaihtaminen onnistu ilman hänen omaa suostumustaan.

Jos joku muuten haluaa selailla kaikkea turhaa tilastotietoa etunimistä, niin suosittelen tutustumaan Väestörekisterikeskuksen nimipalveluun. Itselleni oli uutta tietoa mm. se että suomalaisia MIEHIÄ on kastettu vaimoni nimisiksi Suomessa ennen vuotta 1919, meidän tyttärelle on kastettu tänä vuonna jo 216 kaimaa ja minun oma nimeni on kärsinyt kovasti inflaatiota viime aikoina: 1981 kastettiin 814 minun nimistä poikalasta ja vuonna 2009 vain 44. Olenkohan minä kaimoineni kuolemassa sukupuuttoon?

Lapsen peseminen tuntuu kiinnostavan ihmisiä, joten kirjoitetaanpa siitä nyt vielä vähän. Me aloitimme kotioloissa peseytymiset kylpyammeessa heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Aluksi kylpeminen oli pyhitetty isän ja tyttären omaksi jutuksi, mutta nyttemmin myös äiti on päässyt mukaan pesupuuhiin. Nyt kun tytär on saanut jo ryhtiä olemukseensa ja kasvanut silminnähden, niin olemme välillä pesseet häntä myös suihkun alla. Tyttö itse pitää selvästi enemmän suihkussa olemisesta. Suoraan veden alla emme tietystikään häntä pidä kuin pää alaspäin. Sekä kylvyssä että suihkun alla saa kaikki mahdolliset ihopoimujen välit hyvin pestyä, kunhan pitää pesun kohteesta riittävän huolellisesti kiinni. Viime viikonloppuna olimme kaverimme kesämökillä lomailemassa ja otimme tytön ensimmäisen kerran suomalaisia perinteitä pursuavaan saunaan mukaan. Tosin hän viipyi siellä vain hetken ja pysytteli lattian tasolla, jonne hänelle oli lämmitetty oma kädenlämpöinen kylpyvesi ammeeseen. Mutta joka tapauksessa nyt tyttäremme on täysin suomalainen kun saunomisura on avattu.

Tässä tämänkertaiset ajatukset sanoiksi puettuina. Omituisia aiheita on varmasti luvassa seuraavassakin kirjoituksessa.

Cliffhanger ja vaippamonologi part 3

Lääkärituttavamme puheli joskus että lähes jokainen lapsi tulee putoamaan jostain vähintään kerran. Olimme tuolloin vaimoni kanssa vähän epäuskoisia, sillä eihän hyvin vahdittu lapsi voi mistään pudota. Valitettavasti meillä jouduttiin kuitenkin hyvästä vartioinnista huolimatta viime viikolla lohduttelemaan sängyltä lattialle joko siirtynyttä tai pudonnutta pikkutyttöä. Tyttö jäi ihan pieneksi hetkeksi aamutoimien aikana sängyn päälle itsekseen. Sijoitimme hänet suht keskelle sänkyä ja selälleen. Putoamisajatus ei käynyt mielessäkään, sillä käännähdyksiä ei ollut vielä tapahtunut edes lattialla treenattaessa.

Yhtäkkiä asunnossa alkoi kuitenkin kuulua normaalista valittavasta itkusta selvästi poikkeavaa itkua. Kun menimme makkariin, niin tyttö oli täysin samassa asennossa mihin hänet jätimme, mutta makuualusta oli vaihtunut sängystä lattiaksi. Tutkimme ja tunnustelimme tyttöä, mutta huuto johtui onneksi loukkaantumisen sijasta pelästymisestä. Onneksi sängyn vieressä sattui olemaan pehmustava matto vastaanottamassa liikkeelle lähtenyttä seikkailijaa. Vieläkin on täysin mysteeri millä tavalla siirtyminen sängyltä lattialle on tapahtunut, sillä muita kääntymisiä ei ole harjoittelusta ja pienestä avittamisesta huolimatta vielä nähty…

Blogissani on jo aiemmin käsitelty kestovaippoja ja kertakäyttövaippoja, joten luulin saaneeni vauvan ulosteisiin liittyvän yksinpuheluni jo päätökseen, mutta viime viikolla käsiini sattui lehtiartikkeli perheestä, jossa oli tehty mielenkiintoinen valinta. Tästä on vielä pakko kirjoittaa, sillä tulevat vanhemmat voivatkin valita kahden vaihtoehdon sijasta myös tämän kolmannen vaihtoehdon.. Artikkelin perhe kasvattaa nimittäin lastaan vaipattomasti, eli VVV-ideologian (vauvojen vessahätäviestintä) mukaan. Suomessa vaipattomuus on ollut arkipäivää 1940-luvulle asti ja edelleen se on suosittua mm. Grönlannissa ja osissa Etelä-Amerikkaa.

Vaipattomuus vaatii vanhemmilta erityistä keskittymistä ja jaksamista, sillä heidän pitää jatkuvasti tarkkailla vauvan nonverbaalista viestintää. Kun vauva viestittää vessahädästään, vievät vanhemmat hänet pöntölle isomman hädän ollessa kyseessä tai esim. lavuaarille, jos tulossa on pelkästään nestemäistä tavaraa. Vaipattomuuden ehdottomia etuja on se että siinä syntyy tavallista syvempi side lapsen ja vanhempien välille. Lehtiartikkelin perheen poika oppi pissatuksen jo sairaalasta kotiuduttuaan. Nyt neljän kuukauden ikäiselle pojalle ei tapahdu ”vahinkoja” enää juuri yhtään.

Vaipattomuus kuulostaa minustakin mielenkiintoiselta ratkaisulta, mutta myös aivan liian hankalalta. Lehtiartikkelissa perhe ihmetteli minkä vuoksi vauva pitäisi ensin opettaa tekemään tarpeensa vaippaan milloin tahansa ja sen jälkeen yhtäkkiä pitäisikin oppia kuivaksi. Vaipattomuuden vähäisen suosion yhdeksi syyksi perhe mainitsee Pampers-vaippoja valmistavan Procter & Gamblen vuonna 1950 rahoittaman tutkimuksen, jonka mukaan vaipattoman vauvan seksuaalisuus ei kehity normaalisti. Tähän yhteen ja ainoaan tutkimukseen viitataan kuulemma tänä päivänäkin vaipattomuudesta puhuttaessa.

Meillä tämä VVV-ideologia ei olisi toiminut, mutta toivottavasti joku innostuisi sitä kokeilemaan ja kertomaan kokemuksiaan vaikka täällä (tai jossain missä olisi lukijoitakin). Erittäin mielenkiintoinen ja epäilyksiä herättävä vaihtoehto tämä VVV minusta kyllä on. Nyt tämä vaippoja ja vauvojen ulosteita koskeva monologini on toivottavasti päätöksessä ja seuraavassa kirjoituksessa on taas vähän raikkaamman tuoksuiset aiheet..

Hellettä ja kastetta

Vauvamme ristiäiset on pidetty ja hänellä on nyt kaunis virallinen nimi käytössä. Vanhempien suuhun tosin lipsahtaa vielä silloin tällöin tyttären tilapäisnimi, josta tuli nyt hänen toinen nimensä. Ristiäiset sujuivat erinomaisesti pienessä piirissä. Tilaisuuteen oli kutsuttu vain lähimmät sukulaiset. Kavereille järjestimme ristiäisten jälkeen rääppiäiset kotimme viereisessä puistossa. Kavereita tulikin paikalle erittäin mukava määrä ja vietimme hauskan kesäillan syömisen merkeissä. Ristiäisissä oli valokuvausta järjestettäessä mukava huomata miten hyvin edustettuina isovanhemmat ja isoisovanhemmat olivat paikalla. Epäilen että nykyisin on aika harvinaista että lapsella on kuusi isoisovanhempaa mukana ristiäisissä.

Päätähti oli unessa koko toimituksen ajan, joten huuto-ongelmia ei ollut lainkaan. Ilmeisesti kastetilaisuus jännitti nuorta neitiä jonkun verran, sillä hän oli koko aamupäivän ennen kastepaikalle lähtöä todella hankala ja itkuinen. Onneksi nämä känkkäränkät kuitenkin unohtuivat tilaisuuden alkuun mennessä. Ainoa hereilläolon merkki toimituksen aikana oli jossain vaiheessa suoritettu joitain kymmeniä sekuntteja kestänyt morjestus juhlavieraille.

Tilaisuus oli juuri oikean tyylinen meidän perheemme juhlaksi, vaikka pari virttäkin veisattiin. Sekä kummit että vanhemmat lukivat tilaisuudessa raamatun tekstejä. Kummeista velipoikani piti juhlakalua sylissään, joten hänen tyttöystävänsä suoritti lukemisen. Vanhemmista lukuvuoron oli saanut äiti, mutta kappaleen lopussa isä sai vähän auttaa söpösti liikuttunutta äitiä. Vanhemmat pääsivät ääneen myös tilaisuuden alkupuolella, sillä olimme valinneet käyttöön uuden kastekaavan, jossa vanhemmat ilmoittavat julkisesti lapsen nimen papille jo tilaisuuden alkupuolella. Vanhaakin kaavaa voi yhä käyttää, mutta meidän mielestä oli jotenkin mukavampi että sukulaiset kuulevat lapsen nimen vanhempien suusta papin sijasta.

Kastetilaisuutta edellinen päivä oli helteinen, kuten koko heinäkuu muutenkin. Ristiäisaattoa vietettiin hyvien ystävien kanssa Vepsän saarella rentoutuen. Vepsän maisemat olivat jälleen näkemisen arvoiset. Saarelle mennään noin tunnin kestävällä laivakuljetuksella, joten tyttärelle saatiin ensimmäinen kokemus laivalla olemisesta. Tai oikeastaan toinen, jos isä-merkkisellä kauramoottorilla varustetun soutupaatin voi laskea laivaksi. Vepsän retken jälkeen jatkoimme iltaa vielä Turun Kupittaan puiston Botellón - puistopikniktapahtumassa. Ohi kävellyt Turun Sanomien toimittaja huomasi meidän perheemme istumassa puiston reunamilla ja hän innostui tekemään kuvallisen jutun mahdollisesti tapahtuman nuorimmasta kävijästä. Ristiäispäivän Turun Sanomassa olikin kuvallinen juttu tyttärestämme ja hänen ristiäisistään. Toivottavasti lehtien palstoilla keikkuminen keskittyy tulevaisuudessakin esimerkiksi Turun Sanomiin Seiskan sijasta.

Vepsän retkeen liittyi myös ikävämpi episodi, sillä pakatessamme tavaroita uimarannalla paluumatkaa varten, huomasimme saaren ”satamaan” päin kävelleen noin 6-vuotiaan tytön kahdestaan isänsä kanssa. Isä oli niin humalassa että tyttö joutui kantamaan heidän telttakassin ja muutkin retkivarusteet. Isän kulkuun ei riittänyt suht leveä metsäpolku, vaan hän kaatui ojan puolelle. Tilanteen seuraaminen pisti niin vihaksi, että juoksin parivaljakon kiinni ja autoin tyttöä kantamaan heidän tavaransa laiturille. Juttelin samalla tytön kanssa ja koitin onkia tietoja äidistä ja loppuillan suunnitelmista. Tyttö ilmoitti asuvansa isänsä ja kanssa kahden ja menevänsä retken jälkeen kotiin. Tyttö oli selvästi häpeilevän oloinen, mutta yritti silti puolustella isänsä tilaa. Isä oli niin humalassa, ettei olisi millään pystynyt viemään tyttöään kotiin tai hoitamaan häntä siellä. Niinpä pyysimme retkiporukkamme kanssa että laivan henkilökunta soittaisi poliisit Aurajoen rannalle aluksemme saapumista odottelemaan. Perille tullessamme laiturilla odottikin kaksi poliisia ja ilmeisesti kaksi sosiaalitätiä.

Laivan henkilökunta kiitteli toimintaamme ja kertoi että vastaavia tapahtumia oli ollut tänä kesänä aiemminkin. Minä en kannata nollatoleranssia alkoholin käyttämiseen lasten nähden, mutta kyllä teki isänä pahaa katsoa tämän toisen isän toimintaa. Kohtuus pitäisi aina olla matkassa mukana, jos lasten läsnäollessa alkoholia käytetään. Ja päivänselvää pitäisi kaikille vanhemmille olla, että kahdestaan lapsen kanssa ollessa pullon korkki pidetään kiinni.

Seuraavassa kirjoituksessa onkin tiedossa jälleen asiaa vaipoista. Tai oikeammin niiden puuttumisesta…

X X X, minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

Tyttäremme on täyttänyt jo 7 viikkoa ja sunnuntaina vietetään jo ristiäisiäkin. Kyllä aika rientää… Sen huomaa myös kun seuraa tyttären kasvuvauhtia. Juuri vähän aikaa sitten hän oli vielä yhdellä kämmenellä pidettävä lapsen miniatyyri. Nyt neiti on jo kasvanut silminnähden ja koko olemus on jäntevöitynyt selvästi. Enää pää ei heilu holtittomasti puolelta toiselle kuin isän kavereilla lauantaisin. Päätä liikutellaan nyt jo varmemmin ottein kohti mielenkiintoisia asioita, joita tuntuu muuten tässä maailmassa olevan paljon enemmän kuin minun ikäinen ihmisolento osaa ajatellakaan. Vielä ei ole nähty yhtään kääntymisiä, mutta makuuasennossa tapahtuvan jalkojen heilumisen perusteella voisi olettaa että tällä neidillä on kyllä kova kiire päästä liikenteeseen.

Tulevien ristiäisten järjestelyistä kirjoitinkin jo vähän viime viikolla, mutta niistähän riittää juttua vieläkin. Kävimme tänään tapaamassa pappia ja noin tunnin aikana tuli puhuttua lentopallon lisäksi vähän myös ristiäisistä. Meidän vanhempien toive oli että virsiä ja muuta virallista osuutta olisi mahdollisimman vähän, mutta jotenkin pappi sai kuin saikin ”myytyä” pari virttä mukaan. Ainoa minun osaama ja numerolta tuntema virsi ei valitettavasti kelvannut soittolistalle. Täytyy siis tarkkaan harkita voinko lainkaan osallistua laulamisiin, kun en ole näitä kahta valittua hionut samalla tavalla kuin virttä 517. Muut ristiäisjärjestelyt ovat edenneet pääsääntöisesti vaimoni organisoimina – kastemekko on lainattu, viralliset asiakirjat palautettu kirkkoherranvirastoon, tarjottavien herkkujen tekovastuut on jaettu meille vanhemmille sekä meidän sisaruksille ja vanhemmille. Toivottavasti tarjottavia valmistuu reippaanpuoleisesti, sillä olemme kutsuneet kavereitamme ristiäisten rääppiäisiin sunnuntai-illaksi lähipuistoomme. Purtavan lisäksi rääppiäisissä on tarkoitus pitää kaveriporukalla hauskaa mm. erinäisiä pelejä pelaillen.

Lapsen nimen päättäminen oli meillä suhteellisen helppo prosessi. Tässä tulee ehkä vähän paljastettua jotain, mutta antaa mennä… Olimme päättäneet tyttäremme tällä hetkellä käyttämän nimen jo ennen syntymää hätäkastetta varten. Nimi on oikein kaunis ja suuhun hyvin istuva, mutta jo laitoksella ollessamme päätimme että siitä ei tule hänen virallista nimeään. Lähisukulaisten kiusaamisen lisäksi olimme vaimoni kanssa yksimielisiä siitä että nimellä saisi olla jonkinlaista historiallista perua. Jostain jommankumman suuhun sitten eksyi tämä valittu nimi ja se oli heti siinä. Jälkikäteen olen kaivanut netistä tietoa tämän nimen taustoista ja yllätykseksi se ei olekaan yleisessä käytössä vielä kovinkaan vanha. Mutta mikä tärkeintä, sillä on kuitenkin omat yhteytensä vanhaan aikaan, perinteisyyteen ja suomalaisuuteen. Uteliaat voivat yrittää näillä vihjeillä selvittää nimeä vaikkapa Googlen avulla.

Tässä päällimmäisenä mieleen tulleet asiat tältä viikolta. Ensi viikolla jatketaan taas isyyden harjoittelun raportointia ja vauvakuumeen levitystä täällä blogissakin…

Ristiäisten suunnittelua ja maailmanparannusta

Vauvan ristiäiset pitää järjestää kahden kuukauden sisällä lapsen syntymästä, joten meillä se on ajankohtaista juuri nyt. Ristiäispaikan valinta oli haastavaa, sillä emme halunneet järjestää niitä kirkossa ja turkulaisista seurakuntataloista tai muista sopivista tiloista meillä ei juurikaan ollut tietoa. Yhtenä ajatuksena oli järjestää ristiäiset ulkona luonnon helmassa, mutta suomalaisen ilmaston ja meidän tuurimme tietäen ristiäispäivänä olisi siinä tapauksessa satanut varmasti vettä vaakatasossa. Vaimoni löysi lopulta jostain tiedon että Piikkiön vanhaa pappilaa voi lainata tällaisiin tarkoituksiin kolmeksi tunniksi ilmaiseksi (tämä vinkkinä kaikille muillekin). Vaikka lapsemme onkin paljasjalkainen turkulainen, niin vanhempien juuret ovat vahvasti Piikkiössä, joten tämä komea paikka sopii hyvin ristiäispaikaksi. Papiksi saatiin värvättyä koko maapallon ainoa vanhempien tuntema pappi, joka sattuu muuten olemaan myös kovia lentopallomiehiä, joten ristiäisten keskusteluaiheetkin lienevät jo selvillä..

Ajankohtaisen ristiäisaiheen lisäksi ajattelin kirjoitella tällä viikolla vähän vaipoista. Olen nimittäin hankkinut niistä oikein faktatietoakin. Vaimoni puhui jo ennen lapsen syntymää että voisimme kokeilla kertakäyttövaippojen rinnalla myös kestovaippoja. Itsehän en tuolloin näitä asioita juurikaan ajatellut, joten se taisi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos joku ei tiedä, niin kestovaipat ovat ekologinen vaihtoehto vauvojen kakka- ja pissantuotannon hallintaan. Nämä viherpiiperö- ja maailmanparannusjutut eivät ole koskaan olleet minun erikoisalaa, mutta nyt kun näihin on vähän perehtynyt, niin vaimohan on tehnyt ihan fiksun valinnan.

Alussa pitäydyimme kuitenkin kertakäyttötuotteissa, koska ajattelimme että pääsemme niillä helpommin alkuun. Lisäksi saimme yhdeltä tutultamme lahjaksi useamman paketin Libero-vaippoja (piilomainos), joilla pääsimme mukavasti alkuun. Nyt olemme ottaneet alkuperäisen suunnitelman mukaisesti käyttöön myös kestovaippoja. Ne ovat hankalampia käyttää kuin kertakäyttövaipat, mutta moni asia puhuu kyllä niiden puolestakin. Löysin yhdestä lehdestä joku aika sitten tutkimustuloksia, joiden mukaan vauva käyttää vaippakautensa aikana noin 5000 kertakäyttövaipaa, joista syntyy kaatopaikoille jätettä noin 1500 kiloa! Pienen taaperon vaippojen maatuminen kaatopaikoilla kestää siis useita vuosia. Samaisen tutkimuksen mukaan kertakäyttövaipat ovat kotitalouksien suurin yksittäinen kaatopaikkajäte. Rahallisesti 5000 kertakäyttövaipasta tulee vähän reilu 1000 euron kustannus vauvan vaippaiän aikana.

Tässä tämän viikon kirjoitus, joka keskittyi nyt tällä kertaa aikalailla ulosteisiin. Ensi viikolla on tiedossa taas uusia arkisia aiheita ja höpinöitä..

Ensimmäisten asioiden viikko

Tämänkertaista blogitekstiä naputellaan Tampereella Hotelli Ilveksen 17. kerroksessa. Huoneemme ikkunasta avautuu hieno näkymä Tammerkoskelle, jossa päättyi juuri vähän aikaa sitten luonnon tarjoama auringonlaskunäytös. Ensimmäinen yö vauvan kanssa hotellihuoneessa on juuri siis alkamaisillaan. Sänky on onneksi erittäin leveä, joten mahdumme kaikki kolme siihen sopuisasti.

Monet ovat kyselleet olemmeko nukkuneet vauvan kanssa samassa sängyssä. Kotona olemme tehneet sitä lyhyinä pätkinä yöllä syöttöjen jälkeen. Toki välillä tuo pätkä venähtää pidemmäksi toviksi kun vauva onnistuu nukuttamaan myös vanhempansa. Vauvan kanssa samassa sängyssä nukkuessa pitää jotenkin automaattisesti ”toista silmää avoimena”. Tietysti siinä on kuitenkin vahingon mahdollisuus olemassa.

Vauvamme kulunut viikko on pitänyt sisällään paljon uusia asioita pienokaisen elämässä: ensimmäinen juhannus, ensimmäinen lentopallopeli, ensimmäinen hotelliyö sekä kaikkein mykistävimpänä asiana ensimmäinen hymy. Tai ainakin vanhemmat ovat vakuuttuneita että kyseessä oli hymy eikä enää mikään vatsanväänteiden aiheuttama ilme. Kauniita hymyjä näytettiin vanhemmille, kun he eräänä aamuna ennen isän töihin lähtöä kutittelivat pienokaistaan makuuhuoneen sängyssä.

Tuo mainitsemani lapsemme ensimmäinen lentopallopeli oli muuten Tampereella pelattu Suomi - Venäjä Maailmaliigaottelu. Nuorena se on vitsa väännettävä! Suomi hävisi hyvästä alusta huolimatta ottelun 0-3, mutta se ei tyttäremme unia häirinnyt. Onneksi järjestyksenvalvojat eivät huomanneet että yleisöön oli lätkän MM-kisojen tapaan sammunut yksi Suomi-paitaa käyttänyt henkilö. Täytyy kyllä rehellisesti todeta että tämä lentopallo-otteluun sammunut kaveri oli paljon söpömpi Suomi-bodyssaan ja lasten korvakuulokkeissaan kuin ne karvaiset ja lihavat miehet, jotka ovat sammuneet lätkäkatsomoihin.

Edellisissä kirjoituksissani käsittelemä korvikemaito-asia oli minusta niin mielenkiintoinen että jatkan sitä vielä lyhyesti. Luin nimittäin netistä että Tuttelista voi tulla lapselle vatsapuruja. Meillä ei ole tullut, mutta jos jollekin tulee, niin kannattaa vaihtaa merkkiä. Itse suosin tästä lähin Nestleen Nan-merkkiä, koska he vastailivat kiitettävästi lähettämääni tiedusteluun ja lisäksi heidän ihmisiään on todistettavasti käynyt lukemassa tätä minun blogiani. Minä ja blogini olemme täysin (ja helposti) ostettavissa tällaisissa asioissa..

Korvikemysteeri selviämässä...

Viime tekstissäni mainitsema äidinmaidonkorvikkeen lämmitysmysteeri on siis ratkeamassa. Meilasin "ongelmasta" Nestleelle ja sieltä tuli virallinen vastaus, jonka liitän tuohon alle.

Tiivistettynä: maitoa pitää lämmittää, koska avattua maitopurkkia pitää säilyttää jääkaapissa. Jos siis avaa huoneenlämmöstä uuden purkin, niin sitä ei tarvitse lämmittää. Eli miehenlogiikalla tästä on tulkittavissa että, jos reissuilla säilyttää maitoa kierrekorkillisessa pullossa ja huoneenlämmössä, ei ruokailua varten tarvitse etsiä mikroa..

Korjatkaa jos miehenlogiikkani pettää.. EDIT: Pettihän tuo logiikkani vähän. Täsmentävää infoa löytyy kommenteista.

*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*

Hei,

Kiitos yhteydenotostanne koskien äidinmaidonkorvikkeiden valmistusta.

Äidinmaidonkorviketta suositellaan annettavaksi silloin, kun äiti ei jostain syystä imetä. Lisäksi ennen kuin alkaa käyttää korviketta, tulee olla yhteydessä neuvolaan.

Lapsen terveyden kannalta on tärkeää, että äidinmaidonkorvikepakkauksen valmistusohjeita noudatetaan tarkasti. Huomaattehan myös, että korviketta tulee valmistaa yhtä syöttökertaa varten kerrallaan. Mikäli vauva ei nauti koko annosta yhdellä syöttökerralla, tulee loppu maito heittää pois.

Suomessa on hyvin tarkkan säädetty kuluttajan ja äidinmaidonkorvikkeita markkinoivan yrityksen välisestä kommunikaatiosta. Tämän johdosta suosittelemmekin, että käännytte mahdollisten lisäkysymysten suhteen neuvolan tai muun terveydenhuoltosektorin puoleen.

Äidinmaidonkorviketta annetaan huoneenlämpöisenä vauvalle. Tämä pohjautuu siihen, että rintamaito on kehonlämpöistä. Käyttövalmista äidinmaidonkorviketta voi kaataa suoraan puhtaaseen steriloituun tuttipulloon ja syöttää huoneenlämpöisenä. Pakkauksessa olevien ohjeiden mukaan syöttäjän tulee maistaa korviketta ennen syöttämistä. Tarkemmat valmistusohjeet löydätte äidinmaidonkorvikepakkauksesta.
Jauhemaista äidinmaidonkorviketta valmistettaessa on tärkeää, että vesi keitetään ja sen annetaan jäähtyä ennen jauheen lisäämistä. Tarkemmat valmistusohjeet näette pakkauksesta tai voitte kääntyä asiassa myös neuvolan puoleen.

Ystävällisin terveisin

Suomen Nestlé Oy
www.nestle.fi

Lööppiainesta: Juhannuksen ykkösjuoma vaihtunut oluesta tutteliin

Juhannuksen voi katsoa jo alkaneen ja tyttäremmekin on täyttänyt jo kuukauden – kylläpä aika rientää. Onneksi kohta (jo parin tunnin päästä) voin heittää kalenterin ja e-mailin nurkkaan ja aloittaa rentoutumisen kolmihenkiseksi kasvaneen perheemme kanssa.

Olemme sopineet vaimoni kanssa että pyrimme muuttamaan elämäntapaamme mahdollisimman vähän uuden tulokkaan vuoksi. Olemme ”kauhulla” seuranneet joidenkin tuoreiden vanhempien totaalista elämänmuutosta ja ”kuoreen vetäytymistä” lapsen syntymän jälkeen. Meillä on tavoitteena opettaa tytär liikkuvaan elämäntapaan jo nuorena. Tähän mennessä se on ainakin toiminut vielä hyvin.

Juhannuksen suunnitteluunkaan uusi tulokas ei juurikaan vaikuttanut, koska ensimmäinen kuukausi on sujunut kaikilta osin hyvin. Ennen lapsen syntymää mietimme että juhannuksen vietosta ei oikein tiedä, kun alkuperäisen aikataulun mukaan hänen piti olla vasta kahden viikon ikäinen juhannuksen aikoihin. Nyt suunnitelmamme on viettää juhannus normaaliin tapaan hyvien tuttavien ja sukulaisten kanssa ”maaseudulla”.

Tuota mainitsemaani liikkuvaa elämäntyyliä on hankaloittanut ainoastaan siirtyminen rintaruokinnasta korvikemaitoon. Se kun pitää nimittäin aina lämmittää mikrossa ennen syöttämistä. Mies kun ei usko mitään ilman perusteluja, niin olen koittanut kysellä monilta ihmisiltä miksi maitoa pitää kesäisin lämmittää, sillä pysyyhän se esimerkiksi vaunuissakin vähintään huoneenlämpöisenä. Tähän asti parhaan vastauksen mukaan se pitää lämmittää, jotta pienen lapsen omaa energiaa kulu niin paljon maidon lämmittämiseen. Jos jollain on tästä jotain muuta tietoa, niin pyydän heittämään viestiä tuonne kommentit-osioon.

Nyt minun pitää siirtyä pakkaamaan omia ja vauvan varusteita juhannusretkeä varten. Saapa nähdä miten kaikki tavarat saadaan mahtumaan Corollaan. Hetken päästä on myös edessä kauppareissu, sillä pitäähän juhannukseksi ostaa paljon grillattavaa ja juotavaa – isälle limpparia, tytölle korvikemaitoa ja äidille olutta. Vai miten se mahtoikaan olla.. Ei muuta kuin hyvät Juhannukset kaikille. Tässä vielä Juhannuskevennykseksi hyvä videopätkä raskausaikaan liittyen (tiedoksi tätä ei ole kuvattu meidän kotona).

Miksi kaikkia kiinnostaa meidän yölliset makuuhuonepuuhat?

Vauvan kotiintulon jälkeen piti tietysti järjestää raskaan työn tehneelle isälle ja hänen kavereilleen varpajaiset. Tietääköhän joku mistä tämä perinne on saanut alkunsa? No, ei sen väliä, sillä onhan se ainakin hyvä syy saunoa ja juoda nautintoaineita miesporukassa. Varpajaiset sujuivat miehisesti jalkapalloa katsoen, pleikkarin bändipeliä pelaten, kakku-kahveja nauttien, saunoen sekä grillaten. Kiitokset vielä näin blogin välityksellä kaikille varpajaisten järjestelyihin osallistuneille.

Meidän perheen yöelämä on alkanut kovasti kiinnostamaan kaikkia tuttujamme. Aina kun tapaa jotain tuttuja, niin juttu kääntyy varsin pian yöllisiin puuhiimme. Täytyy puuta koputtaen todeta että olemme päässeet siinä suhteessa ilmeisen helpolla (toistaiseksi). Pikkutyyppi herää pari kertaa yössä syömään, mutta muita suurempia huutoja tai kiukutteluja ei ole ollut. Välillä toki omassa sängyssä makaaminen harmittaa, mutta se menee nopeasti ohi, kun pääsee isän tai äidin rinnuksille makoilemaan.

Yöherätykset ovat jääneet meillä valitettavasti lähes tyystin äidin harteille. Minulla kun on tapana nukkua lyhyitä yöunia, mutta se aika minkä nukun, vedän sikeitä tajuamatta mistään mitään. Myös perheemme vanhin nainen on ollut aina erittäin hyvä nukkumaan. Hänen vieressään on saanut vaikka pommi räjähtää, mutta uni on vain jatkunut. Tähän on äitiyden myötä tullut selvä muutos, sillä nykyisin hän on pystyssä kun vieteri kun vauvan sängystä kuuluu rutinaa.

Jostain syystä lapsen ensimmäinen kylpy on kovasti odotettu tapahtuma. Nykyisin, tai ainakaan meidän kohdalla, sitä ei tehdä sairaalassa, joten se oli ”to do” -listan kärkipäässä kotiutumisen jälkeen. Isä sai kunnian toimia kylvettäjänä. Olo oli kuin Hyvien Herrojen Tyynellä, kun laskin tytön ammeeseen ja aloin pestä häntä kädenlämpöisellä vedellä. Tyttäremme reaktioista päätellen hänestä ei tule uutta Hanna-Maria Seppälää, sillä vesi ei ollut hänestä lainkaan mukava elementti ja kylvetyspuuhat menivät vähän huutamisen puolelle. Siis tyttären, ei isän, toimesta.

Imetys on läheistä puuhaa äidin ja vauvan välillä. Isät eivät sitä pääse kokemaan. Tai kyllähän tämä meidänkin tytär on paidan läpi yrittänyt minun rintoja imeä, mutta ei siinä tainnut oikein kumpikaan osapuoli päästä fiilikseen. Jollakin tapaa isän on kuitenkin päästävä perille tuosta äidin ja lapsen välisestä tapahtumasta, joten onhan sitä pitänyt esimerkiksi lapsen imuvoimaa testailla etusormen avulla. Täytyy tunnustaa että pienessä ihmisessä voi olla aika kova imuvoima suussa. Etusormen syötössä jää vain kovin nopeasti kiinni huijauksesta, kun sormen päästä ei ala ravintoa irtoamaan. Kovasta imuvoimasta huolimatta meidän maitoautomaatista loppui tarjoilu varsin pikaisesti. Valomerkkinä tuli ensin äidille kova kuume ja rintatulehdus ja vähän sen jälkeen loppui nesteen tarjoilu vauvalle. Jo parin viikon jälkeen piti vauva (ja isäkin) totuttaa pulloruokintaan ja korvikemaitoon. Onneksi ne ovat sen verran laadukkaita, että ne yhdistettynä D-vitamiiniin riittää vauvalle vallan mainiosti.

Nyt olen saanut nämä blogikirjoitukseni synkronoitua kalenterin kanssa. Päivä on siis juuri vaihtunut lauantaista sunnuntaihin ja tyttäremme täyttää huomenna maanantaina neljä viikkoa. Hänelle pitäisi siis varmaankin huomenna antaa kuukautislahja. Heh. Jos kolmen viikon Turun keskustassa asuminen ei ole vielä tehnyt tyttärestämme turkulaista, niin se tapahtui viimeistään myöhään lauantaina, kun hän oli seuraamassa jokirannassa Myllysillan ”räjäytystä” (katso video). Jytinä oli melkoinen joten, toivottavasti siitä ei jäänyt tyttärelle traumoja. Täysin eleettömästi hän ainakin vaunuissaan lepäili. Vaimoni oli skarppina tässä tilaisuudessa, sillä räjäytysten alkaessa pyysin häntä peittämään vähän korvia, jolloin hän yritti ensimmäiseksi peittää minun korvia, sitten omiaan ja vasta sen jälkeen ajatukseni valkeni hänelle.

Seuraava blogipäivitys ja lukijagalluppi tulevat tänne vielä ennen juhannuskokkojen sytyttämistä. Aiheena tulee olemaan tietysti muun muassa juhannuksen suunnittelukuviot uudessa tilanteessa sekä muita arkipäivän ongelmia.

Paluu (uudenlaiseen) arkeen

Pääsimme kotiutumaan sairaalasta kun ruoka maistui isän lisäksi tyttärellemme normaaliin tapaan ja jälkimmäisen paino lähti aavistuksen verran nousuun. Syntymäpainosta 2,795 kg oli ensimmäisten päivien aikana pudottu lukemiin 2,602, mutta siitä jo 18 g nousu riitti kotiutuslupaan. Painon putoaminen on kuulemma normaalia. Järjellä ajateltuna sehän on aika loogistakin, kun napanuoran kautta tuleva ravinto muuttuu rintaruokintaan.

Kotiinpaluussa jännitti eniten miten uuden tulokkaan ottaisi vastaan perheeseemme jo 5 vuotta kuulunut kissa. Kissamme aiemmat kohtaamiset lasten kanssa eivät ole olleet menestystarinoita, sillä hän ei voi käsittää käveleviä kääpiöitä. Aggressiiviseen käyttäytymiseen kissamme ei kuitenkaan ole sortunut, vaan lapsen nähdessään hän on luikkinut pelokkaana lähimmän sohvan tai sängyn alle piiloon. Minun tai vaimoni ollessa turvana hän on antanut lasten jopa silittää itseään. Olimme jo raskausaikana valmistelleet uuden tulokkaan saapumista ja tehneet siedätyshoitoa antamalla kissalle haisteltavaksi esimerkiksi käytettyjä lastenvaatteita. Tähän kissa-asiaan tullaan palaamaan vielä myöhemmissä blogi-kirjoituksissani.

Yksi ensimmäisistä kotioloissa havaituista ongelmista oli sopivien vaatteiden löytäminen. Vaikka pienimpiä mahdollisia lastenvaatteita oli kaupasta etukäteen ostettu, eivät nekään istuneet lainkaan pikkuruisen tyttömme päälle. Pitäisi ilmeisesti ostaa jostain keskosten vaatteita, jotta hihat ja lahkeet eivät olisi puolet liian isoja. Isoista vaatteista tuli mieleeni, että meidän tyttö ei selvästikään tykkää ilman vaatteita olemisesta. Joka kerta kun matka käy hoitopöydälle ja vaatekappaleita aletaan vähentää, nousevat desibelit vaatteiden kanssa käänteisessä järjestyksessä (tässä pieni näyte). Tätä isä on seurannut erittäin tyytyväisenä tulevia teini- ja nuoruusvuosia ajatellen.

Ensimmäisenä kotiaamuna saatiin kantapään kautta opetus uudesta elämäntilanteesta. Minun, siis isän (tuntuu edelleen oudolta kirjoittaa näin), oli pakko lähteä heti aamusta ajamaan Helsinkiin työpalaveriin. Samalla matkalla perheen naisosasto oli määrä pudottaa isovanhempien luokse. Normaali aamuherätykseni on noin 10 minuuttia ennen sitä hetkeä kun minun pitää marssia ovesta ulos. Tänä ensimmäisenä vauvallisena kotiaamuna tämä aika jopa tuplattiin, mutta sepä ei riittänyt mihinkään, vaan lähtö viivästyi pahasti ja sen sai perheemme auto kokea Turku-Helsinki -moottoritiellä. Ensimmäisenä aamuna tuli siis heti ensimmäinen opetus – minä (tai ei edes vaimoni) en ole enää se joka määrää aikataulut tässä perheessä.

Muutaman päivän ikäisenä tyttäremme kasvoille ilmestyi näppylöitä. Olen toki nähnyt näitä vauvojen kasvoilla ennenkin, mutta ei niihin ole kiinnittänyt samalla tavalla huomiota kuin nyt oman vauvan kohdalla. Minua valistettiin että nämä ovat jotain hormooninäppylöitä, jotka katoavat pikaisestikin. Sain siis vetää Clerasil-purkin yli kauppalistastamme. Näppylät tosiaan katosivatkin muutamassa päivässä.

Seuraavassa blogikirjoituksessa otetaan nykypäivä (vauvan ikä 3 vko) kiinni ja käväistään pikaisesti myös varpajaisissa. Juhannukseen mennessä on tarkoitus saada tämä kerronnallinen historiaosuus päättymään. Sen jälkeen kirjoitukset ovat enemmän blogi-tyylistä lyhyempää tekstiä arkipäivän iloista, suruista, ongelmista ja ratkaisuista. Heittäkää rohekasti lusikkanne pottaan ja kommentoikaa kirjoituksiin liittyviä (tai ei-liittyviä) asioita tuossa alla olevassa "kommentit"-kohdassa.

@TYKS: tuotantolinja tökkii – sinapin sijasta tulee mämmiä

Nyt on tosiaan siis saavuttu TYKS:n osastolle 310. Tai ei olla oikeasti, sillä kirjoitan tätä nyt 3 vko jälkijunassa kotimme olohuoneessa, mutta ”tarinassa” olemme nyt TYKS:n 7. kerroksessa.

Minulle oli jo kauan sitten puhuttu mahdollisuudesta saada perhehuone TYKS:ssä, mutta emme olleet asiaa sen tarkemmin kuitenkaan miettineet. Nyt sellainen kuitenkin sattui olemaan vapaana, joten tartuimme syöttiin. Selvennyksenä tietämättömille, että perhehuone on sellainen huone, jossa koko perhe saa olla keskenään ja rauhassa yhdessä kellon ympäri. Normaaleissa huoneissa on 3 äitiä per huone ja isä saa olla paikalla vain kello 10-20, mutta perhehuoneessa isänkin pitää olla koko ajan paikalla. Näitä perhehuoneita löytyy TYKS:stä nykyisin yhteensä 2 kappaletta.

Isän läsnäolovelvoitetta korostettiin meille heti kättelyssä. Pieniä hetkiä saa olla pois osastolta, mutta esimerkiksi töihin ei saa mennä. Niinpä minä lähdin heti alkajaisiksi hakemaan itsellenikin vaihtovaatteita kodistamme, sillä synnyttäneiden äitien vaatteisiin en halunnut pukeutua. Tiedoksi muuten joskus aikojen alussa synnyttäneille että osastoilla saavat nykyisin äiditkin halutessaan olla omissa vaatteissaan. Kotona käydessäni nappasin tietysti mukaani myös läppärin ja mokkulan, sillä eihän sitä tiedä kuinka pitkään osastolla pitäisi perhehuoneessa makoilla. Läsnäolopakkoa rikottiin hieman myös toisena iltana, jolloin isän oli pakko päästä pelaamaan vitosdivarin futispeli. Tämä operaatio toteutettiin taidolla, sillä pelivarusteet olivat kaverin hallussa ja hän hoiti ne pelipaikalle ja pelin jälkeen pois. Sairaalatätien näkövinkkelistä siis näytti siltä että isä vain kävi jossain asioilla. Lapsen tulon innoittamana uunituore isä teki tässä pelissä kaksi maalia, mikä on varsin tavatonta tasoiselleni pelaajalle.

Perhehuone ei ollut järin suuri. Istumapaikkoja ei ollut, vaan kaikki aika tuli vietettyä sängyssä. Onneksi niissä oli säätömahdollisuus, eli ne sai nostettua pystyyn esimerkiksi television katselua varten. Televisiotakaan ei muuten tavallisesta huoneesta olisi löytynyt, joten perhehuone oli luxusta tältäkin osin. Sairaalassa vietetty aika oli tavallaan aika puuduttavaa (ainakin isän näkökulmasta), mutta erinomaista tutustumista uuden tulokkaan ja vanhempien välillä. Suosittelenkin perhehuonetta kaikille tuleville synnyttäjille erityisellä lämmöllä. Siellä sai heti ensimmäisinä päivinä luotua hyvän kontaktin uuden perheenjäsenen kanssa.

Sairaalassa harjoiteltiin lastenhoidon perustoimet ja -otteet. Vanhemmat saivat touhuta ja harjoitella lapsen kanssa yllättävän vapaasti, sillä hoitajat kävivät vain kertaalleen näyttämässä miten mikäkin asia tulisi tehdä. Tietysti siellä oli kuitenkin varmempi olla ensimmäiset päivät, koska hoitajat olivat jatkuvasti kellonsoiton päässä. Lastenhoidossa ei sinänsä ollut mitään omituista, vaan kaikki sujui vähän kuin luonnostaan. Hoitajiakin toki tarvittiin. Isää huolestutti esimerkiksi vauvan pyllystä löytyvän ”tuotantolinjaston” toimivuus. Olen kuullut, ja nähnyt pikkuveljeni kohdalla, lapsien olevan sinappikoneita, mutta tämä meidän tytär aloitti kyllä mämmin tuotannon heti ensi töikseen. Vaipasta löytyi mustaa tavaraa uusien vanhempien yllätykseksi. Hoitajien mukaan siitä ei kuitenkaan pidä huolestua, vaan se on normaalia ja tuotantolinja päivittyy lähiaikoina mämmistä sinapiksi.

Ensimmäiset päivät olivat erittäin rauhallisia. Vauva oli hämmästyttävän hiljainen ja rauhallinen. Muutaman kerran yössä herättiin ruokailemaan, mutta muuten sekä päivät että yöt olivat rauhallisia. Isää alkoikin jo huolestuttaa että jos ääntä on olemassa joku tietty vakiomäärä, niin vauva-ajan jatkuessa tällaisena meillä olisi edessä työntäyteinen ja äänekäs murrosikä. Onneksi tytöstä löytyi kuitenkin myös se vähän äänekkäämpi puoli, joten ehkä se ihan kaikki ei säästykään murrosikään. Selvästi keskimääräistä vähempiääninen yksilö kuitenkin on kuulemma kyseessä - harvinainen nainen siis.

Perhehuoneessa vietettiin kolme mukavaa vuorokautta. Isän lempibiisiksi sairaalassa oleskelun aikana tuli Irwin Goodmanin Tyttö tuli (linkki), jota tuli kuunneltua You Tuben kautta. Tyttäremme sai sairaalassa väliaikaisen nimen, joka vanhempien oli annettava (sekä tytön että pojan nimi) sairaalalle ennakkoon mahdollista hätäkastetta varten. Sitä ei tällä kertaa onneksi tarvinnut tehdä, mutta tähän tarkoitukseen annettu nimi päätettiin antaa tyttären kutsumanimeksi ristiäisiin saakka.

Sairaalasta lähdettiin koko perheen voimin ilomielin kohti kotia ja arkea, vaikka isä jäikin vähän kaipaamaan sänkyyn kannettua aamupalaa, säännöllistä lounasta ja päivällistä sekä maistuvaa iltapalaa. Kolmen päivän kolmen hengen täyshoito maksoi vain 162,50 euroa, joten tähän hotelliin saatetaan palata samoissa iloisissa merkeissä vielä myöhemminkin…

Seuraavassa blogikirjoituksessa ollaan kotona harjoittelemassa arjen askareita ja ihmetellään yhä edelleen uutta ja mielenkiintoista tulokasta.

Vauhtia kuin pikajuoksijalla – maalikamera myöhästyi

Saavuimme TYKS:n synnytyspoliklinikan oven eteen noin klo 11:20. Aivan oven edessä oli ”max 5 min” -parkkiruutuja ja lupasin meidät vastaanottaneelle naiselle tulla siirtämään auton sitten kun olisimme päässeet sisälle. Ilmoittauduimme vastaanottoon kuin hotelliin konsanaan ja minä sain ohjeet mennä miesten pukuhuoneeseen vaihtamaan jalkaani sairaalan sandaalit ja desinfioimaan käteni. Käsiä puhdistaessani naishoitaja tuli sisään ja ilmoitti: ”nyt sun kannattaa ihan oikeasti tulla nopeasti.” Kipitin kiltisti kuin koiranpentu tämän naishenkilön perässä synnytyspolin ”esitutkimushuoneeseen”, jossa otetaan normaalisti vain sydänkäyrät. Kun saavuin paikalle, niin kätilö ilmoitti juuri että hänen tilaamansa sängyn voisi lähettää takaisin, sillä nyt ei ehditä siirtymään synnytyssaliin. Olin etukäteen miettinyt synnytystilannetta ja ollut vähän kahden vaiheilla aionko katsoa ”sinne” kun tapahtuma on käynnissä. Nyt minulle ei tarjottu vaihtoehtoja, sillä synnytys oli jo käynnissä kun tulin huoneeseen jalkopään puolelta.

Olin kuullut varmaan tuhat kertaa etukäteen, että synnytys on käsittämätön ja mieleenpainuva kokemus. Olin kyllä ymmärtänyt sen, mutta en ollut ymmärtänyt mitä se oikeasti tarkoitti. Meidän tapauksessa suoritus tehtiin vielä epätavallisessa tilassa, jossa ei ollut tarjolla äidille minkäänlaista kipulääkettä eikä apuvälinettä. Isää harmitti se, että se kuuluisa ilokaasu jäi kokonaan testaamatta. Mutta niinpä nuo kaksi sisäkkäin 8,5 kuukautta elänyttä ihmistä olivat päättäneet erkaantua toisistaan tässä ja nyt. Itse synnytys sujui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Sairaalan kello osoitti 11:39, kun vauvamme parkaisi ensimmäisen kerran ja pujahti taitavan kätilön käsistä hymyilevän äidin paidan alle. Ylpeänä täytyy todeta että vauva tuli yhtä ketterällä ja nopealla liikkeellä ulos kuin isä konsanaan lentopallokentällä tiikerisyöksyä tehdessään. Onkohan joskus jollain puhtausintoilijalla (esim. komisaario Monk) ollut vaikea tilanne kun paidan alle on laitettu vielä ihan verinen ja ”limainen” pikkukaveri? Meidän perheen äidillä ei ainakaan ilmeisesti ollut vaikeuksia asian kanssa, sillä hymy oli ihan korvissa asti.

Sairaalaan saapumisestamme tähän pisteeseen meni aikaa siis vain noin 19 minuuttia. Paljon en edes rikkonut sitä max 5 min pysäköintikylttiä (tämä siis taas tiedoksi poliisiystävilleni). Olin ehtinyt katselemaan vauvaa hetken ennen kuin hän meni piiloon paidan alle, mutta en osannut vastata kätilön kysymykseen vauvan sukupuolesta. Se kertonee järjenjuoksustani ja ajattelukyvystäni siinä tilanteessa. Minulla oli kamerakin mukana, mutta suoritus oli sen verran pikainen että tajusin käyttää sitä vasta tässä vaiheessa. Siinä sitä sitten seistiin suu auki ja päässä jyskytti vain että ”hemmetti, mustahan on tullut isä”. Hiljalleen kun ajattelukyky alkoi taas palautua normaalille vaatimattomalle tasolleen, valtasi mielen mielettömän suuri ylpeys niistä kahdesta naisesta, jotka siinä sängyllä sylikkäin makasivat.

Minä sain katkaista napanuoran. Se tapahtui aavistuksen vapisevin ja arkailevin käsin. Oikea leikkaamiskohta piti tarkistaa hoitajalta pariin otteeseen, sillä pelko pienen prinsessan satuttamisesta oli kova. Kun tarvittavat ensitarkistukset oli suoritettu sekä äidille että tyttärelle, pääsimme siirtymään vihdoin ihka oikeaan synnytyssaliin. Siellä saimme kolmestaan olla rauhassa ja ihmetellä maailman menoa. Tässä vaiheessa vauva pääsi myös ensimmäisen kerran maistamaan sitä kuuluisaa äidinmaitoa. Samalla isälle tuli sopiva hetki lähetellä tekstiviestejä tutuille iloisesta perhetapahtumasta. Jonkun ajan (ajantajuni oli hävinnyt) päästä hoitaja tuli puhdistamaan lasta ja tekemään tarvittavat mittaukset. Pituudeksi mitattiin 47 cm ja painoksi pyöristettynä 2,8 kg. Päänympärys oli 33 cm, mikä ehkä osaltaan selittää helpohkoa synnytystä. Mittausten jälkeen oli isän vuoro saada vauva paidan alle lämmittelemään. Tämä on ns. ”kenguruhoitoa”, jota annetaan vastasyntyneelle nykyisin ainakin kolmen tunnin ajan. Maalaisjärjellä pääteltynä syynä on varmaankin lämpö ja sykkeen kuuleminen. Äiti pääsi käymään tässä välissä suihkussa ja pukemaan omat vaatteensa päälle, kun isä hoiti vuorollaan tytärtään. Miehisestä näkökulmasta tuli pienoisena yllätyksenä verenvuodon määrä synnytyksessä ja sen jälkeisessä elämässä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se on kyllä ihan loogista. Seuraavan kerran huoneeseen tullessaan kätilö katsoi ensin omiin vaatteisiin pukeutunutta suihkunraikasta äitiä liikkumassa huoneessa ja heti perään ensituntejaan elävää tyttöä ja totesi että teidäthän voisi lähettää kotiin vaikka jo nyt.

Kolme tuntia synnytyksen jälkeen meille tultiin ilmoittamaan siirtymisestä ”yläkertaan”, eli osastolle 310. Reipas vastasynnyttänyt äiti meinasi lähteä kävellen yläkertaan, mutta päätti kuitenkin varmuuden vuoksi suorittaa matkan pyörätuolin kyydissä. Synnytyspolin jäädessä taakse kaikui mielessä vielä vähän iäkkäämmän kätilömme sanat synnytyksen jälkeen: ”Näköjään sitä voi vanhakin oppia aina uutta synnyttämisestä”.

Seuraavassa tekstissä ollaan osastolla ja opetellaan uuden tulokkaan käyttöohjeita.

Ehdinkö juoda juuri keittämäni kahvin?

Minut tuntevat tietävät että ajoissa erinäisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin ehtiminen tuottaa minulle joskus pieniä haasteita. Siinä mielessä omena putosi melko kauas puusta pari viikkoa sitten. Siirrytäänpä vielä ajassa taaksepäin, eli 38. raskausviikon alkuhetkille. Olimme vaimon ja parin kaverin kanssa Raisiossa kuuntelemassa Kitarasankari-kilpailua. Kitarakilpailukin oli ihan kiva, mutta miehinen luontoni ei antanut periksi istua siellä loppuun asti, kun Turun pubeissa pyöri isoilla screeneillä futiksen Mestareiden Liigan finaali. Niinpä hajaannuimme vaimoni kanssa ja minä suuntasin parin (miespuolisen) kaverin kanssa Turkuun katsomaan jalkapalloa. Alkuperäinen tarkoitus oli suunnistaa finaalimatsin jälkeen kotiin, mutta kyllähän sen kaikki tietää miten käy kun miesporukka on ehtinyt futispelin aikana juoda ”muutaman” oluen ja kello lyö vasta puolta yötä. Iltaa jatkettiin siis kohti uusia ravitsemusliikkeitä ja uusia seikkailuja. Kotiin suunnistettiin vähän neljän jälkeen ja tietysti Mantun Grillin kautta. Kotona vastaanotto ei ollut kovinkaan lämmin, kun kotiavaimetkin olivat unohtuneet autoon. Sisään päästyäni kävimme pienen keskustelun siitä kuinkas tässä ”taas” näin kävikään. Tuleva äiti oli myös valppaana ja ilmoitti että lapsikin voisi syntyä hetkenä minä hyvänsä. Tähän nokkela mies tietysti keksi pikaisen ”pakotien” sanomalla, että laskettuun aikaan on vielä kaksi viikkoa – ei se nyt vielä tule.

Tuosta keskustelusta kului aikaa vain 29 tuntia kun tuleva isä aloitteli ahkerana ja täynnä tarmoa uuden työviikon maanantaista (24.5.2010) nauttien. Kunnostamme yrittäjäkollegani kanssa ostamaamme liiketilaa yrityksemme (PIILOMAINOS) käyttöön paremmin sopivaksi, joten maanantaina oli heti aamulla ohjelmassa rautakaupassa ja kaatopaikalla käynti. Samaan aikaan tuleva äiti suuntasi kollegaltani lainatulla 80-luvun ajonautintoihmeellä Mäntymäen neuvolaan rutiinitarkastukseen. Varattu aika alkoi 10:30 ja samoihin aikoihin olin itse palannut takaisin toimistollemme. Olimme pukemassa remonttivaatteita päälle ja juomassa jo kolmatta kuppia aamukahvia, kun vaimon puhelinsoitto katkaisi touhumme klo 11:11. Puhelun henki oli hyvin selvä: ”Tule nyt heti tänne. Nyt pitäisi lähteä synnyttämään.” Väitetään että miehet eivät aina osaa reagoida asioihin oikein, mutta minusta kysymykseni olivat tilanteen yllätyksellisyyteen nähden varsin fiksuja ”Et siis itse enää pysty ajamaan Punaisella Paholaisella sairaalaan?” ja ”Ok, tulen siis sinne, mutta ehdinkö ensin juomaan tämän juuri keittämäni kahvin?”.

Vastaus jälkimmäiseen kysymykseeni oli varsin selkeä ja noin kello 11:14 olimme jo kollegani kanssa Mäntymäen neuvolan pihalla hakemassa tulevaa äitiä ja toista autoa. Minä lähdin käymään neuvolassa sisällä ja käskin ystäväni siirtää auton pois oven edestä, jos se on jonkun edessä. Menin sisälle ja löysin sieltä varsin hengästyneen ja erikoisesti kävelevän vaimoni. Ilmeisesti vauva, jonka sukupuolesta ei vielä ollut mitään tietoa, ei pitänyt neuvolatädin painelusta ja päätti tulla välittömästi ulos. Elettiin siis raskausviikkoa 38. Untuvikoille (=miehille) tiedoksi että laskettu aika on viikolla 40. Talutin synnytystuskissa olevan vaimon ulos, mutta automme ei ollutkaan enää siinä oven edessä. Soitin ystävälleni ja kyselin minne hän oli kätkenyt automme. Ilmeisesti neuvolaan pihaan tullessamme oli sattunut pieni väärinkäsitys ja ystäväni oli vienyt automme parinsadan metrin päässä olevalle parkkipaikalle. Siitä sitten miehet lähtivät rivakasti autoa hakemaan ja auttamaan selvästi jo vaikeasti voivaa tulevaa äitiä auton takapenkille makuuasentoon. Neuvolasta TYKS:iin ei ole kovinkaan pitkä matka, mutta melko monta liikennesääntöä siinä ehti kuitenkin rikkomaan (poliisiystävilleni tiedoksi että rikkeet olivat vain lieviä ja vaimon desibelit nousivat uhkaavasti takapenkillä).

Seuraavassa (torstaina julkaistavassa) tekstissä ollaankin sitten jo TYKS:n pihalla ja vauhti sen kun kiihtyy.

Vauvantekohomma ja raskausaika

Nyt kieli takaisin suuhun kaikilta niiltä pervertikoilta, jotka luulivat saavansa yksityiskohtaisen kertomuksen vauvamme alullepanoprosessista. Letkeä kotimainen yhtye Soul Captain Band:kin sen on jo laulussaan kertonut, että "vauvantekohomma se on simppelii". Tässä linkki biisiin (K-18), jos joku ei sitä vielä ole kuullut. Meidän tapauksessa kyseessä ei ollut työtapaturma, vaan 6.6.2009 vietettyjen häiden jälkeen hyvässä yhteisymmärryksessä tehty "katsotaan mitä tapahtuu" -päätös.

Syyskuussa emännän äidinvaistot alkoivat ilmoittelemaan pullien olevan mahdollisesti uunissa. Uteliaille tiedoksi, että Marja Tyrnillä ei ole osuutta tässä tapahtumaketjussa, vaikka Turussa asummekin ja hän tuntuu joka paikassa nykyisin puhuvan Turusta (Loma Turussa), pullista ja tortuista. Paikallisen apteekkarin myymä kotikäyttöinen testi oli samaa mieltä, joten jännitys kasvoi entisestään. Jostain syystä siihen ei kuitenkaan uskaltanut täysin luottaa.. Niinpä ilmoittauduimme tehokkaan kunnallisen sairaanhoidon piiriin ja tilasimme ajan Mäntymäen neuvolaan. Saimme ajan vasta marraskuulle (kiva 2 kk jono), joten siinä sitä sitten odoteltiin ja jännitettiin pari kuukautta. Pyrimme olemaan tässä vaiheessa asiasta vielä hiljaa, mutta eihän se lörpöltä isältä onnistunut, kun poikaitten kanssa kaverin mökillä joku keksi pistää myöhään yöllä pystyyn "totuusnuotion", jossa kaivettiin totuuksia esiin kaiken maailman asioista. Onneksi totuusnuotioon (ja aivojen puudutusaineeseen) voi luottaa ja paljastetut asiat jäivät nuotiolle.

Vihdoin koitti se jännä neuvolapäivä. Isä ei valitettavasti päässyt paikalle, vaan kärvisteli puhelintaan koko ajan vilkuillen työpalaverissa. Oli siinä varmaan muilla ihmettelemistä, kun yht'äkkiä yhden tyypin naamalle tuli kasvojakin leveämpi hymy. Raskausajasta ei ole mitään erikoista kerrottavaa, sillä odotus sujui erittäin hyvin eikä vauvalla tai äidillä ollut missään vaiheessa mitään hätää. Pelottelut raskausajan mielihaluista ja mielialan vaihteluista olivat meidän kohdalla turhia - tai sitten tuleva äiti kätki ne hyvin. Isä tosin oli loppuun asti varma että perheeseen syntyy kääpiö, sillä äidin maha oli hämmästyttävän pieni. Onneksi se alkoi viime hetkillä kuitenkin kasvaa lähes silminnähden.

Synnytysvalmennuksiin emme osallistuneet, sillä emme nähneet sitä tarpeelliseksi - lahjattomat treenaa. Seuraavassa kirjoituksessa ollaankin sitten jo raskausviikolla 38..

Rookie-isi -blogi avattu!

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että joskus voisin kirjoittaa blogia, mutta sopiva aihe on puuttunut. Yrittäjänä oman yrityksen ympäriltä tietysti löytyisi aihepiiriä, mutta jotenkin se ei ole lyönyt itseään läpi pääkopassani.

Pari viikkoa sitten olin TYKS:ssä todistamassa esikoiseni syntyä, joten nyt sain varsin luontevan aiheen blogilleni. Tulkoon tästä blogistani päiväkirja tyttärelleni myöhemmin naurettavaksi, opas / virhelista tuleville isille tai mitä vain.

Lukijoilta, jos sellaisia ilmenee, toivon aktiivista keskustelua tästä mielenkiintoisesta aihepiiristä. Minua saa myös rauhassa yrittää opettaa. Joskus opit menevät perille ja joskus eivät - sen ovat huomanneet taatusti jo myös vauvamme isoäidit.

Blogissa tullaan käymään aluksi hyvin tiivistetysti vauvamme vaiheet raskauden alusta aina laskettuun aikaan asti (8.6.2010). Kun raskausaika ja muut jo tapahtuneet kommellukset on käyty läpi, alan päivittämään blogiani noin kerran viikossa, jos lapsen hoidolta ehdin.