Ehdinkö juoda juuri keittämäni kahvin?

Minut tuntevat tietävät että ajoissa erinäisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin ehtiminen tuottaa minulle joskus pieniä haasteita. Siinä mielessä omena putosi melko kauas puusta pari viikkoa sitten. Siirrytäänpä vielä ajassa taaksepäin, eli 38. raskausviikon alkuhetkille. Olimme vaimon ja parin kaverin kanssa Raisiossa kuuntelemassa Kitarasankari-kilpailua. Kitarakilpailukin oli ihan kiva, mutta miehinen luontoni ei antanut periksi istua siellä loppuun asti, kun Turun pubeissa pyöri isoilla screeneillä futiksen Mestareiden Liigan finaali. Niinpä hajaannuimme vaimoni kanssa ja minä suuntasin parin (miespuolisen) kaverin kanssa Turkuun katsomaan jalkapalloa. Alkuperäinen tarkoitus oli suunnistaa finaalimatsin jälkeen kotiin, mutta kyllähän sen kaikki tietää miten käy kun miesporukka on ehtinyt futispelin aikana juoda ”muutaman” oluen ja kello lyö vasta puolta yötä. Iltaa jatkettiin siis kohti uusia ravitsemusliikkeitä ja uusia seikkailuja. Kotiin suunnistettiin vähän neljän jälkeen ja tietysti Mantun Grillin kautta. Kotona vastaanotto ei ollut kovinkaan lämmin, kun kotiavaimetkin olivat unohtuneet autoon. Sisään päästyäni kävimme pienen keskustelun siitä kuinkas tässä ”taas” näin kävikään. Tuleva äiti oli myös valppaana ja ilmoitti että lapsikin voisi syntyä hetkenä minä hyvänsä. Tähän nokkela mies tietysti keksi pikaisen ”pakotien” sanomalla, että laskettuun aikaan on vielä kaksi viikkoa – ei se nyt vielä tule.

Tuosta keskustelusta kului aikaa vain 29 tuntia kun tuleva isä aloitteli ahkerana ja täynnä tarmoa uuden työviikon maanantaista (24.5.2010) nauttien. Kunnostamme yrittäjäkollegani kanssa ostamaamme liiketilaa yrityksemme (PIILOMAINOS) käyttöön paremmin sopivaksi, joten maanantaina oli heti aamulla ohjelmassa rautakaupassa ja kaatopaikalla käynti. Samaan aikaan tuleva äiti suuntasi kollegaltani lainatulla 80-luvun ajonautintoihmeellä Mäntymäen neuvolaan rutiinitarkastukseen. Varattu aika alkoi 10:30 ja samoihin aikoihin olin itse palannut takaisin toimistollemme. Olimme pukemassa remonttivaatteita päälle ja juomassa jo kolmatta kuppia aamukahvia, kun vaimon puhelinsoitto katkaisi touhumme klo 11:11. Puhelun henki oli hyvin selvä: ”Tule nyt heti tänne. Nyt pitäisi lähteä synnyttämään.” Väitetään että miehet eivät aina osaa reagoida asioihin oikein, mutta minusta kysymykseni olivat tilanteen yllätyksellisyyteen nähden varsin fiksuja ”Et siis itse enää pysty ajamaan Punaisella Paholaisella sairaalaan?” ja ”Ok, tulen siis sinne, mutta ehdinkö ensin juomaan tämän juuri keittämäni kahvin?”.

Vastaus jälkimmäiseen kysymykseeni oli varsin selkeä ja noin kello 11:14 olimme jo kollegani kanssa Mäntymäen neuvolan pihalla hakemassa tulevaa äitiä ja toista autoa. Minä lähdin käymään neuvolassa sisällä ja käskin ystäväni siirtää auton pois oven edestä, jos se on jonkun edessä. Menin sisälle ja löysin sieltä varsin hengästyneen ja erikoisesti kävelevän vaimoni. Ilmeisesti vauva, jonka sukupuolesta ei vielä ollut mitään tietoa, ei pitänyt neuvolatädin painelusta ja päätti tulla välittömästi ulos. Elettiin siis raskausviikkoa 38. Untuvikoille (=miehille) tiedoksi että laskettu aika on viikolla 40. Talutin synnytystuskissa olevan vaimon ulos, mutta automme ei ollutkaan enää siinä oven edessä. Soitin ystävälleni ja kyselin minne hän oli kätkenyt automme. Ilmeisesti neuvolaan pihaan tullessamme oli sattunut pieni väärinkäsitys ja ystäväni oli vienyt automme parinsadan metrin päässä olevalle parkkipaikalle. Siitä sitten miehet lähtivät rivakasti autoa hakemaan ja auttamaan selvästi jo vaikeasti voivaa tulevaa äitiä auton takapenkille makuuasentoon. Neuvolasta TYKS:iin ei ole kovinkaan pitkä matka, mutta melko monta liikennesääntöä siinä ehti kuitenkin rikkomaan (poliisiystävilleni tiedoksi että rikkeet olivat vain lieviä ja vaimon desibelit nousivat uhkaavasti takapenkillä).

Seuraavassa (torstaina julkaistavassa) tekstissä ollaankin sitten jo TYKS:n pihalla ja vauhti sen kun kiihtyy.