Aika rientää - tytär ei

Edellisestä blogiraapustuksesta onkin vierähtänyt aika paljon aikaa jo, joten nyt lienee sopiva hetki taas päivitellä rookie-isin ja hänen ihan tyttärensä ja vaimon kuulumisia. Tässä onkin muuten yksi nykytilanteen oudoista puolista, kun voi ihan oikeastikin jo puhua omasta perheestä.

Tyttäremme ei vieläkään kääntyile, vaikka mittariin on juuri tulossa ja 5 kk. Sen sijaan hän istuu pieniä pätkiä ilman tukea ja seisoo erittäin jämerästi pienen avun avulla. Jostain puskaradioista olemme saaneet kuulla että jos lapsi ei kääntyile makoillessaan, niin nämä lähtisivät kävelemään kääntyileviä ja konttailevia aikaisemmin. No, tiedä häntä ja väliäkö tuolla. Se on toisaalta ihan kivaakin että tyttäremme viihtyy vielä paikallaan, sillä luulen että vuosien saatossa saamme vielä juosta lähes kyllästymiseen asti hänen perässään..

Pienokaisellemme ei ole vielä puhjennut hampaita, mutta voisi olettaa ettei siihen mene enää kovin kauan, sillä sen verran kovalla tahdilla kaikki tavarat menevät aina suuhun. Välillä näyttäisi kovasti siltä että ikenissä olisi ikävää kutinaa. Maitoruokinnan rinnalle on tullut jo jokin aika sitten kiinteä ruoka. Ensin kokeiltiin velliä, sitten puuroa ja onpa nyt syöty jo hedelmä- ja kasvissoseitakin. Viime viikon neuvolakäynnillä tuli lupa syödä jo lihaakin, joten tästä se suuri herkuttelu vasta alkaa. Kiinteiden ruokien hankinnassa tulemme kahdesta syystä suosimaan Piltin tuotteita. Ensinnäkin Piltti on julkistamansa uutisen mukaan pysymässä jatkossakin täysin kotimaisena tuotteena, jonka raaka-aineet tulevat kymmeneltä kotimaiselta sopimusviljelijältä ja jonka kaikki valmistusprosessit tapahtuvat Turussa. Kotiseutua pitää suosia! Toinen syy on se, että Piltin omistava Nestlé on yksi edustamani urheiluseuran yhteistyökumppaneista.

Tähän loppuun voisin vielä tämän päivän urheilusuoritukseni (voitokas lentispeli Suomen Cupin puolivälierässä) jälkeisessä mielentilassa listata tällä hetkellä arkirutiinien kolme mukavinta isä-tytärhetkeä. Omituista ehkä, mutta kahdessa kolmesta näistä tytär on täydessä unessa. Isän näkövinkkelistä niiden hetkien ihannointi ei suinkaan ole omituista, vaan nukkuvaa lasta on vaan jotenkin niin mukava katsella.
1. Urheilun jälkeinen yhteinen hetki – Aiemmin pelien jälkeen oli monesti joko voitosta tyytyväinen tai tappiosta kettuuntunut olo pitkään, mutta nykyisin nämä olot unohtuvat varsin nopeasti, kun saa matsin jälkeen pikkutyyppinsä syliin silmät lautasenkokoisina ympyröinä hikistä isää ihmettelemään.
2. Aamun ensimmäinen yhteinen hetki – Meidän perheessä minä herään nykyisin aina ensimmäisenä töihin ja saan rauhassa tuijotella nukkuvaa muuta perhettä. Se on jotenkin rauhoittavaa ja siitä lähtee päivä hyvin liikenteeseen. Normaalisti nappaan tytön sängystä syliin ja siirrän hänet minun lämpimälle paikalleni äitin viereen nukkumaan aamu-unia.
3. Illan viimeinen yhteinen hetki – Meidän perheen vakiintuneeksi tavaksi on tullut se, että isä kantaa tyttären sänkyyn nukkumaan sitten kun tämä on ensin sammahtanut olohuoneen puolelle. Vauvan peittely ja pusu poskelle ovat illan tärkeimmät rutiinit minulle nykyisin.

Tällaista tällä kerralla ja jotain muuta taas ensi kerralla. Seuraava päivitys tuleekin vähän nopeammin varmaan kuin tämä, sillä pari aihetta olisi takataskussa jo valmiina.