perjantai 2. marraskuuta 2012

Pois vaipoista ja leikkihuoneesta!


Tällä kertaa ei päässyt kirjoituskone pölyttymään, vaan palaan sorvin ääreen vain 5 päivää edellisen postaukseni (Ou-ou-ou she’s a lady– jep, nainen hän on) jälkeen. Asiaa on tälläkin kertaa aika laidasta laitaan, joten pahoittelut jos kirjoituksen luettavuus kärsii tämän johdosta. Tekstin sekavuus kuvastakoon lapsiperheen arkea. ;)

En ole muistanut kirjoittaa vaippojen hyvästelemisestä vielä, joten sitä on ehkä hyvä vähän raapaista. Tyttäremme jätti hyvästit vaipoille arviolta ainakin 50 vuodeksi aika nopeasti. Ensimmäisen kerran vaipattomuutta kokeiltiin heinäkuun, eli kahden vuoden ja kahden kuukauden iässä. Homma lähti toimimaan aika nopeasti. Pissa tuli housuihin vain muutaman kerran ja kakkoshätä ei kertaakaan. Ihan tanssin lailla kaikki ei kuitenkaan sujunut, sillä alussa oikean hädän tunnistaminen oli aika haastavaa ja tyttären kanssa tuli vietettyä vessassa lukemattomia hetkiä ilman actionia.

Tuulettelin noin vuosi sitten tyttäremme ymmärtämättömyyttä Joulun lelukirjan osalta (Joulupukki matkaan jo käy). Valitettavasti tilanne taitaa olla tänä vuonna toinen ja tyttäremme osaa jo vaatia tuotteita tällä viikolla tulleesta lelukirjasta. Kyseisestä opuksesta tuli mieleeni työasioissa tekemäni yhteydenotto kahteen Turun seudullakin toimivaan kansainväliseen suureen lelukauppajättiin, eli BR-leluun ja Toys "R" Us:iin. 

En ole tutkinut asiaa sen enempää, mutta onkohan nämä kaksi jättibrändiä sama konsernia? Onko kyseessä yritys rakentaa Suomeen lelumarkkinoiden monopoli, josta seuraa pienten paikallisten kilpailijoiden kuoltua hintojen räjähdysmäinen nousu? Saamani vastaukset olivat nimittäin sekä sisällöltään että ulkoasultaan täysin samanlaiset. Viestit erotti toisistaan vain yhteystiedoista. No, tämä ei liity mihinkään, mutta pitipä mainita kun tänään juuri tuota asiaa hämmästelin.

Leluihin kun jo pääsin käsiksi, niin eipä poistuta vielä leikkihuoneesta, vaan jatketaan leikkimisestä kirjoittelua. Tai oikeastaan leikkihuoneesta yritetään pois nopeastikin, sillä meidän pimulla on oma huone, mutta jostain syystä olohuoneessa on hänen mielestään paljon mukavampi leikkiä. Lelut pitää aina kantaa olohuoneeseen, jossa saa leikkiä äidin ja isin silmien alla. Satunnaisesti leikkipaikaksi kelpaa toki omakin huone. Minun ja vaimoni lempipuuhaa on hiippailla hänen huoneensa ovelle ja seurata salaa touhuamista ja leikkimistä. Se on todella hellyttävää seurattavaa.

Tuota(kin) leikkiä pitäisi tallentaa videolle, jotta voisin joskus vanhempana esitellä sitä hänelle. Mutta niinhän sitä sanotaan, että suutarin lapsella ei ole kenkiä, joten ihmisten muistojen parissa työskentelevän yrittäjän on näköjään haastavaa saada muistoja talteen, vaikka tallennusvälineitä ja taitoja olisi vaikka millä mitalla omasta takaa. Niinhän se on, että pata kattilaa soimaa.
 
Adios amigos, hasta luego!


P.S. Jouluun on muuten enää 52 yötä! Hui hirveää! Työhommistani kun aloin jo höpöttelemään, niin lahjavinkiksi kaikille, että nykyaikaiseen muotoon teetetty kopio jostain vanhasta muistosta on erinomainen joululahja. Muistoja on mukava katsella ja kuunnella läheisten kanssa joulun pyhinä glögilasi ja pipari kädessä. Jos kiinnostus heräsi teettää vaikkapa vanhoista kotivideoista, valokuvista, diakuvista tai kaitafilmeistä joululahjoja, niin ottakaapa pikaisesti yhteys Digitalisointi.comiin. Niin ja tämä loppu oli muuten maksettu mainos!  ;)