Hei me pissataan!

Kaikenmaailman kommelluksia olen rookie-isinä saanut kokea, mutta viime viikonloppuna Tampereella sattui sellainen välikohtaus, joka ansaitsee maininnan myös blogissani. Olimme viikonloppureissulla ja kävimme perjantaina illalla katsomassa yhtä peliä, jonka jälkeen menimme hyvän ystävämme kanssa ravintolaan illalliselle.

ei-maksettu
mainos

Meillä ei ollut pelissä mukana varavaippoja, joten tytär päätti tietenkin tehdä pelin loppupuolella kakat. Koska ikää on jo lähes kaksi ja pidätyskyky sentään jonkunmoinen, päätimme että pidetään tyttöä vähän aikaa ilman vaippaa. Pelistä lähdettyämme kurvasimme kauppaan ja ostimme paketin vaippoja. Sitten jatkoimme matkaa ravintolaan, jossa pöydän löydettyämme minä nappasin tytön ja vaipan kainaloon ja astelimme yhdessä miesten vessaan. Tarinan alkusoitosta tuli näköjään pitkä ja kuiva, mutta nyt alkaa hauskempi ja vähän vähemmän kuiva osuus.

Koska tyttären pidätys oli sujunut jo jonkun aikaa hienosti, niin ajattelin että minulla on etuajo-oikeus, koska kupla otsassani oli jo huomattavan iso. Laskin tytön wc-kopin takakulmaan ja pyysin että hän odottaisi isin toimituksen ajan siinä kiltisti. Astelin posliinin eteen ja aloitin suoritukseni, jolloin takapuoleltani kuului ensin vähän hihitystä ja sitten ”isi pissaa”. Sen jälkeen tuli hetken hiljaisuus ja hymyilin tyytyväisenä. Sitten kuului sama hihitys ja ”X (nimi sensuroitu) pissaa”. Siinä vaiheessa pääni kääntyi salamannopeasti taaksepäin kuin pöllöllä konsanaan ja totesin että olimme tosiaan molemmat suorittamassa tyytyväinen ilme naamallamme virtsarakon tyhjennystä. Eipä siinä sitten muu auttanut kuin puristaa omat viimeiset tipat pönttöön ja pelastaa se mitä pelastettavissa oli, eli ei mitään. Housut olivat yhtä pissassa kuin tyttökin. Huuhtelun jälkeen puimme tytölle päälle vaipan ja mekon ja astelimme ylpeinä housut kädessä takaisin ravintolan puolelle.

Seuraavalla kerralla, toivottavasti noin 16 vuoden päästä, kun tyttäremme menee Tampereella Hookiin nauttimaan erinomaisia wingsejä ja virvoitusjuomia, niin hän voi ylpeänä kertoa henkilökunnalla, että minä olin viime kerralla tässä ravintolassa ilman housuja.

Loppuyhteenvetona voisi todeta, että oli vähän kusinen paikka, mutta tästäkin selvittiin huumorilla ja pienellä soveltamisella. Jäipähän tyttärelle ainakin muisteltavaa ja naurettavaa. Itse muistutan yhä vähän väliä kummisetääni tapauksesta, joka sattui noin 28 vuotta sitten kovilla talvipakkasilla hiihtokilpailuissa. Isäni oli hiihtämässä ja minua vahtinut kummisetä vastasi pissahätä-ilmoitukseeni huumorilla että pissaa housuihin. Minähän olen aina ollut kiltti ja tottelevainen. Onneksi pakkasta ei ollut kuin parikymmentä astetta..

Yleisön pyynnöstä: Lässyti-lässyti-lää

Sain viikonloppuna palautetta Rookie-Isin bloggailutahdin rauhoittumisesta, joten pitääpä tehdä nyt heti parannus asiaan, jos joku kerran oikeasti näitä lukeekin. :)

En lähde hämmästelemään ja hehkuttelemaan lapsen jatkuvaa kehittymistä, jotta kaikista kirjoituksista ei tulisi samanlaisia. Todettakoon kuitenkin että yöelämä on mennyt aavistuksen parempaan suuntaan ja kokonaisia öitäkin tulee jo välillä nukuttua. Lähipäivinä on tarkoitus siirtyä pinnasängystä tavalliseen sänkyyn, joka odottaa jo tyttären huoneen lattialla isän osaavia raksakäsiä. Vähän on ollut vielä harkinnassa josko hioisin ja maalaisin sängyn, mutta se saattaa jäädä hyväksi suunnitelmaksi.

Tämänkertaiseksi blogikirjoituksen varsinaiseksi aiheeksi olen valinnut lässytyksen. Joillain ihmisillä on tapana muuttaa puhetapansa ärsyttäväksi lässytykseksi kun he puhuvat vauvoille (tai lemmikeille). Minä olen pyrkinyt välttämään sellaista, sillä en ymmärrä mikä sen pointti on ja mistä se juontaa juurensa. Ihan varma en tosin ole, vaikka sortuisin itsekin siihen joskus.

Samaan asiaan on kiinnitetty huomiota myös Pasilassa. Siis ei siinä Helsingin kaupunginosassa, vaan suosikkisarjojeni joukkoon nousseessa piirrossarjassa. Katsokaapa tuosta videon alkupuoli:

 

Olen kerran aikaisemmin jo linkittänyt blogiini Pirkanmaan Sanomien kolumnin ja nyt teen sen taas. Tuosta mitään sanomattomasta lehdestä on siis mahdollisesti tulossa hyvien kolumniensa ansiosta suosikkilehteni netissä. Tällä kertaa kolumnin on kirjoittanut rokkari Jouni Hynynen (Kotiteollisuus) ja aiheena vauvalässytys - lue Hynysen kolumni.

Tämä aihepiiri oli kirjattuna idealistalleni jo ennen Pasilan lässytysjaksoon ja Hynysen lässytyskolumniin törmäämistä, mutta näiden kautta sain vahvistusta etten ole asian kanssa yksin. Osaisiko joku lässyttäjistä (tai ei-lässyttäjistä) kertoa mistä tuo tapa juontaa juurensa? Lapsen puhekyvyn kehittymiseen sillä ei luulisi ainakaan olevan kehittävää vaikutusta.

Nyt lopetan tämän lässytykseni tältä erää ja alan suunnittelemaan jo seuraavaa blogitekstiä, jotta vaativa yleisö saadaan pysymään tyytyväisenä.

Hyvää pääsiäistä!

Pääsiäisen vietto kaartaa jo loppusuoralle, mutta vielä ehdin toivottamaan kaikille hyvää pääsiäistä. Mukavat perheen kanssa vietetyt vapaat alkavat olla takana, mutta munia on sentään vielä jäljellä. 

Jos on joulu kärsinyt inflaatiota vuosien saatossa, niin tästä pääsiäisestä on kyllä kadonnut viimeisimmätkin uskonnollisuuden rippeet. En väitä että olisin siitä kovin pahoillani, mutta mielenkiintoista, että kirkon asemasta (kirkosta eroamisepidemiat, yms.) huolimatta nämä kirkolliset pyhät ovat edelleen tarjolla kaikille.. No, uskonnot sikseen ja nautitaan vielä viimeisestä pääsiäispyhästä.

Iloa, surua ja Vanhemmuuden viikkoa

Onpa ollut yhtä kiihdytysajoa tämä lapsen kehityksen seuraaminen. Päiväkodin aloittamisen jälkeen kehitystä on tapahtunut hurjasti. Päiväkotielämän alkutaipaleelta on jäänyt mieleen erityisesti ainakin yksi tapahtuma:

Hakiessani tyttöä hoidosta hän juoksi koko pitkän käytävän kädet levällään iiiisiiiiiä huutaen ja kohdalle tullessaan hän suorastaan hyppäsi syliin ja sitten kääntyi katsomaan toista hoidossa vielä ollutta lasta ja sanoi ylpeällä äänellä MUN isi. Siihen päälle sitten vielä hymyilevä katse minuun ja sana ”suukko”. Olin TAAS aivan myyty. Töistä lähtiessä oli ollut vähän stressiä päällä ja käsikin oireili tulehduksen vuoksi kipeästi, mutta sillä hetkellä kaikki tuollainen turhuus unohtui tyystin.

Viime päivät kotikontumme ovat olleet uutisissa todella surullisissa merkeissä, sillä Naantalin keskustassa, noin 200 m päässä meidän kotoa kuoli 10-vuotias tyttö jäätyään kuorma-auton alle (IS 2.4.2012). Osanotot ja voimia tytön perheelle ja tutuille.

Tällainen tapaus järkyttää aina, mutta täytyy sanoa että tämä on riipaissut aiempia vastaavia enemmän kahdestakin syystä. Ensinnäkin nyt kun on itse isi, niin lapsen tapaturmainen kuolema koskettaa vielä enemmän kuin aiemmin, vaikka toki se silloinkin on pahalta tuntunut. Nyt vain miettii enemmän miten hirvittävältä se tuntuisi, jos itse joutuisi joskus kokemaan jotain vastaavaa. Alitajuntaisesti tulee väkisin mietittyä voisiko tuollaiselta välttyä, mutta eihän sitä voi. Vaikka kuinka opettaisi lapsen varomaan liikenteessä, niin aina voi tapahtua jotain. Toinen syy miksi tämä tapaus koskettaa minua erityisen paljon on se, että se on tapahtunut aivan kotinurkilla. Muutenhan sillä ei ole väliä onko tapaturman uhri kotoisin läheltä vai maapallon toiselta puolelta, mutta kun joudun kulkemaan tämän tapaturmapaikan ohi vähintään pari kertaa päivässä ja näen kynttilämeren, niin asia ei pääse unohtumaan.

Palataanpa kuitenkin mukavampiin asioihin ja 21.-29.4.2012 järjestettävään Vanhemmuuden viikkoon. Sen teemoja ovat tärkeät perusasiat

- yhdessä tekemisen tärkeys perheissä

- vanhempien vastuu lasten ja nuorten kasvattajina

- perheiden yhteistyön pelisäännöt lasten ja nuorten kanssa toimivien kanssa.

Järjestäjät toivovat viikon aikana järjestettävän positiivista yhdessä tekemistä ja toimintaa. Turun seudun nuorisotoimet haastavat kaikki ideoimaan ja järjestämään erilaisia tempauksia ja toimintaa.Haastekampanjaan voi osallistua täällä: www.pointti.