Cliffhanger ja vaippamonologi part 3

Lääkärituttavamme puheli joskus että lähes jokainen lapsi tulee putoamaan jostain vähintään kerran. Olimme tuolloin vaimoni kanssa vähän epäuskoisia, sillä eihän hyvin vahdittu lapsi voi mistään pudota. Valitettavasti meillä jouduttiin kuitenkin hyvästä vartioinnista huolimatta viime viikolla lohduttelemaan sängyltä lattialle joko siirtynyttä tai pudonnutta pikkutyttöä. Tyttö jäi ihan pieneksi hetkeksi aamutoimien aikana sängyn päälle itsekseen. Sijoitimme hänet suht keskelle sänkyä ja selälleen. Putoamisajatus ei käynyt mielessäkään, sillä käännähdyksiä ei ollut vielä tapahtunut edes lattialla treenattaessa.

Yhtäkkiä asunnossa alkoi kuitenkin kuulua normaalista valittavasta itkusta selvästi poikkeavaa itkua. Kun menimme makkariin, niin tyttö oli täysin samassa asennossa mihin hänet jätimme, mutta makuualusta oli vaihtunut sängystä lattiaksi. Tutkimme ja tunnustelimme tyttöä, mutta huuto johtui onneksi loukkaantumisen sijasta pelästymisestä. Onneksi sängyn vieressä sattui olemaan pehmustava matto vastaanottamassa liikkeelle lähtenyttä seikkailijaa. Vieläkin on täysin mysteeri millä tavalla siirtyminen sängyltä lattialle on tapahtunut, sillä muita kääntymisiä ei ole harjoittelusta ja pienestä avittamisesta huolimatta vielä nähty…

Blogissani on jo aiemmin käsitelty kestovaippoja ja kertakäyttövaippoja, joten luulin saaneeni vauvan ulosteisiin liittyvän yksinpuheluni jo päätökseen, mutta viime viikolla käsiini sattui lehtiartikkeli perheestä, jossa oli tehty mielenkiintoinen valinta. Tästä on vielä pakko kirjoittaa, sillä tulevat vanhemmat voivatkin valita kahden vaihtoehdon sijasta myös tämän kolmannen vaihtoehdon.. Artikkelin perhe kasvattaa nimittäin lastaan vaipattomasti, eli VVV-ideologian (vauvojen vessahätäviestintä) mukaan. Suomessa vaipattomuus on ollut arkipäivää 1940-luvulle asti ja edelleen se on suosittua mm. Grönlannissa ja osissa Etelä-Amerikkaa.

Vaipattomuus vaatii vanhemmilta erityistä keskittymistä ja jaksamista, sillä heidän pitää jatkuvasti tarkkailla vauvan nonverbaalista viestintää. Kun vauva viestittää vessahädästään, vievät vanhemmat hänet pöntölle isomman hädän ollessa kyseessä tai esim. lavuaarille, jos tulossa on pelkästään nestemäistä tavaraa. Vaipattomuuden ehdottomia etuja on se että siinä syntyy tavallista syvempi side lapsen ja vanhempien välille. Lehtiartikkelin perheen poika oppi pissatuksen jo sairaalasta kotiuduttuaan. Nyt neljän kuukauden ikäiselle pojalle ei tapahdu ”vahinkoja” enää juuri yhtään.

Vaipattomuus kuulostaa minustakin mielenkiintoiselta ratkaisulta, mutta myös aivan liian hankalalta. Lehtiartikkelissa perhe ihmetteli minkä vuoksi vauva pitäisi ensin opettaa tekemään tarpeensa vaippaan milloin tahansa ja sen jälkeen yhtäkkiä pitäisikin oppia kuivaksi. Vaipattomuuden vähäisen suosion yhdeksi syyksi perhe mainitsee Pampers-vaippoja valmistavan Procter & Gamblen vuonna 1950 rahoittaman tutkimuksen, jonka mukaan vaipattoman vauvan seksuaalisuus ei kehity normaalisti. Tähän yhteen ja ainoaan tutkimukseen viitataan kuulemma tänä päivänäkin vaipattomuudesta puhuttaessa.

Meillä tämä VVV-ideologia ei olisi toiminut, mutta toivottavasti joku innostuisi sitä kokeilemaan ja kertomaan kokemuksiaan vaikka täällä (tai jossain missä olisi lukijoitakin). Erittäin mielenkiintoinen ja epäilyksiä herättävä vaihtoehto tämä VVV minusta kyllä on. Nyt tämä vaippoja ja vauvojen ulosteita koskeva monologini on toivottavasti päätöksessä ja seuraavassa kirjoituksessa on taas vähän raikkaamman tuoksuiset aiheet..