Vauhtia kuin pikajuoksijalla – maalikamera myöhästyi

Saavuimme TYKS:n synnytyspoliklinikan oven eteen noin klo 11:20. Aivan oven edessä oli ”max 5 min” -parkkiruutuja ja lupasin meidät vastaanottaneelle naiselle tulla siirtämään auton sitten kun olisimme päässeet sisälle. Ilmoittauduimme vastaanottoon kuin hotelliin konsanaan ja minä sain ohjeet mennä miesten pukuhuoneeseen vaihtamaan jalkaani sairaalan sandaalit ja desinfioimaan käteni. Käsiä puhdistaessani naishoitaja tuli sisään ja ilmoitti: ”nyt sun kannattaa ihan oikeasti tulla nopeasti.” Kipitin kiltisti kuin koiranpentu tämän naishenkilön perässä synnytyspolin ”esitutkimushuoneeseen”, jossa otetaan normaalisti vain sydänkäyrät. Kun saavuin paikalle, niin kätilö ilmoitti juuri että hänen tilaamansa sängyn voisi lähettää takaisin, sillä nyt ei ehditä siirtymään synnytyssaliin. Olin etukäteen miettinyt synnytystilannetta ja ollut vähän kahden vaiheilla aionko katsoa ”sinne” kun tapahtuma on käynnissä. Nyt minulle ei tarjottu vaihtoehtoja, sillä synnytys oli jo käynnissä kun tulin huoneeseen jalkopään puolelta.

Olin kuullut varmaan tuhat kertaa etukäteen, että synnytys on käsittämätön ja mieleenpainuva kokemus. Olin kyllä ymmärtänyt sen, mutta en ollut ymmärtänyt mitä se oikeasti tarkoitti. Meidän tapauksessa suoritus tehtiin vielä epätavallisessa tilassa, jossa ei ollut tarjolla äidille minkäänlaista kipulääkettä eikä apuvälinettä. Isää harmitti se, että se kuuluisa ilokaasu jäi kokonaan testaamatta. Mutta niinpä nuo kaksi sisäkkäin 8,5 kuukautta elänyttä ihmistä olivat päättäneet erkaantua toisistaan tässä ja nyt. Itse synnytys sujui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Sairaalan kello osoitti 11:39, kun vauvamme parkaisi ensimmäisen kerran ja pujahti taitavan kätilön käsistä hymyilevän äidin paidan alle. Ylpeänä täytyy todeta että vauva tuli yhtä ketterällä ja nopealla liikkeellä ulos kuin isä konsanaan lentopallokentällä tiikerisyöksyä tehdessään. Onkohan joskus jollain puhtausintoilijalla (esim. komisaario Monk) ollut vaikea tilanne kun paidan alle on laitettu vielä ihan verinen ja ”limainen” pikkukaveri? Meidän perheen äidillä ei ainakaan ilmeisesti ollut vaikeuksia asian kanssa, sillä hymy oli ihan korvissa asti.

Sairaalaan saapumisestamme tähän pisteeseen meni aikaa siis vain noin 19 minuuttia. Paljon en edes rikkonut sitä max 5 min pysäköintikylttiä (tämä siis taas tiedoksi poliisiystävilleni). Olin ehtinyt katselemaan vauvaa hetken ennen kuin hän meni piiloon paidan alle, mutta en osannut vastata kätilön kysymykseen vauvan sukupuolesta. Se kertonee järjenjuoksustani ja ajattelukyvystäni siinä tilanteessa. Minulla oli kamerakin mukana, mutta suoritus oli sen verran pikainen että tajusin käyttää sitä vasta tässä vaiheessa. Siinä sitä sitten seistiin suu auki ja päässä jyskytti vain että ”hemmetti, mustahan on tullut isä”. Hiljalleen kun ajattelukyky alkoi taas palautua normaalille vaatimattomalle tasolleen, valtasi mielen mielettömän suuri ylpeys niistä kahdesta naisesta, jotka siinä sängyllä sylikkäin makasivat.

Minä sain katkaista napanuoran. Se tapahtui aavistuksen vapisevin ja arkailevin käsin. Oikea leikkaamiskohta piti tarkistaa hoitajalta pariin otteeseen, sillä pelko pienen prinsessan satuttamisesta oli kova. Kun tarvittavat ensitarkistukset oli suoritettu sekä äidille että tyttärelle, pääsimme siirtymään vihdoin ihka oikeaan synnytyssaliin. Siellä saimme kolmestaan olla rauhassa ja ihmetellä maailman menoa. Tässä vaiheessa vauva pääsi myös ensimmäisen kerran maistamaan sitä kuuluisaa äidinmaitoa. Samalla isälle tuli sopiva hetki lähetellä tekstiviestejä tutuille iloisesta perhetapahtumasta. Jonkun ajan (ajantajuni oli hävinnyt) päästä hoitaja tuli puhdistamaan lasta ja tekemään tarvittavat mittaukset. Pituudeksi mitattiin 47 cm ja painoksi pyöristettynä 2,8 kg. Päänympärys oli 33 cm, mikä ehkä osaltaan selittää helpohkoa synnytystä. Mittausten jälkeen oli isän vuoro saada vauva paidan alle lämmittelemään. Tämä on ns. ”kenguruhoitoa”, jota annetaan vastasyntyneelle nykyisin ainakin kolmen tunnin ajan. Maalaisjärjellä pääteltynä syynä on varmaankin lämpö ja sykkeen kuuleminen. Äiti pääsi käymään tässä välissä suihkussa ja pukemaan omat vaatteensa päälle, kun isä hoiti vuorollaan tytärtään. Miehisestä näkökulmasta tuli pienoisena yllätyksenä verenvuodon määrä synnytyksessä ja sen jälkeisessä elämässä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se on kyllä ihan loogista. Seuraavan kerran huoneeseen tullessaan kätilö katsoi ensin omiin vaatteisiin pukeutunutta suihkunraikasta äitiä liikkumassa huoneessa ja heti perään ensituntejaan elävää tyttöä ja totesi että teidäthän voisi lähettää kotiin vaikka jo nyt.

Kolme tuntia synnytyksen jälkeen meille tultiin ilmoittamaan siirtymisestä ”yläkertaan”, eli osastolle 310. Reipas vastasynnyttänyt äiti meinasi lähteä kävellen yläkertaan, mutta päätti kuitenkin varmuuden vuoksi suorittaa matkan pyörätuolin kyydissä. Synnytyspolin jäädessä taakse kaikui mielessä vielä vähän iäkkäämmän kätilömme sanat synnytyksen jälkeen: ”Näköjään sitä voi vanhakin oppia aina uutta synnyttämisestä”.

Seuraavassa tekstissä ollaan osastolla ja opetellaan uuden tulokkaan käyttöohjeita.