Olen suomalainen

Pienessä päässä kun miettii kaikenlaisia ajatuksia, niin joskus saattaa tulla outojakin asioita mieleen. Pohdin tuossa yhtenä päivänä meidän tyttärelle annettua nimeä ja totesin olevani erittäin tyytyväinen siihen. Olen ymmärtänyt myös vaimoni pitävän edelleen erittäin paljon valitusta nimestä. Samassa aloin kuitenkin pohtimaan mitä olisi tehtävissä, jos vanhemmat tulisivatkin katumapäälle lapsen nimen suhteen. Kyselin joiltain tutuilta etunimen vaihtamiseen liittyvistä asioista, mutta kun kenelläkään ei ollut faktatietoa, niin käännyin Turun Maistraatin puoleen. Sain siellä työskenteleviltä valtion virkamiehiltä tyypillisen hyvää palvelua: 3 lausetta pitkässä vastausmeilissä käskettiin etsiä kysymäni asiat www.maistraatti.fi -osoitteesta. Onneksi joihinkin asioihin, kuten virkamiesten palvelualttiuteen, voi nykyisinkin vielä luottaa.

No, intouduin saamastani motivoivasta meilistä niin paljon että menin tosiaan heidän kotisivuilleen ja yritin selvitellä asioita. Tässä vaiheessa mietin että kai näin yöaikaan voisi nukkuakin.. Hetken sivuja selattuani jäin sellaiseen käsitykseen että vanhemmat voivat maksua vastaan vaihtaa ilmoitusmenettelyllä lapsensa nimen kertaalleen. Sen jälkeen muutosta on haettava hakemusmenettelyllä. Maistraatti voi hyväksyä tai hylätä hakemuksen. Nimenmuutos ei mene läpi, jos vanhemmat eivät ole alaikäisen lapsen nimenvaihdosta yksimielisiä, joten perheriidan päätteeksi kumpikaan osapuoli ei voi tunnekuohussa käydä kostoksi vaihtamassa lapsen etunimeä. Lisäksi jos lapsi on ehtinyt jo yli 12-vuotiaaksi, ei vaihtaminen onnistu ilman hänen omaa suostumustaan.

Jos joku muuten haluaa selailla kaikkea turhaa tilastotietoa etunimistä, niin suosittelen tutustumaan Väestörekisterikeskuksen nimipalveluun. Itselleni oli uutta tietoa mm. se että suomalaisia MIEHIÄ on kastettu vaimoni nimisiksi Suomessa ennen vuotta 1919, meidän tyttärelle on kastettu tänä vuonna jo 216 kaimaa ja minun oma nimeni on kärsinyt kovasti inflaatiota viime aikoina: 1981 kastettiin 814 minun nimistä poikalasta ja vuonna 2009 vain 44. Olenkohan minä kaimoineni kuolemassa sukupuuttoon?

Lapsen peseminen tuntuu kiinnostavan ihmisiä, joten kirjoitetaanpa siitä nyt vielä vähän. Me aloitimme kotioloissa peseytymiset kylpyammeessa heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Aluksi kylpeminen oli pyhitetty isän ja tyttären omaksi jutuksi, mutta nyttemmin myös äiti on päässyt mukaan pesupuuhiin. Nyt kun tytär on saanut jo ryhtiä olemukseensa ja kasvanut silminnähden, niin olemme välillä pesseet häntä myös suihkun alla. Tyttö itse pitää selvästi enemmän suihkussa olemisesta. Suoraan veden alla emme tietystikään häntä pidä kuin pää alaspäin. Sekä kylvyssä että suihkun alla saa kaikki mahdolliset ihopoimujen välit hyvin pestyä, kunhan pitää pesun kohteesta riittävän huolellisesti kiinni. Viime viikonloppuna olimme kaverimme kesämökillä lomailemassa ja otimme tytön ensimmäisen kerran suomalaisia perinteitä pursuavaan saunaan mukaan. Tosin hän viipyi siellä vain hetken ja pysytteli lattian tasolla, jonne hänelle oli lämmitetty oma kädenlämpöinen kylpyvesi ammeeseen. Mutta joka tapauksessa nyt tyttäremme on täysin suomalainen kun saunomisura on avattu.

Tässä tämänkertaiset ajatukset sanoiksi puettuina. Omituisia aiheita on varmasti luvassa seuraavassakin kirjoituksessa.