Joulupukki matkaan jo käy

Laulussa väitetään, että jouluun on kolme yötä, mutta tosiasiassa niitä on kyllä enää kaksi. Tai oikeastaan meidän jouluun yksi, koska aloitamme joulun vieton tänä vuonna jo aaton aattona, jotta aikaa riittäisi enemmän kaikille läheisille. Jouluvalmistelut ovat menneet rattoisasti töitä tehden, mutta olemme silti onnistuneet välttämään sen kuuluisan joulustressin.

Joulustressin välttämisessä avainasemassa on suunnittelu. Kun suunnittelee hankittavat lahjat ja muut joulun tarvikkeet huolella etukäteen, sujuu homma paljon rattoisammin kuin kauppaan pyörimään menemällä. Tai näin me ainakin olemme kokeneet. No, ehkä meidän joulustressiä vähentää sekin fakta, että saamme joka paikassa mennä lähes valmiiseen pöytään eikä tarvitse hiki hatussa puurtaa laatikoita ja paistaa kinkkua.

Tyttäremme on odottanut joulua jo pitkään, jos joulun odotuksen voi laskea alkaneeksi siitä kun ensimmäiset lelukatalogit kolahtavat postiluukusta. Meillä on ollut käytössä viisi eri katalogia ja ne kaikki ovat niin puhki luettuja, että niiden voisi luulla olevan monta vuotta vanhoja. Miten ne voikin olla niin mielenkiintoisia? Meidän onnemme on, että tytär ei osaa vielä vaatia katalogin tuotteita itselleen, vaikka hän ahkerasti lehtiä lukeekin ja esittelee meille. Tuo katalogiriippuvuus vaikuttaa kyllä aavistuksen huolestuttavalta tulevaisuutta ajatellen.

Ensimäisen kolmenkymmenen elinvuoteni ajalta jakaisin jouluun liittyvät odotukset ja fiilikset seuraavasti (nämä siis omalta kohdalta ajateltuna):

1. Innokas pukkiin uskomisen aika
- Lapsena joulua tuli odotettua aivan into piukassa. Joulu oli yksi vuoden kohokohdista.
- Joulua odotettiin monta viikkoa ja pukille kirjoitettiin innokkaasti toiveita.
- Piparkakkutalon ja pipareiden teko oli yksi varma merkki jouluaaton läheisyydestä.

2. Innokas pikkulahjojen ostamisen aika
- Kun ikää tuli enemmän ja totuus valkeni, niin joulun hienointa aikaa oli kiertää kaupoissa ja ostaa pieniä joululahjoja perheenjäsenille.
- Tässä iässä joulu oli vielä niin mukavaa, että joulusiivouskin oli mukavaa puuhaa. Muistan jopa auttaneeni vapaaehtoisesti siivouksessa joskus.
- Tämä vaihe saa lisäaikaa, jos perhepiirissä on 1. vaiheessa eläviä lapsia.

3. Burn out
- Tätätkö se aina on? Lahjojen ostosta on tullut vähän pakkopullaa ja pukkikaan ei enää käy, kun kukaan ei usko heppuun eikä perhepiirissä ole lapsia.
- Ainoat joulun odottamista innottavat tekijät ovat vapaapäivät ja perheen kanssa yhdessäolo.

4. Innokas oman lapsen joulun odotuksen seuraamisen aika
- Joulu saa taas uutta bensaa liekkeihin, kun oma lapsi (tai joku lähipiirin lapsista) on siinä iässä, että pukki ja paketit kiinnostavat.
- Tämän lisäksi tässä vaiheessa olevalle ruoka ja läheisten kanssa ajanvietto ovat tärkeitä asioita.

5. Saa nähdä millaisia odotuksia ja fiiliksiä joulua kohtaan vielä tulee iän karttuessa.


Näin tällä kertaa. Paitsi, että loppuun voisi vielä ehkä mainita, että muistan vieläkin miten sain tietää totuuden valkopartaisesta herrasta. En muista miksi asia tuli esille niin, mutta ajankohta oli keskikesä ja olimme isäni ja isoisäni kanssa kotimme pihalla. Onneksi oli oikein kaksi polvea auttamassa pettymyksestä ylitse pääsemisessä. Muistatko sinä miten sait tietää? Heitäppä kommenttia tulemaan..

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

Rytmiä elämään kleptomaanille

Meidän pimulle on saatu iskostettua vähän säännöllisempää rytmiä kun äiti on palannut työelämään. Varhaisempi herätys aamulla väsyttää pimua kummasti illalla. Liian vakavaa linjaa emme ole vieläkään tuon rytmin kanssa ottaneet, vaan elämme vähän päivä ja tilanne kerrallaan. Tämä nykyinen tapa vaikuttaa kyllä meille juuri sopivalta - ei niin vapaa rytmi kuin aiemmin, mutta ei myöskään tiukka kelloon sidottu rytmi.

Toistaiseksi päivähoitopaikka on löytynyt sukulaisten hoteista, mutta juuri parhaillaan on kunnallisen hoitopaikan hakupapereiden täyttö kesken. Siitä aiheesta pääsen kirjoittelemaan siis vuodenvaihteen jälkeen. Mutta jos jollain on hyviä vinkkejä hoitopaikan suhteen Naantalissa, niin pistäkäähän kommentteja tulemaan.

Niin ja tosiaan Naantalissa, ei Turussa. Muutimme tuossa hetki sitten Aurinkokaupunkiin. Toistaiseksi ei ole ainakaan tarvinnut katua päätöstä hetkeekään. Paikkakunta vaikuttaa todella mukavalta: palvelut lähellä, ulkoilumaisemat hakevat vertaisiaan ja kaupunki on sopivan pieni, mutta iso. Koti on entistä paljon mukavampi, koska neliöt ovat paremmassa suhteessa meidän tavaramäärän kanssa. Ja saipa tyttönenkin ensimmäisen oman huoneensa muuton yhteydessä.

Meillä on alkanut viime aikoina esiintymään tavaroiden varastelua ja siirtelyä. Minulla on mm. ollut toimistolla mukana äidin shampoo, tytön vaatteita ja kaikennäköistä muuta turhaa. Joskus sen sijaan esimerkiksi treenikassista saattaa puuttua jotain hyvinkin olennaista. Tyttönen on tykästynyt kasseihin ja laukkuihin ja hän tykkää lisäillä niihin tavaroita ja myös napsia jotain pois. Tavaroita on alkanut katoamaan myös kotona. Joskus ne löytyy kovan hakemisen jälkeen oudoista paikoista tai joskus ne jäävät löytymättä kokonaan.

Poikaitten kanssa tuossa taannoin istuttiin bissellä ja todettiin, että kyllä on aikoihin eletty kun oluet kädessä puhutaankin vaipanvaihdosta ja muusta lapsiin liittyvästä. Samaa ihmeteltiin myös joku aika sitten lauantaisen futsal-turnauksen jälkeen, kun pukukopissa kukaan ei puuhannut jatkoja illaksi vaan kaikki pakkailivat kassejaan ja valmistautuivat koti-illan viettämiseen. Tuon päivän ensimmäinen ihme oli tapahtunut jo aikaisemmin aamulla, kun samaiseen pukukoppiin oli saapunut liuta "nuoria" miehiä, mutta kellään ei ollut krapulaa. Kaikkea ikä ja lapsien tulo saakin joukkueeseen aikaiseksi.

Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään uhkaavaa vauhtia lähestyvää joulua lapsellisesta näkökulmasta. Tip-tap, tip-tap..

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Roolimallina olemisen haasteet - piiloudun joka ilta säkkiin pahaa maailmaa

Edellisen kirjoitukseni kynnyksellä varmistui tyttäremme ensimmäinen pesäero äidistään, kun äidin töihin paluu tapahtui 1 vuoden ja 5 kuukauden yhteiselon jälkeen. Tähän asti äiti ja tytär olivat tiiviisti yhdessä päivittän, mutta tästä eteenpäin tytär saattaakin olla suurimman osan päivittäisestä hereillä olostaan vieraiden ihmisten kanssa.

En osaa arvioida, mutta veikkaan että töihin palaaminen noin pitkän kotona oleamisen jälkeen saattaa olla jonkun verran haastavaa. Vaikka lapsen kanssa kotona oleminen ei ole lomailua, niin ei siihen kuitenkaan liity samalla tavalla paineita ja oikeasti epämukaviakin asioita kuin töihin toisinaan. Vitsailinkin kotona, että vaimoni oli tullut töille allergiseksi, sillä päivää ennen töihin paluuta hänelle nousi korkea kuume. No, vitsit vitseinä. ;)

Hoitopaikan järjestämisestä en osaa vielä kirjoitella, vaan sen aika tulee myöhemmin. Meidän tytär sai vuoden loppuun asti "kotikutoisen" hoitopaikan tutusta ja turvallisesta osoitteesta. Hoitopaikan valintaan ja hintoihin liittyviä vinkkejä otetaan mieluusti vastaan joko tämän tekstin kommentteihin tai sähköpostitse (rookie.isi.blogspot@gmail.com).

Meidän tytär on nyt siinä iässä että hän poimii valtavasti vaikutteita ja mallia ympäristöstään sekä puheeseen että käyttäytymiseen. Vanhemmille tämä tuo uusia haasteita arkeen. Vaikka en pidä itseäni lainkaan huonona roolimallina, niin yllättävän paljon tulee vastaan sellaisia tilanteita, joissa tajuaa ettei voi käyttäytä samalla tavalla kuin aikana ennen omaa lasta. Arkisin esimerkki lienee punaisia valoja päin käveleminen, jota on tullut itsekin joskus harrastettua, jos muuta liikennettä ei ole. Mutta miten sen muka selittäisi pienelle, että nyt voidaan vähän mennä vaaleanpunaisilla, kun ei mistään ketään tule.

Toinen paha asia on kiroilu, josta olen koittanut päästä eroon jo lapsen syntymästä asti. Mutta se ei tule automaattisesti, kun on ensin parikymmentä vuotta lipsautellut tuhmia sanoja silloin sun tällöin. Näitä arkisia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon ja uskon että niitä tulee tästä lapsen kehittyessä jatkuvasti vaan lisää. Roolimallina olemisen taakka siis sen kun kasvaa.

Loppuun pitää vielä todeta ensimmäinen hauska lapsen sanonta, joka meillä on opittu. Tyttö ei osaa vielä jostain syystä sanoa sänky-sanaa, vaan se on vääntynyt muotoon säkki. Iltaisin yleensä äiti ja tytär menevät ensin sänkyyn isän vielä jäädessä olohuoneeseen. En keksi mitään hellyttävämpää kuultavaa kuin oman tyttären huhuilu seinän takaa: "iiiiiiisiiiiiiii, iiiisiiiii - säkkiin". Eihän siinä auta kuin sammuttaa tietokone ja painua säkkiin omien silmäterien viereen.

Paluu kirjoituskoneen ääreen

Onpas siitä vierähtänyt aikaa, kun edellinen kirjoitus tuli tänne naputeltua. Pohdin jossain vaiheessa jo että tuo edellinen kirjoitus saisi olla viimeinen lajiaan ja tämä blogi päättyisi tyttären täytettyä vuoden. Mutta ilmeisesti näitä jorinoita on joku lukenut ja jotkut ovat jopa pitäneet näistä, sillä melko moni tuttu on ihmetellyt miksei uuden lapsiperheen arkea ole enää ruodittu tällä sivustolla. Rookie-isi koittaakin nyt ryhdistäytyä ja vastata huutoon näppäimistön kautta. Sitä saa mitä tilaa!

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon asioita. Tyttären kehitys on aivan huimaa; sanoja tulee varastoon koko ajan lisää, uusia temppuja ja jekkuja opitaan jatkuvasti ja onpa tyttäremme kaveripiiriinkin tullut runsaasti uusia vaippahousuja. Melko usein saamme vaimoni kanssa hämmästellä minne se meidän vauva jo katosi, kun tämä pieneksi tytönaluksi kasvanut touhuaja häärää omiaan kodissamme.

Arkielämä meillä on edelleen ollut melko rauhallista. Päivät menee pääosin iloisesti leikkien ja hymyillen. Huonoja päiviä on ollut käsittämättömän vähän (kop-kop, koputan puuta). Päiviin ei ole vieläkään oikeastaan muodostunut kovin säännöllistä rytmiä, vaan ne menevät enemmän kulloisen ohjelman ja fiiliksen mukaan. Emme ole lähteneet pakottamaan pimua mihinkään tiettyyn rytmiin, mutta ehkä sekin on edessä siinä vaiheessa kun äiti ei ole enää kotona hänen kanssaan, vaan päivähoito kutsuu (se hetki alkaa muuten olla lähellä, mutta siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa).

Yöelämämme makuhuoneen puolella sen sijaan on pysynyt vilkkaana.Täydet yhtenäiset yöunet ovat edelleen vain haavekuvitelmaa ja joka yö tulee kiukkupuuskia 1-3 kertaa. Joskus nämä puuskat ovat aivan infernaalisia eikä niihin auta vaikka mitä temppuja kokeilisi. Siinä on vanhemmat melkolailla peukalo keskellä kämmentä kun maidosta, sylissäpidosta, halailusta, kävelystä, hyssyttelystä tai mistäkään muustakaan ei ole mitään apua, vaan tytär se vaan availee äänijänteitään. Kyllä voi muuten lähteä iso ääni pienestä ihmisestä.

Odotusvaiheessa ajattelimme että vielä moneen vuoteen meillä ei tulisi olemaan ahdasta, sillä eihän pikkuvauva omaa huonetta välttämättä tarvitse. Mutta kyllä tuo tulokas vaan on jo nyt saanut tilan ahtauden aikaan. Kaksiomme on käynyt auttamatta liian ahtaaksi, kun vaatteiden, tarvikkeiden ja lelujen määrä tuntuu jatkuvasti vain kasvavan. Ja nyt tyttö alkaa olla jo sen ikäinen että leikkejäkin varten olisi ihan mukava että hänellä olisi oma huone. Vanhempien harhakuvitelmissa oma huone vähentäisi myös olohuoneen sekamelskaa, kun leluthan tietysti pysyisivät siellä lastenhuoneen puolella. Kenties lastenhuone helpottaisi myös öitä, sillä eri huoneissa nukuttaessa ei ehkä tulisi ihan joka tuhahdukseen ja pyörähdykseen herättyä niin herkästi. Olemmekin tässä noin kuukauden sisällä muuttamassa tästä 52 kaksiosta toiselle paikkakunnalle 83 neliön neliöön, joten helpotusta ahtauteen on tulossa. Kovin kauaksi muutto ei meitä sentään onneksi kaveri- ja tuttavapiireistämme vie, joten sosiaalinen elämä jatkunee rikkaana muutosta huolimatta.

Pitkästä kirjoitustauosta johtuen tähän kirjoitukseen olisi keksinyt aiheita vielä vaikka millä mitalla, mutta ei nyt uuvuteta lukijoita heti ensimmäisellä tekstillä tämän enempää. Seuraavaa kirjoitusta ette joudu odottamaan niin kauan kuin tätä, sillä siihen on aihepiirejäkin mietitty jo valmiiksi. Tämän hetken fiiliksen mukaan siinä tullaan mahdollisesti käsittelemään hoitovapaan päättymistä ja äidin töihin paluuta sekä roolimallina olemista.

Pois alta risut ja männynkävyt!

Kesä ja kärpäset ovat jo hyvän aikaa pörränneet ympärillämme, mutta en ole valitettavasti ehtinyt naputtelemaan uusia tekstejä tänne blogiini. Nyt löytyi onneksi sellainen hetki, että voi taas tehdä pienen tilannekatsauksen lapsen kehittymiseen.

Kesästä tuli muuten ensimmäisenä mieleen aurinko ja sen lapsille aiheuttamat riskit. Lasten iho on ohut ja erityisen herkkä UV-säteilylle. Ja kaikkihan tietävät UV-säteilyn syöpä, yms. riskit. Me totuttelimme tyttäremme kanssa jo kevään lomareissulla aurinkorasvan käyttöön eikä ongelmia ihon palamisen kanssa ole ollutkaan koko kesänä. Luin yhdestä lehtiartikkelista, että paras tapa suojata lapsi palamiselta on pitkälahkeiset vaatteet, lieri- tai lippahattu ja silmien suojaaminen. Epäilen että tuon artikkelin kirjoittajalle ei ole omaa lasta tai sitten se on aivan erilainen kuin meidän tytär. Meillä nimittäin ei ole mitään toivoa pitää aurinkolaseja päässä. Ne lähtee kuin leppäkeihäs välittömästi päästä. Tässä asiassa ei ole edes auttanut harjoittelu, josta on ollut apua hatun käyttöön.

Aluksi nimittäin mikään hattu ei pysynyt päässä, mutta hämäämällä ja huijaamalla olemme saaneet tyttäremme totuteltua yhden tietyn lakin käyttöön (kummitädin virkkaama). Lakituksen yhteydessä pitää antaa käsiin jotain mielenkiintoista, niin eihän sitä hattua huomaakaan. Eikä tuo pitkälahkeisten vaatteidenkaan käyttö helteillä kuulosta kovin helpolta. Ehkä me siis jatkamme valitsemallamme hattu + aurinkorasva -linjalla. Miten muut lapselliset suojaavat lapsensa kesällä auringolta?

Edellisen kirjoituksen jälkeen tyttäressämme on tapahtunut paljon kehitystä. Jo edellisen kirjoituksen aikana seisominen oli vankistunut huomattavasti ja kävelyn aloittaminen tuntui lähenevän päivä päivältä. Juhannusviikolla se lopulta sitten tapahtui – tyttäremme otti ensiaskeleensa. Minua sapettaa ajankohdan valinta, sillä olin itse silloin työreissulla Argentiinassa. Mutta onneksi askeleita on saanut seurata myöhemminkin – ja täytyy kyllä todeta, että niissä on sitä ensiaskeleiden haparoimista kyllä vieläkin.

Aluksi kävelyä harjoiteltiin äidin tai isän jalkojen välissä kävelemällä ja molemmin käsin vanhempien käsistä tukea ottaen ja siitä itseluottamuksen kehityttyä uskallettiin sitten jo irrottaa sormista. Kolhuiltakaan ei tietysti ole voitu välttyä. 1-vuotisneuvolassa varoiteltiin vanhempia tulevista kolhuista ja kieltämättä niitä on tullutkin. Olemme pyrkineet vain kannustaa kaatumisten jälkeen tytärtämme sen sijaan että menisimme heti voivottelemaan, lohduttelemaan ja nappaamaan syliin. Muutaman kerran tosin törmäykset ovat olleet sen verran totisempia, että sylilohdutus on ollut ainoa rauhoittava asia maailmassa.

Myös puhetaidoissa on tapahtunut huimaa edistystä. Äiti-sanahan on tullut jo aikaisemmin suht selkeästi suusta ulos, mutta nyt tulee jo paljon muitakin sanoja. On se uskomatonta miten hyvin lapsi oppii vuodessa muodostamaan sanoja suussaan ja matkimaan niitä aikuisten perässä. Tuo matkiminen onkin muuten yksi ongelma, sillä nyt pitää tosissaan koittaa itse pitää tarkkaa rotia siitä mitä puhuu, sillä pieni papukaija kyllä toistelee vanhempien puheita perässä. Mitkäköhän sanat lapsilla tulee normaalisti ensimmäisinä? Meiltä ovat alkaneet ensimmäisinä sujua äiti, mamma, moi, bye bye, päivää, maito, jne.

Ja vielä kerran on pakko palata keväiseen lomareissuumme. Sain vihdoin koostettua ottamistamme auringonlaskukuvista ja -videoista muistovideon. Tuo biisi on muuten kaverimme minulle ja vaimolleni häihimme tekemä. Sen ensiesitys on tehty Piikkiön kirkossa 6.6.2009 (huom. minun ei tarvinnut luntata tätä päivää mistään – valitkaa muutkin helppo hääpäivä, niin vähennätte muistivaikeuksia).

Seuraava kirjoitus tulee lähiaikoina ja siinä käsitellään mm. vauvan yöunia. Nyt odottelemaan illan piknikiä kavereiden kanssa. Adios amigos!

Uusia taitoja ja temppuja repertuaariin

Lomailut tuli jo lomailtua ja nyt onkin jo painettu 4 viikkoa kesän mittaisen maajoukkueprojektin parissa, jossa matkustus- ja hotellivuorokausia tulee olemaan runsaasti. Kun minulle tarjottiin edellä mainittua hommaa, niin asiaa piti pohtia minulle uudesta näkökulmasta. Normaalia ja totuttua oli, että kotona ja duunissa piti keskustella mahdollisuudesta tarttua syöttiin, mutta uusi asia oli se, että piti pohtia haluaako olla erossa hurjaa vauhtia kehittyvästä tenavasta. Onneksi osa viikonlopuista on vapaita ja arkisinkin saa välillä olla kotona. Lyhentynyt vapaa-aika lapsen ja vaimon kanssa pitää vaan käyttää tehokkaammin hyväksi.

Palataanpa tuohon meidän lomareissuun kuitenkin vielä lyhyesti, sillä ainahan pitää miettiä mikä oli tarinan opetus. Jotta tuo meidän loma ei nyt kuulostaisi ihan pelkältä ruusuilla tanssimiselta, niin todettakoon että vauvamme oppi reissun aikana kiukuttelemaan ja osoittamaan mieltään oikein kunnolla. Jotkut sanovat, että hänelle tuli luonnetta. Jos joku asia ei mene neidin toivomalla tavalla, niin vaatimusta säestettiin vaativalla huudolla, jonka volyymia vielä nostettiin tarvittaessa. Lisäksi aiemmin lomilla on tullut nukuttua pitkään, mutta sitä ei tarvinnut tällä kertaa harrastaa, sillä neiti oli päättänyt herätä aamuisin hyvissä ajoin, jotta ehtii touhuamaan päivällä enemmän.

Uusia taitojakin tuli reissussa opittua. Uima- ja sukellustaitoa ei ollut aiemmin harjoiteltu, kun emme aloittaneet vauvauintia. Ensimmäiset kontaktit veden kanssa aiheuttivatkin pientä itkua, vaikka vesi sekä altaassa että meressä oli varsin mukavan lämpöistä. Lyhyiden alkuvaikeuksien jälkeen homma alkoi kuitenkin sujua ja loman puolen välin jälkeen vedessä oleminen alkoi olla jopa todella mukavaa neidin mielestä. Vesitaitojen lisäksi hänen imitointitaitonsa kehittyivät reissun aikana huomattavasti. Uusina temppuina pelleilyrepertuaariin tulivat myös omien käsien taakse piiloon meneminen ja sieltä böön (lausutaan tö) kanssa esiin tuleminen sekä lentosuukot.

Loma jälkeen kotona koitti paluu arkeen. Slovakiassa pelatut jääkiekon MM-kilpailut menivät lähes kokonaan meidän perheeltä sivu suun loman takia, mutta finaaliksi pääsimme kotiin ja television ääreen. Toivottavasti tyttärellemme ei jäänyt traumoja MM-kullasta, sillä hän oli juuri nukahtamaisillaan, kun meille kokoontunut kisakatsomo pääsi tuulettamaan Suomen 2-1 johto-osumaa. Ensin huusivat naiset ja miehet sohvilla ja sen jälkeen vauva beibisitterissään. Minulla kesti 14 vuotta nähdä Suomen voittavan kiekkokultaa, mutta tyttäreltäni siihen meni vain alle vuosi.

95 nevö föget!

Päätösvihellys Afrikasta

Kaiken hyvän sanotaan loppuvan aikanaan, ja niin tuntuu käyvän myös meidän lomalle. Tosin vaimo ilmoitti tänään olevansa lentolakossa, joten voi olla että suuntaan täältä kotiin yksin, jos valtakunnansovittelija ei löydä pikaista ratkaisua mm. ilmastoeroissa ilmenneisiin ongelmiin.

Suosittelen kaikille erittäin lämpimästi (tämä myös sanonnan varsinaisessa merkityksessä) Mauritiusta lomakohteeksi. Nähtävää ja koettavaa on sopivasti ja aika on riittänyt myös vain löhöilyyn ja rentoutumiseen. Kaikki ihmiset ovat täällä erittäin ystävällisiä - sekä hotellin henkilökunta että muut lomailijat. Mitä olen kuullut mm. uusilta irlantilaisilta ystäviltäni, niin joissain muissa hotelleissa täällä tosin tunnelma ei ole läheskään niin kotoinen kuin täällä Merville Beachilla. Taisi siis käydä hyvä tuuri ensikertalaisilla hotellin valinnassa. Siitä kiitokset vaimolle.

Ehkä suurin ongelma ja huolenaihe reissulla on ollut vauvamme totaalisesti kadonnut ruokahalu. Lämmintä ruokaa ei ole uponnut juuri nimeksikään, mutta onneksi sentään hedelmät (mm. appelsiini, banaani, ananas, vesimelooni, guava, passion), maito ja vesi ovat maistuneet. Saa nähdä miten ruokahalun kanssa käy kun pääsemme takaisin kotiin ja viileämpään ilmastoon. Toimme mukanamme Suomesta aikamoisen satsin vauvanruokaa, korvikemaitoa ja vaippoja. Muut kotoiset tuotteet ovat loppuneet kesken paitsi ruoka. Vaikka kaikki opaskirjat ja paikalliset vakuuttavat kraanaveden olevan tosi puhdasta ja juomakelpoista, niin me olemme kuitenkin ostaneet juoma- ja maidon lantrausveden kaupasta. Varmasti tätäkin vettä voisi tosiaan juoda, jos pystyy Turunkin vettä juomaan.

Toinen askarruttava asia on se, miten tyttäremme sopeutuu siihen, että Suomessa kaikki ihmiset eivät olekaan hänestä niin haltioissaan, kuin täällä. Tyttö on nimittäin todella ollut täällä huomion keskipisteenä, mihin tahansa olemme menneetkin. Eilen teimme 8 tunnin taksiajelun ympäri saarta katsoen kaikkia hienoja nähtävyyksiä. Vieraillessamme Alexandra falls -vesiputouksilla,

jäivät kauniit putoukset tyttäremme varjoon, kun retkellä olleet sadat mauritiuslaiset tyttökoululaiset kaappasivat tyttäremme sylikierrokselle. Koululaiset ihailivat vauvan sinisiä silmiä ja iloisuutta. Kun lähdimme näköalapaikalta pois, otin tyttäremme niskaani istumaan ja hän nautti kuin elokuvatähti konsanaan siitä kun tytöt juoksivat perässämme ja ottivat valokuvia kännyköillään. Pikkupimu niskassani vilkutteli kaksin käsin ja kiljui ja nauroi niin, että koko kansallispuisto raikui.

Hotellimme ystävälliseen henkilökuntaan kuuluva Neha valotti tyttäremme suosiota: ”She’s always happy and smiling to everybody. Even she’s totally tired, she founds the smile from somewhere.” Nehan lisäksi tyttäremme suurimmat ystävät hotellissa ovat olleet Jamie, Vanessa, Sunil ja Nitish. Kiitokset heille (ja kaikille muillekin Merville Beachin työntekijöille) mahtavasta ensimmäisestä lapsellisesta lomasta, jonka saimme viettää mukavassa paikassa. Toivottavasti he osaavat käyttää Google translatoria, sillä suomen kieli ei taida heiltä vielä taipua.

Kirjoitin aiemmin hotelliamme terrorisoivasta Kiljusten ”herras”väestä ja lupasin kirjoittaa heistä vähän jatkossakin, mutta nyt haluaisin oikeastaan unohtaa heidät, sillä he jättivät saaren rauhaan eilen ja meillä on nyt kaksi päivää aikaa nauttia ilman että tarvitsee jännittää rannalla tulevatko he rannalla viereisille aurinkotuoleille tai illallisella viereiseen pöytään ”istumaan” (kuten tuntui käyvän joka hemmetin ilta). Todetaan heistä vielä sen verran, että jos minun perheestä tulee joskus yhtä iso, tottelematon ja käytöstavaton, niin avatkaa joku minun silmät ja käskekää pysyä kotona neljän seinän sisällä. ;)

Tässä viimeiset kuulumiset ja terveiset aurinkoisesta Maurituksesta. Jos ja kun suunnittelette lomamatkaa Mauritiukselle, niin älkää epäröikö ottaa yhteyttä ennen reissua (rookie.isi.blogspot@gmail.com). Kahdessa viikossa tuli opittua kaikenlaista tästä maasta ja paikallisista.

P.S. Taisin luvata kirjoittaa myös viuhahduksestani.. Olin yhtenä iltana rannalla muun väen kanssa pomputtelemassa palloa (ns. futiksen tekniikkarinki) ja kuinka ollakaan, niin joltain toiselta tyypiltä pallo karkasi jonkun verran minun selän taakse. En ehtinyt harkitsemaan (miettimään että jalassa oli joustavien urheilushortsien sijasta uimashortsit), vaan käännyin nopeasti ympäri ja nostin jalan ylös kohti palloa. Samassa housuista kuului sarjakuvista tuttu skriiiiiits ja vähän vähemmän aurinkoa saaneet osat minusta paljastuivat muulle porukalle. Shortseihin tuli etumuksesta takamukseen ulottuva noin 30 cm pitkä reikä. No, hyvät nauruthan siitä saatiin kaikille, mutta sen päivän pelailut loppuivat minun osalta siihen ja suunnaksi tuli hotellihuoneen kautta uimahousukauppa.

Lomailua vauvan kanssa

Perhana. Matkatessa päivät menevät kuin siivillä, enkä huomannut viimeksi toivotella hyvää Wappua kenellekään. No, korjataan se nyt, eli hyvät Waput koto-Suomeen ja eteenkin räntäsateen raikastamaan Turkuun täältä helteisestä Grand Baien kaupungista. Tätä kirjoitusta naputtelen hotellihuoneemme (4. ja ylin kerros) parvekkeella muun perheen ollessa jo peiton alla.

Lupasin tällä kertaa käsitellä enemmänkin matkailun muuttumista lapsentulon myötä, mutta mitä enemmän sitä mietin, niin sitä vaikeampi siitä aiheesta on kirjoittaa. Tässä kun on jo viimeiset 11 kuukautta tullut suunniteltua elämää ja menoja uusien pelisääntöjen mukaan. Lentomatkoista lapsen kanssa kirjoitin jo edellisissä kirjoituksissani, joten hypätään nyt Putous-ohjelman Mr Mallorcaa lainaten suoraan kohteeseen.

Täällä paikanpäällä lapsi on vaikuttanut eniten erilaisiin ohjelmiin osallistumiseen. Meillä tärkeintä ajanvietettä täällä on ollut uinnin harjoittelu tyttären kanssa, kävely eri paikkoihin ja löhöily. Hotellimme järjestää kaikenlaista ohjelmaa, joista valtaosaan pystymme koko perheen voimin osallistumaan. Tähän mennessä on tullut mm. tehtyä veneretki lasipohjaisella veneellä kaloja ja koralleja ihmettelemään ja suunnitelmissa on tehdä heti alkuviikosta retki kauemmas saarelle vesiputouksia, luonnonpuistoja ja muita hienouksia katselemaan. Lisäksi osallistumme perheen voimin vielä ainakin snorklausretkelle maanantaina, tosin naisväki pysyttelee sen reissun ajan veneen puolella minun sukellellessa koralleihin. Hotelli järjestää myös polkupyöräretkiä, mutta siihen osallistuminen on vielä naisväen osalta epävarmaa, kun ei ole varmuutta löytyykö täkäläisiin polkupyöriin lastenistuimia. Kanooteista minun on pitänyt valitettavasti ottaa käyttöön vain yksikkökanootti, kun 11 kuukautiselle ei löydy sopivia pelastautumisvälineitä, joten äiti ja tytär ovat odottaneet kiltisti rannalla hiekkakakkuja tehden ja syöden kun isä on käynyt melomassa. Kaksikkokanootti (vai mikä sen oikea nimi nyt mahtaakaan olla) ja oma purjehdusalus olisi varmasti testattu jo, jos olisimme kahden matkassa. Mutta sen minkä on ohjelmiin osallistumisessa hävinnyt, on taatusti voittanut siinä, että on saanut olla täysin rauhassa 24 tuntia vuorokaudessa oman tyttären kanssa (ja vähän vaimonkin).

Iltariennot ovat jääneet tällä reissulla hyvin lyhyiksi. Syömme illallisen aina hotellilla n. 19-20 aikoihin (tarjolla on ollut mm. intilainen-, maurituslainen-, bbq-buffet) ja jäämme yleensä hetkeksi sen jälkeen kuuntelemaan ravintolassa / allasbaarissa esiintyviä muusikoita, mutta tähän asti olemme olleet joka päivä jo klo 22 huoneessa ja ainakin nuorin matkalainen pedissäkin. Lyhyiden iltarientojen ansiosta matkalla ei ole koettu liskojen öitä, mutta parvekkeella on vietetty vaimon kanssa liskojen iltoja, kun pienet viattomat ötökät säikyttelevät ainakin tuhat kertaa isomman ihmisolennon henkihieveriin. Tänään kuulin jo melko radikaalin huudahduksen: ”Jos se tulee yhtäänkään tännepäin, niin mä menen kotiin”.

Yleisesti ottaen Mauritius on ollut aivan loistava lomapaikka tähän mennessä. Vaikka tämä onkin ”paratiisisaari”, niin minun yli kaiken inhoamaa turistirysää tästä ei saa tekemälläkään. Meidän mieleen on ollut myös se, että täällä ei ole yhtään suomalaisia. Vaikka minäkin kovasti arvostan meitä suomalaisia, niin täytyy sanoa että matkaillessa on monesti saanut hävetä silmät päästään juntteja suomalaisia (tässä nyt yksi todiste lätkän MM-kisoista). Ihmiset ovat täällä todella ystävällisiä. Mauritus on ollut itsenäinen valtio vasta alle 20 vuotta ja koko väestö on selvästi ymmärtänyt millä bisneksellä he saavat parhaiten voita leivän päälle. Kaikki tapaamamme paikalliset tuntuvat arvostavan turisteja ja kaikki ovat olleet ystävällisiä. Turismin ohella tärkeitä tulonlähteitä ovat sokeri (kaikki paikat on täynnä peltoja) ja tekstiilit. Näiden lisäksi tupakka ja tee ovat tärkeitä tuotteita Mauritiukselle.

Ilmasto on todella hyvä – ainakin täällä saaren pohjoisessa puoliskossa. Lämpötila on ollut 25-35 astetta, mutta se ei ole tuskaista kuumuutta ja välillä tulee mukavan viilentäviä tuulahduksiakin.



Hintatasosta on vaikea sanoa mitään yksiselitteisesti, sillä se riippuu paljon paikasta. Täällä hotellilla hinnat ovat jopa lähellä Suomen tasoa. Jotkut tuhmat sedät kertoivat että allasbaarin olut (paikallinen Phoenix-merkki) olisi noin 5 euron luokkaa. Ja se tarjoillaan kuulemma vielä aika pienessä tuopissa. Minähän en tuollaisista mitään tiedä. Tuonne kylille kun suunnistaa, niin hinta onkin sitten kuulemma jotain muuta. Jotkut kertoivat että pääkaupunki Port Louisissa olisi kaksi olutta maksanut yhteensä noin 4 euroa ja kaksi Big Mac -ateriaa 7 euroa. Tuo Big Machan on virallinen hintatasotesti mihin päin maailmaa sitten matkustetaankin.

Tässä tämänkertaiset tarinat. Seuraavaksi kun naiset nukahtavat, niin kirjoittelen mm. uudestaan Kiljusten herrasväestä sekä meikäläisen sukukalleuksien vilauttelusta yleisellä rannalla.

P.S. Ei ole muuten mennyt ihan löhöillessä Rookie-isin loma täällä. Tässä ensimmäisen viikon treenimäärät HeiaHeia -treenipäiväkirjani mukaan:
- Juoksu 2 kertaa 1 h 33 min 17 km
- Kävely 3 kertaa 24 km
- Punttisali 1 kerta 25 min (tiukka käsi+jalka+vatsa -setti)
- Melonta 2 kertaa 1 h 10 min ? km
- Uinti 2 kertaa 24 min 200 m

Bonzour!

Otsikointi tehtiin tällä kertaa ”todella nokkelasti” kreolin kielellä sen vuoksi, että tämä on tällä kertaa kirjoitettu Maurituksella, jossa kreoli on virallinen kieli. Olemme lomailleet täällä nyt viiden päivän ajan. Matkailu ja lomailu on muutenkin mielenkiintoista ja jännittävää puuhaa, mutta pakko myöntää että 11 kuukauden ikäinen tytär matkaseurana (vaimon lisäksi) lisää kyllä jännitystä monissa tilanteissa. Ja ei pelkästään jännitystä, mutta vaatiihan hän myös hieman erilaista matkaohjelman suunnittelua.

Ennakolta jännittelin täällä blogissakin vähän miten lähes 17 tunnin (per suunta) matkat tulisivat sujumaan. Puolet siitä on nyt takana ja täytyy todeta että loistavasti meni. Ensin matkustimme Turusta Helsinki-Vantaalle bussilla. Bussimatka meni pääosin rauhallisesti, mutta loppua kohden rupesi huumorintaju loppumaan ja pientä kiukuttelua oli havaittavissa. Se lisäsi vanhempien jännitystä lentoja ajatellen, sillä olihan tuo bussimatka entuudestaan tytölle tutuin ja oletettavasti myös helpoin. Lento Helsingistä Milanoon kesti vähän vajaa kolme tuntia. Siitä yli puolet kului äidin ja isän sylissä nukkuen. Nousu ja lasku sujuivat täysin ongelmitta ja unessa tytär oli jo lähes heti koneen renkaiden irrottua kiitoradasta. Hereillä oltu osa matkasta kului minun sylissä istuen ja vieressä istuneiden (kovasta krapulasta kärsineiden) italialais- ja kroatialaismiehen kanssa pelleillen.

Toinen ja pidempi lento yli yön Milanosta Mauritiukselle alkoi loistavissa merkeissä, kun havaitsimme lentoyhtiön varanneen meille paikat ensimmäisestä penkkirivistä, vaikka emme huomanneet sitä ennakkoon pyytääkään. Vanhemmille paikka tiesi isoa jalkatilaa (ollaanhan me tosi pitkiäkin) ja tyttärelle seinään kiinnitettävää koria nukkumista varten. Tyttö nukkui koneessa paremmin kuin kotona viime aikoina, heräten vain kolme kertaa yöllä ottamaan huikan maitoa. Vaimolle sen sijaan hyvän nukkuma-asennon löytäminen oli vaikeaa ja hän nukkui vain pieniä hetkiä yöstä. Minäkin heräilin toki vähän väliä, mutta melko hyvät yöunet tuli istuma-asennossa otettua. Paluumatkalle täytyykin pyytää josko Air Mauritius keksisi vaimollekin jonkun nukkumakopan.

Kirjoittelen seuraavassa kirjoituksessani enemmän lomailusta, mutta raapaistaan aihetta nyt jo vähän tässäkin tekstissä. Lämpötila on ollut sopiva, noin 25-30 Celsius-astetta. Tyttärelle tämä on ollut oikein sopiva ja erityisen mukavaa on ollut vaatetuksen vähäinen tarve verrattuna edelliseen kahdeksaan kuukauteen. Paikallinen nurmikko on sen verran karkeaa että siinä tyttäremme ei ole edennyt vielä senttiäkään, vaan hän jähmettyy paikalleen poisnostoa odottamaan heti kun nurtsille joutuu. Rantahiekka aiheutti alussa vähän samanlaisia ongelmia, mutta siihen on jo totuttu sen verran, että hiekkakakkuja tuli syötyä vanhempien huomaamatta jo muutama siivu. Veteen meneminen tuotti aluksi vähän itkua, kun sitä vauvauintia ei tullut talvella harrastettua, mutta kastautumisongelmat hävisivät noin kymmenessä minuutissa. Nyt päivittäistä treenimäärää nostetaan tasaiseen tahtiin. Jos oikein alkaa tyttö altaassa viihtyä, niin määrää voidaan kasvattaa tasaisesti vuoteen 2028 asti, jolloin käydään kesäolympialaiset jossain. Vaaleasta ihosta huolimatta rusketusta ja palamista tyttäremme ei ole vielä ”päässyt” kokemaan. Siitä on pitänyt huolen ahkerasti iholle levitettävä aurinkorasva (suojakerroin 50).

Tyttärestämme on tullut jo ensimmäisten päivien aikana koko hotellihenkilöstön (jota on muuten käsittämättömän iso määrä, vaikka hotelli on suht pieni) lellikki. Sekä naiset että miehet menevät aina ihan sekaisin kun me työnnämme hänet rattaissaan hotellin aulaan, ravintolaan tai oikeastaan ihan minne vaan. Henkilökunta haluaa aina napata hänet syliin tai muuten vain ohi kulkiessaan vilkutella tai kutitella. Vaalean ihon ja sinisten silmien lisäksi täytyy persoonallisuudessakin olla jotain mauritiuslaisiin vetoavaa, sillä täällä on paljon muitakin lapsia, mutta kukaan heistä ei saa vastaavaa huomiota kuin meidän tenava.

Muista hotellivieraista mainittakoon erikseen ranskalaisperhe, jossa on isän ja äidin lisäksi kolme tytärtä ja yksi poika. En tiedä onko siellä kokeiltu vapaata kasvatusta vai mikä niitä lapsia riivaa, mutta enpä muista koskaan tavanneeni yhtä kamalaa perhettä kuin se. Rumasti sanottu, mutta näin on. Lapset eivät tottele mitään mitä heille sanotaan ja komennetaan. Ja tietystikään sanomassa ei juuri koskaan ole kumpikaan vanhemmista, vaan hotellin henkilökunta. No, välillä se isä yrittää jotain sanoa, mutta äiti ei ole kertaakaan sanonut mitään, vaikka lapset tekevät vaikka mitä. Useimmiten hän keskittyy vain videokuvaamaan kauhukakaroitaan. Eilen esimerkiksi illallisella perheen poika kiipesi kolmesti viiden minuutin sisään bändin esiintymislavalle soittimia ja vahvareita vääntelemään sekä takahuoneeseen salaa hiipimään ja kumpikaan vanhemmista ei sanonut mitään. Tulisikohan kova härdelli ja selkkaus jos käyn vähän opettamassa käytöstapoja niille tenaville? Jos vanhemmat tulisivat puuttumaan toimiini, niin ainahan voisin sanoa että olen saanut vapaan kasvatuksen ja voin tehdä sen vuoksi mitä tahdon. Valitettavasti huomaamme joka ilta illalliselle mennessämme, että olemme taas joutuneet heidän lähelleen istumaan, vaikka vielä hississä ravintolaan mennessämme muistuttelemme toisillemme että istumapaikat tulee valita huolella. Me muistamme joka ilta rukouksessamme toivoa että tämän Kiljusen herrasväen loma loppuisi jo seuraavana aamuna.

Paikalliset eivät muuten juurikaan tunnu tuntevan Suomea. Olemme hotellin ainoat suomalaisasiakkaat, mutta joskus täällä kyllä on suomalaisiakin käynyt, sillä menin eilen hotellin personal trainerien kanssa rannalle palloa pompottelemaan ja kun toinen heistä kuuli että olen Suomesta, niin hän täräytti heti hyvin sinivalkoisen tervehdyksen ”Perkele!”. Toinen tähän asti esiin tullut Suomesta tunnettu asia on ollut tyttäremme Muumi-pehmoeläin. No, tuskin he tiesivät Muumin kotimaata, mutta tiesivätpähän nimen ainakin heti.

Orewar!

Matkakuumetta ilmassa

Meidän perheessä on ollut matkakuumeen lisäksi ihan oikeaakin kuumetta
havaittavissa, kun vaimolla meni alkuviikko sairastellessa. Itsellänikin
on ollut flunssan tuntemuksia kurkussa, joten maanantainen lähtö pariksi
viikoksi Mauritiukselle tulee hyvään saumaan. Jos joku ei tiedä mitään
Maurituksesta (minäkään en vielä vähän aikaa sitten tiennyt), niin
infoa löytyy mm. Wikipediasta.

Lapsen kanssa matkustaessa juniori nousi ensimmäisen kerran esiin jo matkakohteen valinnassa. Pienen lapsen kanssa turvallisuus on vielä tärkeämpää kuin aikuisten matkustaessa keskenään. Henkilökohtaisten turistirysiin liittyvien ”ongelmieni” vuoksi meillä ei kuitenkaan tule kyseeseen jonkun Aurinkomatkojen (hemmetti, taas ei-maksettu mainos mun blogissa) lapsikohteet.

Kun matkakohde on valittu, pitää pohtia passia, vakuutuksia, rokotteita, jne. Muistan itse joskus olleeni vanhempieni passin kylkiäisenä, mutta se ei nykyisin ole mahdollista, vaan meidänkin piti käydä hakemassa 10 kk vanhalle tenavalle oma passi, joka on voimassa seuraavat viisi vuotta. Matkavakuutuksen riittävyyden kävimme varmistamassa vakuutusyhtiössä, sillä onhan se tärkeää että jos reissussa jotain sattuu, niin on vakuutus riittävässä määrin kunnossa. Mauritiukselle matkustaminen ei vaadi rokotuksia, mutta nekin on syytä muistaa, jos matkustaa jonnekin muualle.

Meillä on lähtöön aikaa nyt neljä yötä. Viikonlopun aikana pitäisi pakata kaikki tavarat valmiiksi. Mukaan otettavien tavaroiden listaa miettiessämme aloimme vaimoni kanssa pohtimaan voiko lentokoneeseen viedä turvatarkastusten läpi maitoa vauvalle. Olisihan meinaan 15 tunnin lento ilman maitoa täysin mahdoton. Yksi mahdollisuus olisi tietysti ottaa mukaan äidinmaidonkorvikejauhetta, josta saa lämpimällä vedellä tehtyä maitoa, mutta sekään ei kuulosta kätevältä lentokoneen olosuhteissa. Niinpä vaimoni soitti lentoyhtiöön, josta kerrottiin että korvikemaitoa saa viedä lentokoneeseen, jos ne ovat alkuperäisissä pakkauksissaan. Tieto oli melkoinen helpotus sekä meille että varmasti myös vieruskaveriemme korville.

Vauvamme matkalippu on ”infant”, eli hänellä ei ole omaa paikkaa koneessa. Onneksi sieltä löytyy jotain koreja, joissa alle 11 kg lapset voivat matkustaa. Saa nähdä minkälainen viritys se on ja millaiseen paikkaan pääsemme istumaan, jotta saamme tämän korin siihen viereen. Toivottavasti saamme vauvan ansiosta koneen parhaat paikat. Ruumaan menevät rattaat menevät kuulemma johonkin pussiin matkan ajaksi. Saapa nähdä millainen show siitä tulee.

Paljon on siis epävarmuutta vielä lapsen kanssa matkustamisessa, mutta muutaman päivän päästä olen jo paljon viisaampi. Onneksi emme varmasti ole ensimmäinen perhe, joka matkustaa pienen vauvan kanssa. :)

Seuraava kirjoitus tuleekin sitten nettiyhteyksien toimiessa päiväntasaajan toiselta puoleta.. Adios amigos!

Kevättä rinnassa

Eilen oli kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä – mielettömän hieno keli toimiston ikkunoiden läpi katsottuna, mutta kun meni illalla seisomaan futiskentän reunalle, niin kylmähän siellä oli. Valitettavasti vanhemmaksi tuleminen ei ole näköjään tuonut järkeä päähän omaan pukeutumiseen, vaan vaatetusta piti heti keventää sen verran että nyt kurkussa tuntuu olevan joku kaktuksen alku. Onneksi tyttären vaatetuksen osaa (vaimon hyvällä ohjeistuksella) sentään ajatella järkevästi näilläkin keleillä.

Lapsen terveyden kanssa meillä onkin käynyt itse asiassa todella hyvä tuuri. Tyttäremme ei ole ollut ensimmäisen 11 kuukauden aikana kuin muistaaksemme kerran kipeänä (kop-kop, koputan puuta). Joillain saman ikäisillä lapsilla flunssaa ja muita sairauksia on ollut paljonkin. Meilläkin varmasti sairastelut alkavat viimeistään siinä vaiheessa, kun tulee aika aloittaa lapsen kantaminen johonkin hoitopaikkaan.

Tulevana sunnuntaina on jälleen se päivä, kun pitää käydä vaaliuurnilla antamassa ääni jollekin eduskuntavaalien ehdokkaista. En ole tehnyt mitään vaalikoneita, vaan olen asettanut ehdokkaalleni muutamia kriteereitä: hänen pitää olla kiinnostunut lapsiperheiden tilanteesta, hänen pitää olla kiinnostunut yrittäjien pärjäämisestä, hänen pitää olla kiinnostunut urheilusta, hänellä pitää olla eväitä viedä tätä maata eteenpäin monella eri sektorilla (talous, yrityselämä, lainsäädäntö, maahanmuuttopolitiikka, jne). Lisäksi olen aina äänestänyt sellaista henkilöä, jonka tunnen siinä määrin, että voin koska tahansa ottaa häneen yhteyttä, jos sellainen tarve jostain syystä tulee. Nämä kriteerit täyttäviä ehdokkaita on näissäkin vaaleissa ehdolla useampia ja uskon että olen valinnut heistä parhaan. Pidettäköön numero kuitenkin vaalisalaisuutena.

No, se politiikasta ja takaisin lapsellisempiin (vaikka välillä tuntuu että politiikkakin on melko lapsellista) asioihin. Meidän tyttäremme on keksinyt ensimmäisen (minusta) oikeasti älykkyyttä osoittavan leikin. Esimerkiksi tänään aamulla kun hän oli minun sylissäni ja kysyin haluaako hän äidin syliin, niin ensin hän ojenteli käsiään ja osoitti selvästi haluavansa mennä äidille, mutta kun äiti ojensi kätensä, niin tytär alkoi kikattamaan ja painoi päänsä täysillä minun olkapäätä vasten. Toki hänellä on pientä kiusantekoa ja tavallaan älykkäitä leikkejä ollut aikaisemminkin, mutta minusta tämä oli ensimmäinen, joka vaatii oikeasti omaa ajatteluakin eikä vain muiden matkimista.

Tänä viikonloppuna on muuten Helsingissä Lapsimessut, joissa esitellään uusi äitiyspakkaus. Eikö ole vähän koomista että vuoden 2011 äitiyspakkaus esitellään huhtikuussa ja sen jako aloitetaan toukokuussa, vaikka vuosimallin 2011 lapsia on syntynyt jo vaikka kuinka paljon. Kelan mukaan pakkaukseen on tulossa muutoksia, joista voit lukea tästä M&M:n artikkelista.

Tässä tämänkertaiset päivänpolttavat aiheet. Seuraava kirjoitus tulee jo ensi viikolla ja siinä ollaankin jo vähän lomatunnelmissa.. :)

Välikelit ja sanakinailua

En ole koskaan juurikaan pitänyt näistä välivuodenajoista. Tai onhan ne muuten ihan kauniita ja mukavia, mutta räntäkelit ovat todella syvältä. Nyt kun menopelinä on useasti omien kenkien lisäksi yhdet lastenrattaat, niin räntä- ja loskakelit ovat entistä ikävämpiä. Kävelin vähän aikaa sitten kotoa Kupittaalle nukkuvan tyttären kanssa katsomaan jalkapallon Liiga Cupin paikallisderbyä Tepsin ja Interin välillä. Päätin oikaista kesäkelien tapaan Kupittaan puiston läpi, mutta pehmeässä loskalumessa se oli todella väärä ratkaisu. Jos siis kävelette yksin loskassa ja manaatte kohtaloanne, niin voitte lämmittää mieltänne sillä että joillain muilla on vielä kurjempaa näillä keleillä.

Meillä on parin viime viikon aikana ”kinattu” siitä osaako tyttäremme jo sanoa äiti, tai jotain sinnepäin. Ensimmäinen sinnepäin mennyt mongerrus tuli suusta noin 9 kk iässä. Alkuun minä olin vahvasti sitä mieltä että suusta tuli vain satunaista muminaa, mutta pakko myöntää että kyllä sieltä on tainnut jo hyväntovin tulla äitiä. Itse olisin tietysti halunnut ensimmäisen sanan olevan isi, mutta ehkäpä tuo äiti on kuitenkin se ainoa oikea ensimmäinen sana.

Harmittavaista on tällä hetkellä se, että tyttären mielestä hänellä tuntuu olevan kaksi äitiä. En tiedä johtuuko se minun feminiinisestä olemuksestani vai mistä, mutta myös minua osoitetaan sormella ja huudetaan ”ääättääää”. Hienoa oli myös eilen lentopallopelissä kuulla kun katsomosta oma vauva huutelee isäänsä äidiksi. Ehkä se oli oikeutettu kannanotto minun eilistä peliesitystä kohtaan.

Meidän tyttäreltä ei konttaaminen suju vieläkään, vaan maisemat vaihtuvat ryömien. Tukea apuna käyttäen pystyyn hän on noussut jo muutaman kerran ja samoiten konttausasentoon hän tykkää nousta, mutta liikkeellelähtö ei onnistu. Siitä yrityksestä tulee mieleen Kolumbiasta viime talvena Suomeen ensimmäisen kerran tulleen tuttavamme kommentti ensimmäisen hiihtokokeilun jälkeen (joka tapahtui muuten ala-astelaisten opetuksessa): ”kaikkein vaikeinta on liikuttaa käsiä ja jalkoja samaan aikaan”.

Loppukevennykseksi täytyy linkittää tähän vielä hauska nettikeskustelu siitä minkä ikäisenä lapsen kasvot voi kääntää. Monien muiden kyselyyn vastanneiden tapaan täytyy todeta että meidän lapsi oli onneksi kasvot menosuuntaan jo synnytyslaitoksella.

Tilannekatsaus - 9,5 kk

Aika on ollut vähän kortilla, joten tekstejä ei ole vähään aikaan ilmestynyt. Perhe, työt ja harrastukset ovat vieneet paljon aikaa ja kaikki "ylimäääräinen" aika on tullut käytettyä tyttären kanssa, joten tämän blogin päivittäminen on jäänyt tekemättä. Lisäksi olen ollut masentunut kun vieläkään ei ole löytynyt mainostajia joilta saisi rahaa tästä kirjoittelusta. ;)

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon kehitystä, joten käytän tämänkertaisen kirjoituksen tilantsekkauksen tekemiseen. Tsekkaushan on hyvä tehdä nyt, kun tyttäremme on ollut jo vähän pidempään ulkomaailmassa kuin mahassa. Jatkossa pyrin taas säännöllisempään kirjoitteluun ja käsittelemään myös yleismaailmallisempia asioita lapsiperheen arjesta.

Tyttäremme ilmevalikoima on monipuolistunut entisestään. Nyt mm. naisille tuikitarpeellinen nenän nyrpistäminen on melko suosittu harrastus. Samoiten suu ammollaan hämmästelevä ”H.Moilanen” ilme on hauskaa virittää naamalle.

Konttaaminen ei suju edelleenkään, vaan maisemat vaihtuvat yhä ryömien. Siihen touhuun on tullut merkittävästi lisää vauhtia. Välillä vauhti on riittänyt esim. kissamme ruokapurkeille asti vanhempien sitä huomaamatta. Maassa makoilleessaan tyttäremme punnertelee itseään jo karhukäyntiasentoon ja muutamaan kertaan on tukea apuna käyttäen noustu seisomaan, mutta konttaaminen ja seisominen antavat vielä odottaa itseään.

Myös käsien käytössä on tapahtunut huimaa edistystä. Tuttipullosta juominen sujuu tietenkin jo helposti ilman vanhempien apua. Samoiten vilkuttaminen luonnistuu jo helposti, vaikkakin välillä vilkuttaminen osuu täysin vääriin ajankohtiin, kuten vieraille heidän juuri tultua meille. Urheilutapahtumista vaikutteita saanut tyttömme osaa tämän lisäksi myös taputtaa ja heittää ”yläfemmoja”.

Yöt ovat yksi lapsiperheiden yleisimmistä puheenaiheista, joten kerrataanpa niitäkin vähän vielä. Meillä muuttui joku aika sitten yöt merkittävästi levottomammiksi, jolloin vaimoni oivalluksesta päätimme kokeilla pinnasängyn siirtämistä pois meidän makuuhuoneesta. Tämä on kuulemma joillain auttanut nukkumiseen. Näin kävi myös meillä. Välittömästi kun vauva siirtyi pois meidän makuuhuoneesta, alkoi yöt sujua rauhallisemmin. Tällä hetkellä normaali yö sujuu paria ruokailuherätystä lukuunottamatta rauhallisesti.

Tässä tämä tilannepäivitys. Jatkossa lupaan palkita uskollisia lukijoitani (jos sellaisia on) säännöllisemmällä tekstintuotannolla. Loppuun pitää vielä esittää syvä osanottoni vaimoni ja tyttäreni ystävälle, jonka perhettä kohtasi valtava suru kuluneella viikolla. Mitään on turha koittaa sanoa, kun kuitenkaan ei voi millään ottaa osaa ja ymmärtää riittävästi. Voimia ja jaksamista; Laura Närhi - Mä annan sut pois

Vauvainvestointeja ja raha-asioita

Tätä blogikirjoitusta naputellessa motivaatio oli erityisen korkealla, sillä sylissäni nukkuu pieni motivaattori samalla kun istun tietokonetuolilla tätä kirjoittamassa. On kyllä melko hyvät unenlahjat tällä tytöllä, sillä tuo haara- ja halausasento mahani päällä ei kyllä olisi omista nukkuma-asennoistani suosituin.

Vanhemmat ovat onnensa kukkuloilla, kun perheeseen tulee uusi jäsen. Tämän ovat ilmeisesti huomanneet myös lastentarvikkeita myyvät liikkeet, jotka käyttävät potentiaalisten asiakkaiden hyvää mieltä hyväkseen hinnoittelussaan. Vanhemmat ovat tietysti valmiita käyttämään suuriakin summia rahaa lastensa hyväksi. Mutta onko se tarpeellista?

Me olemme mielestäni onnistuneet hankinnoissa hyvin, käyttääpä mittarina sitten käytännöllisyyttä, toimivuutta, taloudellisuutta tai ekologisuutta. Otan tässä esimerkkinä käsittelyyn muutamia isompia hankintoja; turvaistuin, vaunut/rattaat, sänky ja hoitotaso.

1) Vaunut / Rattaat (hinnat lastentarvikeliikeeissä n. 400-1000 e)
Meikäläisellä oli alussa vähän vaikeuksia ymmärtää mitä eroa on vaunuilla ja rattailla, mutta hiljalleen sen on alkanut oppia. Tämä pointti antaa näkökulmaa siihen minkä verran osaan arvostaa vaunujen "erikoisominaisuuksia". Me löysimme omat vaunumme Huuto.netin kautta käytettyinä. Saimme todella hyväkuntoiset Brion vaunut hintaan 100 e ja toimituskulujaan ei tullut, kun ne haettiin itse naapurikaupungista. Matkarattaat ostimme uutena, koska käytettyjä riittävän pieneen tilaan meneviä rattaita ei löytynyt. Rattaista maksoimme n. 100 e.

2) Turvaistuin (hinnat lastentarvikeliikeeissä n. 70-100 e)
Me saimme tutun tutuilta lainaksi istuimen, joka on toiminut erinomaisen hyvin. Lainaamisen hyötyjä on myös muuten se, että kun tytär kohta kasvaa ulos tuosta istuimesta, niin me pääsemme siitä heti eroon eikä se jää pyörimään jonnekin varaston perukoille.

3) Sängyt (hinnat lastentarvikeliikeeissä n. 100-500 e)
Me hankimme vauvamme vaarin kaverilta sattumalta kaatopaikalle lähdössä olleen uudenveroisen pinnasängyn 10 eurolla. Se on ainakin tähän asti ollut erittäin toimiva kaikkine säätömahdollisuuksineen. Hintansa väärtti siis. Kun tyttö tuosta vähän kasvaa, niin vaihdamme pinnasängyn tilalle pikkulasten sängyn, joka pelastettiin vauvamme tädin naapurin kaatopaikkakuormasta. Tämä hyväkuntoinen sänky kustansi kaksi viinipulloa.

4) Hoitopöytä (hinnat lastentarvikeliikeeissä n. 150-300 e)
Meillä oli makuuhuoneessa valmiina kaksitasoinen televisiotaso, jonka isäni on taannoin meille mittatilaustyönä tehnyt. Hän osaa ja tykkkää (tai ei osaa kieltäytyä) tehdä kaikenlaisia puukäsitöitä, joten hän sai tehtäväkseen tehdä lapsenlapselleen lisäosaksi tv-tason päälle asennettavan hoitotason. Sekin on toiminut erinomaisesti tehtävässään.

Suosittelen muillekin nykyisille ja tuleville vanhemmille kierrätystä näissä hankinnoissa, sillä käyttöikä näille pikkuvauvan vehkeille on todella lyhyt ja uusien hinnat ovat ainakin minun mielestä melko

korkeita. Toki uudet ostamalla saa markkinoiden kuumimman mallin, mutta huomaako eroa käytössä? Tai huomaako vauva itse minkä vuoden malli on kyseessä?

Lähipiirissämme on tällä hetkellä jonkinlainen vauva-aalto päällä, joten pitää koittaa jatkaa kierrät-tämisen perinnettä. Kiinnostuneet olkaahan yhteydessä.. Tällä hetkellä lasta odottaville kavereilleni haluan linkittää myös yhden raskausajasta kertovan videon (juu juu, tiedetään että tämä on kerran aikaisemminkin linkitetty tähän blogiin jo, mutta tämä vaan on niin hyvä että se pitää linkittää toistamiseen): Kummeli - Raskaus


P.S. Tupperwarella on noin viikko aikaa vastata erääseen vauvan tuotteeseen liittyvään palautteeseeni tai he saavat kunnian olla avautumiseni kohteena seuraavassa blogikirjoituksessani..

Cabin crew, prepare for take-off

Otsikolla ei tällä kertaa viitata maailmankaikkeuden huonoimman biisin tittelistä kilpailevaan Kari Peitsamon tuotokseen, vaan siihen että meidän kotosalla on nyt aika nostella matalalla olevat ja helposti rikkoutuvat esineet jonnekin ylemmäs tai piiloon, sillä tytär on jo kiitoradan päässä konettaan käynnistelemässä. Pahoittelut muuten etten saanut laitettua tähän linkkiä ko., biisiin, mutta ilmeisesti YouTubella ja Spotifyllakin on sentään jotkut rajat mitä niissä julkaistaan.
edit. surffailun tuloksena löysin kuin löysinkin pätkän ko. biisiä niille, jotka haluavat ottaa riskin: Kari Peitsamo - Cabin crew, prepare for take-off (paina biisin vieressä olevaa sinistä play-palluraa).

Ikää tyttärellämme on mittarissa nyt vähän alle 8 kuukautta ja liikehdintä todella vilkasta. Vielä se on rajoittunut paikallaan pyörimiseen sekä selinmakuulta päinmakuulle kääntymiseen ja päinvastoin. Tänään edettiin jo ensimmäiset kymmenet sentit ryömimällä ja pakituskin on päinmakuulla käsin työntämällä jo muutamaan kerran onnistunut. Ei siihen varmaankaan enää kauan mene, kun täällä edetään jo kovaa vauhtia. Olipa tyttö tällä hetkellä sitten sylissä, sängyssä, lattialla tai missä tahansa, niin jalat ja kädet käyvät kuin heinämiehellä (mistäköhän tämäkin vanhan kansan sanonta on saanut alkunsa?).

Valitettavasti, näin vanhemman näkökulmasta, jatkuva liikkumisen harjoitteleminen on näkynyt myös yöelämässämme. Aiemmin kehumani rauhalliset yöt ovat mennyttä ja nykyisin yöt menee jalkoja ja käsiä heilutellen, sängyssä kiipeillen, jokellellen, syöden ja välillä jopa vähän nukkuen. Ilmeisesti jatkuva liikkuminen nälättää tällä hetkellä melkoisesti, sillä ruuantarvekin on selvästi kasvanut. Näinhän se menee aikuisillakin - todiste kaverini blogissa.

ÄM ÄL ÄL - onnea ja kiitos!

Tämänkertaisen kirjoitukseni loppuosan haluan omistaa Mannerheimin Lastensuojeluliitolle, joka täyttää tänä vuonna 90-v. MLL on tehnyt niin paljon hyvää kaikkien suomalaisten lasten hyväksi ettei sitä nykypäivänä tule oikein edes ajatelleeksi.

Vuonna 1920 Suomen 3 milj asukkaasta kolmannes oli lapsia. Joka kymmenes lapsi kuoli jo vauvaiässä ja elossa selvinneistä suuri osa eli köyhyydessä. Yksi tärkeimmistä MLL:n aikaansaannoksista on neuvolaverkoston luominen. Ensimmäinen neuvola perustettiin vuonna 1922 (tämän lätkäkauden lapsellisista otteista huolimatta en tarkoita tässä nyt TPS:ää, vaikka sekin toki perustettiin samana vuonna). Neuvolaverkoston ansiosta lasten kuolleisuus lähti laskuun nopeasti. Pitkän historiansa aikana MLL on rakennuttanut yli 500 terveystaloa, kehittänyt keskos- ja päivähoitoa sekä tukioppilastoimintaa. Kun pohjatyö oli kunnossa ja Suomen elintaso lähtenyt nousuun, on MLL keskittynyt enemmän lasten hyvinvointiin ja vanhemmuuden tukemiseen (mm. auttavia puhelin- ja nettipalveluja lapsille, nuorille ja vanhemmille). Tutustukaahan palveluihin MLL:n sivuilla ja ottakaa osaa toimintaan.

"Työn määränpäänä olkoon, että jok'ainoa Suomen lapsi äidinkohdusta lähtien ja kautta koko kasvinaikansa saa oikeutetun osansa siitä hellyydestä ja huolenpidosta, joka yksinään voi laskea pohjan nuorten kehitykselle hyviksi ja hyödyllisiksi kansalaisiksi."
-Carl Gustaf Emil Mannerheim-

P.S. Lastensuojelujärjestöt kaipaavat vapaaehtoisia & MLL:n paikallisjärjestöt

Ulkoilusta suoraan isyystestiin

Edellinen viikonloppu oli meille todella harvinainen, sillä kalenterissa ei ollut koko viikonloppuna mitään ohjelmaa - siis ei yhtään töitä tai jotain pelejä. Kello voitiin siis heittää nurkaan ja nauttia rauhassa perhe-elämästä. Tätä harvinaisuutta juhlistettiin muun muassa ulkoilemmalla epänormaalin paljon. Jatkossakin jos, ja kun, aikaa vaan löytyy, aiomme käyttää sitä kotikaupungin kiertelyyn jalan. Sillä tavoin näkee monia uusia ja mielenkiintoisia paikkoja. Enpä olisi muuten vuosi sitten uskonut kirjoittavani näin, sillä olen aina inhonnut kävelylenkkejä - niistä puuttuu vauhti ja äijämäinen hikoilu, joita miehet, tai ainakin minä, kaipaavat urheilusta ja kuntoilusta. Vaunujen ja pulkan kera kävelylenkitkin ovat ihan mukavia.

Toinen viime viikon kävelylenkeistämme kiemurteli oikeastaan koko Turun keskustan ympäri (10,2 km). Lenkin aikana nähtiin monia nähtävyyksiä ja ylitettiin Aurajoki jääsiltaa pitkin. Lenkin aikana tuli lunastettua myös ensimmäinen lupaamastani kymmenestä kulttuurivisiitistä, kun Kulma2011:n kohdalla jokirannassa oli ulkoilmassa Pepe Gonzalesin taideteos. Tiedän että tämäm ei nyt ehkä ollut varsinainen kulttuuri"tapahtuma", mutta oli pakko kuitata 1/10 lupauksista tällä, kun tuon lupaukseni jälkeen huomasin että 2011-tapahtumiin maksaa melko paljon sisään. Kaikkiin katsomiini näyttelyihin maksoi liput yli 35 euroa - mikä on minusta aika paljon, jos näyttelyn aihe ei kiinnosta. Ei siis riitä että me turkulaiset maksamme verovaroin kulttuuripääkaupunkivuodesta ilmeisesti 38 miljoonaa euroa, vaan lisäksi meitä pitää rokottaa kovalla kädellä vielä lipunmyyntipisteellä.

Isyyslainsäädäntö

Luin Turun Sanomista artikkelin, joka käsitteli isyyslainsäädäntöä, jota on Suomessa muuten päivitetty viimeksi vuonna 1976. Voisin väittää että maailma on muuttunut aika paljon tuon jälkeen. Vuonna 1976 muun muassa lapsista vain 5% syntyi avioliiton ulkopuolella, kun osuus on nykyisin 40%.

Nyt oikeusministeriö on onneksi suunnittelemassa lainsäädännön päivittämistä. Yksi merkittävimmistä päivityksistä olisi se, että lapsen äidin vastustelusta huolimatta biologinen isä voisi vaatia lapsen tunnustamisen. Lain on alustavasti ajateltu koskevan myös tilannetta, jossa lapsi on syntynyt avioliitossa, mutta isä on joku ulkopuolinen.

Suomessa tehdään vuosittain noin 1.500 isyystutkimusta, mutta silti Tilastokeskuksen arvion mukaan noin 106.000 suomalaiselta puuttuu vahvistettu isä. Isyystutkimuksista suurin osa tehdään isän, tai isäehdokkaan, pyynnöstä, mutta nykylainsäädännön mukaan isä on melko aseeton, jos hän ei ole lapsen äidin kanssa aviossa ja jos äiti vastustaa tutkimusta.

Mielenkiintoisia ja tärkeitä lakikoukeroita. Tiedoksi muuten niille isille, joilla on jostain syystä epäilys omasta isyydestään, että avioliitossa syntyneiden lasten isää ei voi vaatia tutkittavaksi enää 5 ikävuoden jälkeen.

Loppukevennys

Tässä vielä loppukevennykseksi lähisukulaisille ja tuleville vanhemmille tiedoksi Iltalehden lista vanhempia eniten ärsyttävistä neuvoista.

2011 - kuulumisia pääkaupungista!

Vuosi 2011 on alkanut ja Turku on jälleen pääkaupunki! Tosin tällä kertaa "vain" kulttuuripääkaupunki, mutta kuitenkin. Tästä projektista, sen ohjelmistosta ja rahoituksesta voi olla montaa eri mieltä, mutta fakta on se että nyt se on täällä haluttiin tai ei, joten pitäähän sitä koittaa sitten tässä vuoden mittaan kuluttaa. Siis sitä kulttuuria. Lupaan viedä tyttäremme (saa vaimokin tulla) ainakin kymmeneen kulttuuritapahtumaan vuoden aikana ja raportoida niistä myös täällä blogissani.

Kulttuuripääkaupunki huomio vuoden 2011 aikana syntyvät vauvat lahjoittamalla heille 2011-pipon - lue uutinen. Omassa kaveripiirissänikin ainakin muutamaan perheeseen on tällainen pipo tulossa, joten me voimme sitten vain katellisena katsoa, kun heidän lapset kantavat ylpeinä Turku 2011 -pipoa.. Tosin ehtisihän sitä itsekin vielä pipon ansaitsemaan.. ;)

Olen Vepsän kesäretkeä käsittelevässä kirjoituksessani sivuuttanut etäisesti lasten huostaanottoa, josta voisin jossain vaiheessa kirjoittaa enemmänkin, mutta otetaan tässä vaiheessa toinen pintaraapaisu aiheeseen. Luotan tätiini sen verran että pystyn itse asiaan kovin paljon perehtymättä suosittelemaan kaikille yhden nettiadressin allekirjoitusta. Hän on perehtynyt asiaan tarkemminkin, joten luotan hänen arviointikykyyn ja siihen että adressi on allekirjoittamisen arvoinen.

Oululainen liikuntavammainen pariskunta Pirjo ja Mika Hernesniemi taistelevat nimittäin terveiden, sporttisten ja sosiaalisten lastensa huostaanottoa vastaan. Lapset, tytär 15 vuotta ja poika 10 vuotta, laitettiin kiireellisyyssijoituksella lastenkotiin syyskuussa. Kummatkin lapset haluavat takaisin kotiin, joten eipä kai allekirjoituksesta ole syytä kieltäytyä. Itse olen jo allekirjoittanut ja suosittelen muiden tekevän samoin täällä.

Tässä tämänkertaiset päähänpistot, ensi kerralla taas jotain muuta..

P.S. Jos sinun lapsesi ei saa syntymävuoden tai -kaupungin takia Turku2011-pipoa, niin suosittelen ostamaan hänelle Kiasmasta bodyn, jonka rintamuksessa lukee "Tee ite parempi". Meidän tyttö on tällaisen jo lahjaksi isältään saanut. Niitä voi ostaa Kiasman nettisivujen kautta (ainakin vähän aikaa sitten vielä), vaikka niitä ei enää heidän verkkokaupasta löydykään.