Pois alta risut ja männynkävyt!

Kesä ja kärpäset ovat jo hyvän aikaa pörränneet ympärillämme, mutta en ole valitettavasti ehtinyt naputtelemaan uusia tekstejä tänne blogiini. Nyt löytyi onneksi sellainen hetki, että voi taas tehdä pienen tilannekatsauksen lapsen kehittymiseen.

Kesästä tuli muuten ensimmäisenä mieleen aurinko ja sen lapsille aiheuttamat riskit. Lasten iho on ohut ja erityisen herkkä UV-säteilylle. Ja kaikkihan tietävät UV-säteilyn syöpä, yms. riskit. Me totuttelimme tyttäremme kanssa jo kevään lomareissulla aurinkorasvan käyttöön eikä ongelmia ihon palamisen kanssa ole ollutkaan koko kesänä. Luin yhdestä lehtiartikkelista, että paras tapa suojata lapsi palamiselta on pitkälahkeiset vaatteet, lieri- tai lippahattu ja silmien suojaaminen. Epäilen että tuon artikkelin kirjoittajalle ei ole omaa lasta tai sitten se on aivan erilainen kuin meidän tytär. Meillä nimittäin ei ole mitään toivoa pitää aurinkolaseja päässä. Ne lähtee kuin leppäkeihäs välittömästi päästä. Tässä asiassa ei ole edes auttanut harjoittelu, josta on ollut apua hatun käyttöön.

Aluksi nimittäin mikään hattu ei pysynyt päässä, mutta hämäämällä ja huijaamalla olemme saaneet tyttäremme totuteltua yhden tietyn lakin käyttöön (kummitädin virkkaama). Lakituksen yhteydessä pitää antaa käsiin jotain mielenkiintoista, niin eihän sitä hattua huomaakaan. Eikä tuo pitkälahkeisten vaatteidenkaan käyttö helteillä kuulosta kovin helpolta. Ehkä me siis jatkamme valitsemallamme hattu + aurinkorasva -linjalla. Miten muut lapselliset suojaavat lapsensa kesällä auringolta?

Edellisen kirjoituksen jälkeen tyttäressämme on tapahtunut paljon kehitystä. Jo edellisen kirjoituksen aikana seisominen oli vankistunut huomattavasti ja kävelyn aloittaminen tuntui lähenevän päivä päivältä. Juhannusviikolla se lopulta sitten tapahtui – tyttäremme otti ensiaskeleensa. Minua sapettaa ajankohdan valinta, sillä olin itse silloin työreissulla Argentiinassa. Mutta onneksi askeleita on saanut seurata myöhemminkin – ja täytyy kyllä todeta, että niissä on sitä ensiaskeleiden haparoimista kyllä vieläkin.

Aluksi kävelyä harjoiteltiin äidin tai isän jalkojen välissä kävelemällä ja molemmin käsin vanhempien käsistä tukea ottaen ja siitä itseluottamuksen kehityttyä uskallettiin sitten jo irrottaa sormista. Kolhuiltakaan ei tietysti ole voitu välttyä. 1-vuotisneuvolassa varoiteltiin vanhempia tulevista kolhuista ja kieltämättä niitä on tullutkin. Olemme pyrkineet vain kannustaa kaatumisten jälkeen tytärtämme sen sijaan että menisimme heti voivottelemaan, lohduttelemaan ja nappaamaan syliin. Muutaman kerran tosin törmäykset ovat olleet sen verran totisempia, että sylilohdutus on ollut ainoa rauhoittava asia maailmassa.

Myös puhetaidoissa on tapahtunut huimaa edistystä. Äiti-sanahan on tullut jo aikaisemmin suht selkeästi suusta ulos, mutta nyt tulee jo paljon muitakin sanoja. On se uskomatonta miten hyvin lapsi oppii vuodessa muodostamaan sanoja suussaan ja matkimaan niitä aikuisten perässä. Tuo matkiminen onkin muuten yksi ongelma, sillä nyt pitää tosissaan koittaa itse pitää tarkkaa rotia siitä mitä puhuu, sillä pieni papukaija kyllä toistelee vanhempien puheita perässä. Mitkäköhän sanat lapsilla tulee normaalisti ensimmäisinä? Meiltä ovat alkaneet ensimmäisinä sujua äiti, mamma, moi, bye bye, päivää, maito, jne.

Ja vielä kerran on pakko palata keväiseen lomareissuumme. Sain vihdoin koostettua ottamistamme auringonlaskukuvista ja -videoista muistovideon. Tuo biisi on muuten kaverimme minulle ja vaimolleni häihimme tekemä. Sen ensiesitys on tehty Piikkiön kirkossa 6.6.2009 (huom. minun ei tarvinnut luntata tätä päivää mistään – valitkaa muutkin helppo hääpäivä, niin vähennätte muistivaikeuksia).

Seuraava kirjoitus tulee lähiaikoina ja siinä käsitellään mm. vauvan yöunia. Nyt odottelemaan illan piknikiä kavereiden kanssa. Adios amigos!