Välikelit ja sanakinailua

En ole koskaan juurikaan pitänyt näistä välivuodenajoista. Tai onhan ne muuten ihan kauniita ja mukavia, mutta räntäkelit ovat todella syvältä. Nyt kun menopelinä on useasti omien kenkien lisäksi yhdet lastenrattaat, niin räntä- ja loskakelit ovat entistä ikävämpiä. Kävelin vähän aikaa sitten kotoa Kupittaalle nukkuvan tyttären kanssa katsomaan jalkapallon Liiga Cupin paikallisderbyä Tepsin ja Interin välillä. Päätin oikaista kesäkelien tapaan Kupittaan puiston läpi, mutta pehmeässä loskalumessa se oli todella väärä ratkaisu. Jos siis kävelette yksin loskassa ja manaatte kohtaloanne, niin voitte lämmittää mieltänne sillä että joillain muilla on vielä kurjempaa näillä keleillä.

Meillä on parin viime viikon aikana ”kinattu” siitä osaako tyttäremme jo sanoa äiti, tai jotain sinnepäin. Ensimmäinen sinnepäin mennyt mongerrus tuli suusta noin 9 kk iässä. Alkuun minä olin vahvasti sitä mieltä että suusta tuli vain satunaista muminaa, mutta pakko myöntää että kyllä sieltä on tainnut jo hyväntovin tulla äitiä. Itse olisin tietysti halunnut ensimmäisen sanan olevan isi, mutta ehkäpä tuo äiti on kuitenkin se ainoa oikea ensimmäinen sana.

Harmittavaista on tällä hetkellä se, että tyttären mielestä hänellä tuntuu olevan kaksi äitiä. En tiedä johtuuko se minun feminiinisestä olemuksestani vai mistä, mutta myös minua osoitetaan sormella ja huudetaan ”ääättääää”. Hienoa oli myös eilen lentopallopelissä kuulla kun katsomosta oma vauva huutelee isäänsä äidiksi. Ehkä se oli oikeutettu kannanotto minun eilistä peliesitystä kohtaan.

Meidän tyttäreltä ei konttaaminen suju vieläkään, vaan maisemat vaihtuvat ryömien. Tukea apuna käyttäen pystyyn hän on noussut jo muutaman kerran ja samoiten konttausasentoon hän tykkää nousta, mutta liikkeellelähtö ei onnistu. Siitä yrityksestä tulee mieleen Kolumbiasta viime talvena Suomeen ensimmäisen kerran tulleen tuttavamme kommentti ensimmäisen hiihtokokeilun jälkeen (joka tapahtui muuten ala-astelaisten opetuksessa): ”kaikkein vaikeinta on liikuttaa käsiä ja jalkoja samaan aikaan”.

Loppukevennykseksi täytyy linkittää tähän vielä hauska nettikeskustelu siitä minkä ikäisenä lapsen kasvot voi kääntää. Monien muiden kyselyyn vastanneiden tapaan täytyy todeta että meidän lapsi oli onneksi kasvot menosuuntaan jo synnytyslaitoksella.