Rytmiä elämään kleptomaanille

Meidän pimulle on saatu iskostettua vähän säännöllisempää rytmiä kun äiti on palannut työelämään. Varhaisempi herätys aamulla väsyttää pimua kummasti illalla. Liian vakavaa linjaa emme ole vieläkään tuon rytmin kanssa ottaneet, vaan elämme vähän päivä ja tilanne kerrallaan. Tämä nykyinen tapa vaikuttaa kyllä meille juuri sopivalta - ei niin vapaa rytmi kuin aiemmin, mutta ei myöskään tiukka kelloon sidottu rytmi.

Toistaiseksi päivähoitopaikka on löytynyt sukulaisten hoteista, mutta juuri parhaillaan on kunnallisen hoitopaikan hakupapereiden täyttö kesken. Siitä aiheesta pääsen kirjoittelemaan siis vuodenvaihteen jälkeen. Mutta jos jollain on hyviä vinkkejä hoitopaikan suhteen Naantalissa, niin pistäkäähän kommentteja tulemaan.

Niin ja tosiaan Naantalissa, ei Turussa. Muutimme tuossa hetki sitten Aurinkokaupunkiin. Toistaiseksi ei ole ainakaan tarvinnut katua päätöstä hetkeekään. Paikkakunta vaikuttaa todella mukavalta: palvelut lähellä, ulkoilumaisemat hakevat vertaisiaan ja kaupunki on sopivan pieni, mutta iso. Koti on entistä paljon mukavampi, koska neliöt ovat paremmassa suhteessa meidän tavaramäärän kanssa. Ja saipa tyttönenkin ensimmäisen oman huoneensa muuton yhteydessä.

Meillä on alkanut viime aikoina esiintymään tavaroiden varastelua ja siirtelyä. Minulla on mm. ollut toimistolla mukana äidin shampoo, tytön vaatteita ja kaikennäköistä muuta turhaa. Joskus sen sijaan esimerkiksi treenikassista saattaa puuttua jotain hyvinkin olennaista. Tyttönen on tykästynyt kasseihin ja laukkuihin ja hän tykkää lisäillä niihin tavaroita ja myös napsia jotain pois. Tavaroita on alkanut katoamaan myös kotona. Joskus ne löytyy kovan hakemisen jälkeen oudoista paikoista tai joskus ne jäävät löytymättä kokonaan.

Poikaitten kanssa tuossa taannoin istuttiin bissellä ja todettiin, että kyllä on aikoihin eletty kun oluet kädessä puhutaankin vaipanvaihdosta ja muusta lapsiin liittyvästä. Samaa ihmeteltiin myös joku aika sitten lauantaisen futsal-turnauksen jälkeen, kun pukukopissa kukaan ei puuhannut jatkoja illaksi vaan kaikki pakkailivat kassejaan ja valmistautuivat koti-illan viettämiseen. Tuon päivän ensimmäinen ihme oli tapahtunut jo aikaisemmin aamulla, kun samaiseen pukukoppiin oli saapunut liuta "nuoria" miehiä, mutta kellään ei ollut krapulaa. Kaikkea ikä ja lapsien tulo saakin joukkueeseen aikaiseksi.

Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään uhkaavaa vauhtia lähestyvää joulua lapsellisesta näkökulmasta. Tip-tap, tip-tap..