Tässä nyt on ollut vähän kaikenlaista

Taas vierähti tovi edellisestä postauksesta, mutta ”tässä nyt on ollut vähän kaikenlaista”. Tämä kirjoitus käyköön selitykseksi. Meillä on perheen toisen lapsen laskettuun aikaan vielä vähän yli viikko aikaa. Voisi kuvitella että Joulun odotukseen liittyisi paljon ekstrajännitystä lapsen tulevan syntymän johdosta, mutta eipä liity.

Blogini on nimittäin jo hyvän aikaa sitten tullut siihen pisteeseen, että sen kirjoittaminen pitäisi varmaan lopettaa. En nimittäin ole enää rookie- ja yksinkertainen isi. Meidän perheen toinen lapsonen päätti saapua elämäämme riemastuttamaan kuukausi ja viisi päivää ennen ennakoitua. Esikoistyttäremme sai 22.11.2012 klo 7:58 seurakseen pikkuveljen. En kuitenkaan aio lopettaa tätä blogia, vaan tulen jatkossakin kirjoittelemaan lapsiperheen iloista ja ongelmista niin kuin ne meillä koetaan.

Jos esikoisen syntymä oli erikoinen ja nopea, niin ihan normaalisti ei mennyt tämä toinenkaan. Olimme juuri pari päivää aikaisemmin naureskelleet vaimon kanssa, että mitään sen kummallisempia valmisteluita ei ole vielä tehty toisen lapsen saapumista varten – ”olihan siihen hyvin aikaa”. Pieniä ongelmia oli raskauden aikana ollut, mutta ei mitään vakavaa tai hälyttävää.

Menin keskiviikon ja torstain välisenä yönä sänkyyn noin klo 2.30 aikoihin (jos jollekin ei ole tullut selväksi, niin olen aika yökyöpeli). Tottahan toki unta odotellessa piti vielä vähän lukea, joten en ollut ehtinyt saada unen päästä vielä kiinni, kun vaimo noin klo 3.00 ilmoitti että nyt on kyllä tosi outo olo ja tuntuu että pitäisi ehkä lähteä ”käymään” TYKSissä. No, sitä vähän aikaa arvottiin että lähteäkkö vaiko ei, kunnes tuntemukset menivät sellaisiksi että otimme puhelun synnytyslaitokselle ja sieltä kehotettiin tulemaan näytille. Eli ei muuta kun luuria käteen ja pohtimaan kuka lähisukulaisista saa kunnian herätä keskellä yötä lastenvahdiksi vanhemmalle lapsellemme. Vähän puoli neljän jälkeen olimme jo suoriutuneet Naantalista TYKSiin, jonne vaimo jäi ”tsekattavaksi”. Minä ajoin esikoisemme Piikkiöön hoitoon ja pääsin takaisin TYKSiin klo 4.00. Kiirehtiessäni tajusin sentään tarkistaa minne autoni jätin ja havaitsin että pysäköinti oli maksutonta klo 8:00 asti.

Sisälle päästyäni vaimoa siirrettiin jo synnytyssaliin, mikä tuli itselleni pienimuotoisena yllätyksenä. Muistin kuitenkin mainita, että aikaa on vain neljä tuntia tai parkkipirkko iskee armotta. Synnytystähän siinä sitten tosiaan alettiin käynnistelemään. Ensimmäinen synnytyksemme oli niin nopea suoritus (lue ensimmäisestä synnytyksestä), että silloin ei oikein ehtinyt jännittämäänkään, mutta pakko myöntää että tällä kertaa jännitti. Ja paljon. Synnytys oli varmaankin semikivulias, mutta kaikki meni kuitenkin ihan hyvin eikä lääkitystä tarvittu. Lisähappea vaimo sai letkusta, mutta valitettavasti unohdin itse ”ottaa hatsit” kauhistuksissani, vaikka olisin sitä ehkä tarvinnutkin.

Actionin alkua odottaessamme istuskelin huoneen nurkassa (jalkopäässä) keinutuolissa, mutta onneksi hälytysvalmiuden noustessa tajusin siirtyä paremmille vesille vaimon pään viereen jännittämään. Yritin olla synnytyksen aikana avuksi, mutta eipä siinä osaa mies muuta juuri tehdä kuin seistä avuttomana ja katsoa ja silitellä. Jossain vaiheessa ystävälliset hoitajat antoivat vinkin pitää kättä tyynyn takana, jolloin vaimon pää oli paremmassa asennossa. Lopulta työ tuotti tulosta ja pienokainen makasi jalkopäässä veren ja muun epämieluisan ”mönjän” keskellä. Silti hän näytti söpöltä ja olisin voinut halata häntä heti. 

Huomasin heti ultraäänilääkärin olleen oikeassa – jalkojen välistä löytyi lähestyvän Joulun teemaan sopivat kulkuset. Sain katkaista napanuoran, mutta valitettavasti sen jälkeen pienokainen vietiin äidin viereltä pois, koska hän oli raskausviikkojen puolesta vielä keskonen ja lisäksi hengityksen kanssa oli vähän ongelmia ja hän käyttäytyi hyvin flegmaattisesti. Itkua ei siis tullut odotetusti syntymän jälkeen. Vaimolle pitää antaa täydet pisteet hyvin ajoitetusta työstä, sillä auton parkkiaikaa jäi jäljelle vielä kaksi minuuttia. Siitä riitti vitsin vääntämistä kätilöidenkin kanssa.

Poitsu kannettiin heti syntymän jälkeen keskoskaappiin vähän matkan päähän, jonne minä pääsin häntä katselemaan ja silittelemään. Jo tässä vaiheessa meille kerrottiin lapsen joutuvan mahdollisesti joksikin aikaa keskolaan. Kaikki oli aika epäselvää. Keskolaan menemisestä jouduimme odottamaan lopullista päätöstä jonkun aikaa ja samaan aikaan koitin kuulostella lääkäreiden arvioita erinäköisistä kriteereistä, joita keskosilla seurataan. Lopulta päätös tuli eikä se ollut yllättävä – flegmaattisuuden, hengitysvaikeuksien, painon ja kuukauden ja viiden päivän ennenaikaisuuden vuoksi pojan ensimmäiseksi osoitteeksi tuli TYKSin osasto 413, eli keskola.

Toinen kerta synnytysostastolla oli siis huomattavasti ensimmäistä visiittiä pidempi. Tällä kertaa aikaa vierähti vähän yli neljä tuntia. Kyseisestä paikasta, henkilöistä ja kaikesta muustakin jäi todella positiiviset fiilikset. Ylipäätään en löydä mitään pahaa sanottavaa TYKSistä kahden synnytyksen kokemuksella.

Jatkan tarinointia keskolasta ja muustakin päässä pyörivästä vähän myöhemmin, jotta tästä ei tule ihan romaanin pituista heti kättelyssä. Palataan pikapuolin siis asiaan. Jos en ehdi kirjoittelemaan enää ennen Joulua, niin varoiksi jo nyt kaikille tasapuolisesti: Hyvää Joulua. Viettäkää Jouluna aikaa perheen, läheisten ja etenkin lastenne kanssa – minäkin aion tehdä niin!

Pois vaipoista ja leikkihuoneesta!

Tällä kertaa ei päässyt kirjoituskone pölyttymään, vaan palaan sorvin ääreen vain 5 päivää edellisen postaukseni (Ou-ou-ou she’s a lady– jep, nainen hän on) jälkeen. Asiaa on tälläkin kertaa aika laidasta laitaan, joten pahoittelut jos kirjoituksen luettavuus kärsii tämän johdosta. Tekstin sekavuus kuvastakoon lapsiperheen arkea. ;)

En ole muistanut kirjoittaa vaippojen hyvästelemisestä vielä, joten sitä on ehkä hyvä vähän raapaista. Tyttäremme jätti hyvästit vaipoille arviolta ainakin 50 vuodeksi aika nopeasti. Ensimmäisen kerran vaipattomuutta kokeiltiin heinäkuun, eli kahden vuoden ja kahden kuukauden iässä. Homma lähti toimimaan aika nopeasti. Pissa tuli housuihin vain muutaman kerran ja kakkoshätä ei kertaakaan. Ihan tanssin lailla kaikki ei kuitenkaan sujunut, sillä alussa oikean hädän tunnistaminen oli aika haastavaa ja tyttären kanssa tuli vietettyä vessassa lukemattomia hetkiä ilman actionia.

Tuulettelin noin vuosi sitten tyttäremme ymmärtämättömyyttä Joulun lelukirjan osalta (Joulupukki matkaan jo käy). Valitettavasti tilanne taitaa olla tänä vuonna toinen ja tyttäremme osaa jo vaatia tuotteita tällä viikolla tulleesta lelukirjasta. Kyseisestä opuksesta tuli mieleeni työasioissa tekemäni yhteydenotto kahteen Turun seudullakin toimivaan kansainväliseen suureen lelukauppajättiin, eli BR-leluun ja Toys "R" Us:iin. 

En ole tutkinut asiaa sen enempää, mutta onkohan nämä kaksi jättibrändiä sama konsernia? Onko kyseessä yritys rakentaa Suomeen lelumarkkinoiden monopoli, josta seuraa pienten paikallisten kilpailijoiden kuoltua hintojen räjähdysmäinen nousu? Saamani vastaukset olivat nimittäin sekä sisällöltään että ulkoasultaan täysin samanlaiset. Viestit erotti toisistaan vain yhteystiedoista. No, tämä ei liity mihinkään, mutta pitipä mainita kun tänään juuri tuota asiaa hämmästelin.

Leluihin kun jo pääsin käsiksi, niin eipä poistuta vielä leikkihuoneesta, vaan jatketaan leikkimisestä kirjoittelua. Tai oikeastaan leikkihuoneesta yritetään pois nopeastikin, sillä meidän pimulla on oma huone, mutta jostain syystä olohuoneessa on hänen mielestään paljon mukavampi leikkiä. Lelut pitää aina kantaa olohuoneeseen, jossa saa leikkiä äidin ja isin silmien alla. Satunnaisesti leikkipaikaksi kelpaa toki omakin huone. Minun ja vaimoni lempipuuhaa on hiippailla hänen huoneensa ovelle ja seurata salaa touhuamista ja leikkimistä. Se on todella hellyttävää seurattavaa.

Tuota(kin) leikkiä pitäisi tallentaa videolle, jotta voisin joskus vanhempana esitellä sitä hänelle. Mutta niinhän sitä sanotaan, että suutarin lapsella ei ole kenkiä, joten ihmisten muistojen parissa työskentelevän yrittäjän on näköjään haastavaa saada muistoja talteen, vaikka tallennusvälineitä ja taitoja olisi vaikka millä mitalla omasta takaa. Niinhän se on, että pata kattilaa soimaa.

 

Adios amigos, hasta luego!

P.S. Jouluun on muuten enää 52 yötä! Hui hirveää! Työhommistani kun aloin jo höpöttelemään, niin lahjavinkiksi kaikille, että nykyaikaiseen muotoon teetetty kopio jostain vanhasta muistosta on erinomainen joululahja. Muistoja on mukava katsella ja kuunnella läheisten kanssa joulun pyhinä glögilasi ja pipari kädessä. Jos kiinnostus heräsi teettää vaikkapa vanhoista kotivideoista, valokuvista, diakuvista tai kaitafilmeistä joululahjoja, niin ottakaapa pikaisesti yhteys Digitalisointi.comiin. Niin ja tämä loppu oli muuten maksettu mainos!  ;)

Ou-ou-ou she’s a lady – jep, nainen hän on

Vietimme vaalisunnuntaita harvinaisella tavalla, sillä kansalaisvelvollisuuden lisäksi meillä ei ollut mitään tekemistä, vaan oli aikaa leikkiä ja pelata rauhassa, katsoa leffaa, löhötä sohvalla ja jopa naputella uutta tekstiä tänne blogiin. Ajattelin tällä kertaa avautua rohkeasti päivähoidosta ja naisellisuudesta - korvapuustin uhasta huolimatta. Enkä tarkoita nyt sitä maistuvaa lämmintä leivonnaista.

Meidän perheessä ei ole harjoitettu nykyisin jonkun verran suosiota kasvattanutta sukupuolineutraalia tai sukupuolisensitiivistä kasvatusmallia, mutta ei myöskään tietoisesti tyrkytetty mitään ”perinteistä” naisen mallia tyttärellemme. Tästä huolimatta hän on kyllä aivan selvästi poiminut jo jostain itselleen paljon perinteisiä naisellisia piirteitä.

Meikkaamishalut, hoivavietti, yms. ovat nykyisin vain laihoja todisteita naisellisuudesta, joten niitä en laske tässä yhteydessä mukaan, vaan ylivoimaisesti selvin naisellisuuden merkki on jatkuvat mielialan ja mielipiteen äkilliset vaihtumiset.

”Mä haluun musiikki, eiku emmä haluu musiikkii - emmä haluu täällä olla, mä haluun täällä olla - mä haluun isin pyyhkimään, eiku mä haluun äitin pyyhkimään - jne, jne, jne.”

Eipä nyt kuitenkaan jatketa tuosta aiheesta sen enempää, jotta ei tule vaimolta, tai Feministiliitolta, napakkaa palautetta korvalehteen. Olen välillä valitellut päiväkotimme tarkkaavaisuutta ilmoitettujen hoitoaikojen seuraamisessa, mutta pikkuhiljaa olemme (tai ennemminkin ehkä minä olen) saaneet itse kiinni rytmistä. Vaikka minä olen tottunut elämäni rytmittämiseen päivittäisten harjoitusten tiimoilta jo lähes parin vuosikymmenen ajan, niin jostain syystä alkuillan noutoaikojen rytmityksen kanssa oli aluksi aika paljon vaikeuksia. Mutta pikkuhiljaa homma on tosiaan lähtenyt rullaamaan kivuttomasti. Perinteistä kasista neljään tai jotain muuta säännöllistä työaikaa tekevien mielestä tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta kun oma työni ei ole millään tavalla työajan osalta säännöllinen, niin se aiheuttaa aina välillä vähän haasteita. Oppimista ikä kaikki!

En ole vielä ”päässyt” edustamaan tytärtäni mihinkään vanhempainiltaan. Tyttäremme päiväkodissa on ollut vasta yksi vanhempainilta, mutta minä olin silloin työreissulla ulkomailla ja vaimoni oli töissä, joten meillä molemmilla on vielä vanhempainiltadebyytti tekemättä. Jotenkin minulla on sellainen tunne, että kun ensimmäinen vanhempainilta tulee kohdalleni, niin tunnen olevani taas muutaman ylimääräisen vuoden vanhempi.

Vanhempainillan sijasta pääsimme keväällä sentään vierailemaan illalla koko perheen voimin päiväkodilla, kun siellä järjestettiin ”kevätjuhla”. Ehdin juuri parahiksi ulkomaan työreissulta mukaan, sillä en missään nimessä olisi halunnut jäädä paitsi ensimmäisestä tällaisesta tapahtumasta. Vielä emme päässeet nauttimaan tyttäremme ja hänen kavereidensa valmistamista esityksistä, vaan illan epistolassa oli vain yhdessä leikkimistä, muihin tutustumista ja grillaamista. Ilta oli oikein mukava ja makkarakin hyvää.

Ja loppuun vielä otsikon innoittamana vähän ou-ou-outa…

Laiska, tyhmä ja saamaton

Hyi hyi minua, on mennyt aivan liian kauan aikaa edellisestä Rookie-Isin kirjoituksesta. Selityksiä voisi keksiä loputtoman listan – on ollut töissä ja kotona kiirettä, syksy on ollut pimeä, Pohjois-Korean vallanvaihto järkytti minut, Telluksen kiertoradan stabiilisuus on ahdistanut minua, blaa-blaa-blaa-blaaaaa... Onneksi tällä blogilla on ilmeisesti kuitenkin jokunen vannoutunut lukija, sillä kesken työpäivän meiliini tupsahti viesti Anonyymiltä: ” Toivottavasti teidän perheenlisäys saa sinut kirjoittelemaan taas vähän tiiviimpään tahtiin. :)”

Viestistä motivoituneena kaivoinkin tänään kirjoituskoneeni ullakon komerostamme esiin ja pysähdyin taas hetkeksi ajattelemaan näppäimistön kautta. Jonkun aika valkoista paperia tuijotettuani tajusin, että enhän minä edes muista mitä olen viimeksi kirjoitellut, joten edessä oli Rookie-Isi -blogin preppauskurssi.

Jos nyt aloitetaan lyhyesti siitä, että missä nyt mennään, niin tyttäremme on ehtinyt jo 2,5 vuoden ikään ja hänestä on tullut todella terävä ja mukava neiti ja toinen vauvamme on elänyt vatsan sisäpuolista elämää jo 30 viikon ajan. On omituista miten jo vähän yli kaksivuotiaana tyttären kanssa pystyi käymään järkeviä keskusteluja. Tässä on joutunut ihan oikeasti hokemaan vanhaa kulunutta fraasia ”mihin se meidän vauva on mennyt?”. Olen täysin vakuuttunut, että tyttären yksi suuri tekijä nopean kehityksen takana on päiväkotiin meneminen. Siellä kun seuraa päivittäin isompien touhuja ja puhetta, niin omatkin taidot kehittyy huimaa vauhtia. No, onneksi haikaroilta on tilattu jo uusi vauva, niin pääsemme taas uudestaan vaihtamaan vaippoja, heräämään öisin ja toteuttamaan muita pikkuvauvan vanhemman perusoikeuksia, jotka ovat meidän nykyisessä arjessa päässeet jo unholaan.

Raskausaika on mennyt hyvin – minun osaltani. Vaimolla on sen sijaa ollut pientä ja vähän isompaakin vaivaa huomattavasti enemmän kuin ehkä liiankin helposti menneen ensimmäisen raskauden aikana. Suurin vaiva on ollut jalkojen särkeminen, mutta onneksi meidän emännässä on vähän sellaista ”seppo rätymäistä” suomalaista sisua. Tyttäremme odottaa perheenlisäystä todella innokkaana. Jostain luonnon muovaamista luonteenpiirteistä näyttää tulevan kova hoivavietti jo nuorellakin iällä. Olemme pohtineet laantuukohan se into vähän tuosta, kun hän huomaa ensin että vauva ei tulekaan serkkutytön tapaan vain käymään, vaan pysyvästi jakamaan huomiota hänen kanssaan. Ja kun aikaa rientää vähän eteenpäin, niin hän tunkeekin jo lastenhuonetta jakamaan. Ja ah, sitten odottaakin jo teinivuodet ja kunnon tappelut. Onneksi niihin on aikaa vielä sen verran, että minulla on toiveita kuulon heikkenemisestä iän myötä.

Isänä minulla on toisen 9 kk odotusperiodin aikana ollut aikalailla samat ajatukset ja kysymykset mielessä kuin ensimmäisenkin kohdalla. Taas jännittää miten se arki lähtee sitten kahden lapsen kanssa pyörimään. Ainoa muuttunut ennakko-odotus on se, että nyt on jonkunlainen tieto ja luotto omista lapsenhoitokyvyistä. Myös itse synnytys jännittää oikeastaan ihan yhtä paljon kuin ensimmäinenkin. Meneekö kaikki hyvin? Kumpi sieltä tulee? Ehditäänkö tällä kertaa sairaalaan vähän paremmalla aikataululla? Jos et tiedä mitä viimeinen kysymys viittaa, niin lueppa blogikirjoitukseni ensimmäisestä synnytyksestämme.

Tässä vähän päivitystä Rookie-Isin pääkopan sisäisiin myllerryksiin. Olipa taas terapeuttista istua alas hetkeksi miettimään asioita. Lupaan aktiivisille lukijoilleni ainakin yrittäväni parantaa tapani ja kirjoittaa blogia taas vähän aktiivisempaan tahtiin. Tuossa loppuun vielä biisi, jolla rankaisen itseäni huonosta blogin päivitystahdistani - toki kertosäkeen persoonapronominia pitää vähän vaihtaa. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin – arrivederci!

Ain’ laulain työtäs tee – reissuhommia lauleskellen?

Minulla alkoi kotiseudulla tehtyjen keskikesän töiden jälkeen jälleen reissuhommat, joiden vuoksi tulee nyt oltua noin 1,5 kk enemmän tai vähemmän poissa kotoa. Minulle ainakin näin pitkä poissaolo kotoa olisi aina vaikeaa, mutta erityisen vaikeaa siitä on tullut isyyden myötä. Toivottavasti vaimo ei ymmärrä väärin, sillä onhan perheemme vanhempaakin tyttöä tietysti ikävä, mutta kyllä ehkä ihan hitusen kuitenkin vielä enemmän sitä pienempää.

Reissuhommat ovat ihan mukavia pienissä määrin, mutta pidemmän päälle se vaatii aika paljon venymistä jokaiselta osapuolelta. Vaikka Skypen videopuhelut ja chatit ovat nykyisin suht helppoja tapoja pitää yhteyttä kotiin, niin ei se korvaa lähellä olemista, koskemista ja yhteistä aikaa. Minulla oli tuossa alkukesästä pidempi reissuputki, jolloin tyttäreni oli lohkaissut nerokkaan vastauksen äidilleen, kun hän oli kysynyt missä isi on. Tytär oli osoittanut tietokoneetta ja sanonut ”isi tietokoneessa”. Tavallaan tottahan se oli, kun sen välityksellä videopuheluin vaihtelimme kuulumisia.

Reissuhommien tekeminen ei siis ainakaan perheelliseltä suju välttämättä ihan lauleskellen, mutta tuolla otsikolla viittasinkin lähinnä tämän blogitekstin toiseen osioon, joka on hyvin musiikkipainotteinen.

Kerroin aiemmin kuinka Teletapit vaihtuivat jo kunnon leffoihin, kuten Risto Räppääjään. Musiikkimaku näyttää vaihtuvan samaa rataa, sillä ensin ehdoton autosuosikki oli SokosHotellien Onni Oravan oma biisi, mutta nyt se lapsellinen rallatus on jo vaihtunut Frontside Olliehin. Aina kun tytär sattuu autossa nykyisin hereillä olemaan, kuuluu takapenkiltä ”isi, laita fossa lollie”. Ja kun biisi loppuu ja levyltä alkaa seuraava, ”lähes yhtä huikean hyvä”, Robinin ”hittibiisi”, kuuluu takapenkiltä ”isi, ei tykkää tästä, laita fossa lollie”. Jos äänenvoimakkuus ei ole riittävällä tasolla, niin takapenkiltä kuuluu "ei kuule fossa lollie". Ja näköjään vähän yli kaksivuotias voi oppia aikuistenkin biisin sanat melko tarkasti. Pitääpä jatkossa varmaan varoa Juha Watt Vainion, Klamydian ja vastaavien bändien soittelua - tosin Klamydiaa lukuunottamatta ei ole tullut "tuhmia lauluja" kyllä koskaan soitettua.

Kotona tytär yllätti yhtenä iltana soittamalla ensin olohuoneemme nurkassa kyhjöttävää kitaraa ja pyytämällä sen jälkeen sohvalla läppärin kanssa istuneelta isältään ”pistä isi kitara soi”. Toki tuo biisi tuli muutaman kerran soitettua Juhannuksena, joten ihan itse tytär tuskin on vielä tutustunut Topi Sorsakosken koko tuotantoon. Yksi yllättävistä suosikeista on myös Sleepy Sleepersin Kesämopo – sitä se vasta onkin mukava rallatella mukana näin kesäkelien helliessä.

Toki joku lastenlaulukin kelpaa hänelle vielä - tosin vain vähän itse tuunattuna.  Perinteinen lastenlaulu ”Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa” on muovautunut meidän tyttären suussa tällaiseen muotoon: ”ihaanaa, ihaanaa olla ihanaa-aa, ihaanaa ihaanaa olla ihanaa”. Ja täytyy kyllä todeta, että hän ei ole väärässä tuota laulaessaan.. :)

Pikku Myy, olet minulle selityksen velkaa!

Kun kerran Naantalissa nykyisin asustelemme, niin tulipa tuossa Birgitan Yön (Naantalin ”Taiteiden yö”) alkuillasta tavattua kaupungilla Muumipeikko ja Pikku Myy. Nämä bisneksen tekoon tottuneet viattoman oloiset suosikkihahmot osasivat hyvin ottaa yleisönsä haltuun Muumimaailman ulkopuolellakin. Kättelyt, halaamiset, yhteislaulut, läpykierrokset ja muut pikkuväen (ja joidenkin aikuistenkin) suosikkipuuhat sujuivat vankalla rutiinilla. Hahmot yllättivät lapsia erilaisilla tempuilla, rennolla jutustelulla ja yhteiskuvilla.

Siirryimme tapaamispaikkana olleen Muumikaupan edustalta Naantalin taidegalleriaan katsomaan Muumimaailman 20 v juhlanäyttelyä, jonne myös nämä kaksi hahmoa saapuivat myöhemmin. Muumille ja Pikku Myylle kaupan edessä hyvästiksi vilkuttamisesta oli kulunut aikaa varmasti ainakin jo vartin verran ja kymmenet, ellei jopa sadat, lapset olivat vielä käyneet hahmoille puhumassa, halaamassa ja itseään kuvaamassa. Taidegalleriaan tultuaan Pikku Myy onnistui kyllä yllättämään Rookie Isinkin täydellisesti. Jäin seisomaan suu auki paikalleni seisomaan tapaamisemme jälkeen enkä vieläkään tiedä mitä siellä oikein tapahtui.

Tyttäremme oli nimittäin taidegalleriassa sylissäni ja kättelimme vielä pikaisesti iltapuuhiin suunnanneiden hahmojen kanssa, kun lähtiessään Pikku Myy tokaisi ”Hei vaan Ritva" (nimi on tässä muutettu yksityisyyssyistä, mutta Myy käytti siis todellisuudessa tyttäremme kastenimeä). Jähmetyin hetkeksi paikalleni ennen kuin kävelin vaimon luokse tilannetta hämmästelemään. Olimme kumpikin ainakin 90 % varmoja että emme olleet missään vaiheessa sanoneet tyttäremme nimeä Myylle. Miten ihmeessä hän sen tiesi? Tai vaikka hän olisi sen Muumikaupan edessä jostain kuullutkin, niin miten ihmeessä hän muisti sen? Siinä välissä oli tosiaan käynyt paljon lapsia heidän kanssaan juttelemassa.

Minua homma jäi mietityttämään pahasti. Tuntevatko tyttäreni ja Myy jostain? Tietääkö Myy meistä kaikista jotain mitä me emme tiedä hänen tietävän? Onko Myy yli-ihminen, eli esimerkiksi Chuck Norrisin ja Joulupukin risteytys? Heitänkin tässä julkisen haasteen Joulupukille, jotta hän saapuisi Korvatunturilta Naantaliin vielä tämän kesän aikana kilvoittelemaan Pikku Myyn kanssa muistipelissä. Minä toimin tuomarina ja tyttäreni kehätyttönä. Jos Myyn muisti pesee Joulupukin muistin, on hänen geeneissä pakko olla ripaus Chuckiakin.

Koska olen lähes varma Muumimaailman markkinointikoneiston ottavan minuun yhteyttä tämän kirjoituksen jälkeen tarjouksen (ei siis haasteen) kanssa, niin laitanpa tässä vielä lopussa kaikille lapsiperheille kehotuksen tulla tutustumaan Naantaliin ja Muumimaailmaan tänä kesänä. Meilläkin on vielä tämän aurinkoisen kesän aikana Muumimaailmaan meno edessämme, sillä viime talvena tehdyt vierailut suljettuun Muumilaaksoon eivät varmasti antaneet oikeaa käsitystä tuosta paikasta.

Kyselykausi taisi alkaa – pelastukoon ken voi!

Heti ensitöikseni pitää todeta että tyttäremme tuleva ammatti on jo selkiintymässä. Hänestä tulee jonkun suuryrityksen toimitusjohtaja. Jos Nokia on pystyssä vielä tyttäremme työuran alkaessa (tuskin), niin sen johtoporras voisi olla otollinen paikka. Tyttäremme on nimittäin kehittänyt perinteisestä "än-yy-tee-nyt" -lähtölaskennasta oman versionsa, joka kuuluu lyhyesti ja ytimekkäästi "yy-tee-nyt".

”Vauvamme” huikean nopeasta puhekyvyn kehittymisestä on löytynyt myös pikkuhiljaa rasittavaksi kääntyvä piire, sillä kyselykausi on saapunut perheeseemme. Ehkä yleisimmin kotonamme kuulee nykyisin sanontoja ”mipsi?”, ”mitä on tämä?” tai ”mihin menee?”.

Tässä muun muassa yksi minun ja tyttäreni välinen keskustelu ennen saunaan menoa:

isi: älä mene sinne nuken rattaisiin

tytär: mipsi?

isi: siksi kun olet iso tyttö ja vaunut voi mennä rikki
tytär: mipsi? 
isi: painat liikaa

tytär: mipsi?

isi: koska olet syönyt niin paljon

tytär: mipsi?

isi: jotta susta kasvaa iso tyttö ja isosisko

tytär: mipsi?

isi: koska äidin masussa on vauva

tytär: mipsi?

isi: koska äiti tykkää isistä

tytär: mipsi?

isi: koska isi on hyvännäköinen ja mukava

Tuon jälkeen hän ei enää alentunut kysymään mitään. Hän taisi siis huomata että nyt homma meni jo valheen puolelle.

Ilmeisesti päiväkodista on saapunut puherepertuaariin kysymyssanojen lisäksi myös toinen harmittava piirre, sillä komentamiseen ja sääntöjen laatimiseen yleisin vastaus on nykyisin ”äiti/isi älä mulle puhu” ja siihen perään ”ei saa mulle puhuu”. Mitäs siinä sitten kun kaikkeen mitä yrität tulee takaisin vain kieltoja olla puhumatta mitään.

Vaikka nämä kehitysvaiheet tuntuvat välillä hippasen raskailta, niin pitää vain luottaa tämän laulun sanomaan ja ottaa näistäkin kehitysvaiheista kaikki ilo irti.

Apua lapsiperheen hankintoihin - VinkVink.fi

Sain jokin aika sitten blogiini liittyvän yhteydenoton meilitse. Olin siitä hyvin mielissäni, koska blogini on saanut harmittavan vähän mitään postia (kehuja, haukkuja, mainostilapyyntöjä, juttuaiheita, tms.) hyvistä lukijamääristä huolimatta. Erityisesti tietysti harmittaa ettei yhteydenottoja ole tullut halukkailta mainostajilta. ;)

Tuossa saamassani meilissä minua lähestyi eräs lajitoverini (isi), joka oli oman lapsen syntymän myötä saanut idean perustaa lapsiperheille suunnatun yhteisöllisen tuoteoppaan verkkoon. Palvelun löytää osoitteesta vinkvink.fi. Sen ideana on jakaa käyttäjien kokemuksia lapsiin liittyvistä tuotteista verkkopalvelussa. Tietoahan netistä on ilman tätäkin palvelua ollut saatavilla paljon, mutta se on ollut pirstaloitunutta ja vaatinut omaa viitseliäisyyttä penkoa esimerkiksi keskustelupalstoja läpi. Sen vuoksi tämä palvelu on minusta ihan potentiaalinen. Suurin haaste tällä on tietysti asiakashankinnassa, eli saada sivustolle mahdollisimman paljon kävijöitä.

Koska olen itsekin isi ja yrittäjä (www.NES.fi) ja tunnistin meilissä mainitut pienen markkinointibudjetin ongelmat, päätin että kirjoitan tästä uudesta palvelusta artikkelin blogiini teidän kaikkien luettavaksi. Tietysti päätökseen vaikutti myös se, että tutustuin itse palveluun ja totesin sen ihan potentiaaliseksi.

Vinkvink.fi:ssä olevia tuotteita voi suositella, ei-suositella ja vinkata, eli kirjoittaa tuotekohtaisia vinkkejä. Monille lienee mieleen se, että sivuston käyttäminen ei vaadi rekisteröitymistä. Lukemisen lisäksi myös kommentointi onnistuu anonyyminä. Tietäen miten paljon enemmän kaikilla keskustelupalstoilla on anonyymejä lukijoita kuin kirjautuneita kirjoittajia, tämä on varmasti erittäin viisas ratkaisu.

Tuotteet on esitetty sivustolla omissa tuoteryhmissään, mikä helpottaa suositusten löytämistä. Tuotteista on sivustolle laitettu esille vähintään tuotetiedot ja -kuva. Kategoriahaun lisäksi tuotteita voi hakea myös tuotenimellä, valmistajalla tai avoimella hakusanalla.

Kaiken kaikkiaan vinkvink-sivusto on minusta mielenkiintoinen ja vähän erilainen uutuus keskustelupalstojen nettiviidakkoon. Käykäähän kaikki tutustumassa sivustoon. Kommentteja antamalla autatte muita lapsiperheitä päätöksenteossa ja palvelun kasvamisen myötä saatatte yhä useammin itsekin löytää apua hankintoihinne tätä kautta. Kyseisen palvelun Facebook-sivulla voit osallistua arvontoihin, joissa voit voittaa sivuston aihepiiriin sopivia palkintoja, joten kannattaa käydä tykkäämässä tästä palvelusta sosiaalisessa mediassa.

Linkkejä:

www.vinkvink.fi

www.facebook.com/vinkvink.fi

Lue sivuston usein kysytyt kysymykset tästä linkistä
Lataa VinkVink.fi:n pdf-esite tästä linkistä 

Kaupassakäynnin suunnaton ihanuus

Olen aina inhonnut kaupassa käyntiä ja shoppailua, eikä isäksi tuleminen ole muuttanut mielipidettäni, vaan päinvastoin ehkä vain vahvistanut mielipidettäni. Muistan joskus ennen perheenlisäystä katsoneeni kaupoissa hieman säälien lastensa kanssa hikoilevia isiä. Nyt olen itse yksi heistä.

Sain idean tämän kirjoittamiseen juuri nyt, koska olen työreissulla maapallon toisella puolella ja kuulin puhelimessa vaimoltani (minun mielestä) hauskan tarinan naisteni kauppareissusta. Ensin oli ilmeisesti tullut molemmille jäätelön himo, mutta toisella se olikin sitten yltynyt ensin ylitsepääsemättömäksi omaa jätskiä kohtaan ja lopulta himo kattoi myös sen toisen osapuoliskon jätskin. :D
Kävimme taannoin koko perheen voimin Prismassa ja tuo reissu herätti hikoilevassa isässä muutaman ajatuksen. Ensinnäkin on tosi kiva, että isoihin kauppoihin on tuotu lapsille kaikkia virikkeitä, MUTTA kuinka moni uskaltaa jättää lapsensa yksin esimerkiksi piirrettyjä katsomaan fillariosaston viereen sillä aikaa kun hakee itse maitoa suuren tavaratalon toiselta puolelta. Ehkä vähän vanhemman lapsen uskaltaakin jättää, mutta siitä minulla ei ole vielä kokemusta. Minun kokemukseni rajoittuu kiljuvan lapsen poisvientiin piirrettyjen äärestä. Tarkkaavaisimmat ehkä huomaavat jo tässä vaiheessa kuvasta, että isi on tehnyt ensimmäisen virheen jo aiemmin, kun on suostunut nostamaan piirrettyjä itkevän lapsen pois ostoskärryistä!

Kauppareissuihin liittyy joskus monia välietappejakin, kuten esimerkiksi tuo mainisemani jäätelöepisodi, mutta hypätään tällä kertaa suoraan kassoille. Ne kassojen vieressä olevat suklaapatukat ja purukumit ovat tietysti aikuisten heräteostoksia varten, MUTTA tietysti lapsetkin ne huomaavat, joten siinä on yksi potentiaalinen paikka saada vielä lisää väriä ja elämää kauppareissuun. Ja jos isä on onnistunut luovimaan kaupasta vailla kitinää kassojen ulkopuolelle asti, niin silti on vielä yksi potentiaalinen huudon kohde jäljellä, sillä kassojen ulkopuolelle on tosi ystävällisesti tuotu vempaimia, joihin isiltä pitäisi tietysti löytyä kolikoita.

Tämän savootan läpikäytyään täytyy toivoa, että isi on muistanut ostaa "miesten osastolta" itselleen yhden oluen, sillä hän voi hyvin mielin kaatua kauppareissun jälkeen sohvan pohjalle nauttimaan oluesta ja televisiosta tulevasta jalkapallosta itseään olalle taputtaen. Jos joku nyt mutisee tässä vaiheessa että jotkut äidithän käyvät lasten kanssa lähes päivittäin kaupassa ilman olut-palkintoa, niin siihen selityksenä on se, että äidit vain ovat vähän kovempia mimmejä.. ;)

Tässä vielä vähän huumoria loppuun ulkomaisen tv-mainoksen muodossa. Joidenkin hyvän huumorin rajan tämä saattaa ylittää, mutta minut tuntevat tietävät että huumorintajuni on outo tai vähintään erikoinen.

Rookie-isyyttä takana jo pari vuotta!

Pari viikkoa sitten meillä puhallettiin täytekakun päältä kaksi kynttilää sammuksiin. Tosin tyttö ei itse suostunut niitä puhaltamaan ja äidin auttamisyrityksistä tuli huuto. Lopulta kynttilöiden sammuttua tuli sentään raikuva nauru, joten loppy hyvin, kaikki hyvin. Tässä matkan varrella on saanut todeta useammankin lapsiperheiltä aiemmin kuullun fraasin paikkaansa pitävyyden. Kehityksen vauhti ja ajan kuluminen kuin siivillä ovat kiistattomia faktoja, jotka Rookie-Isi voi allekirjoittaa koska tahansa kahden vuoden tuomalla kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Yksi mielenkiintoinen kehityksen kohde on ollut television suosikkiohjelmien ja –elokuvien muuttuminen. Aluksi kiinnostivat ihan kaikki piirretyt, joissa vaan oli paljon värejä ja ääniä. Sen jälkeen ehdottomiksi suosikeiksi tulivat Teletapit. Jo hyvissä ajoin ennen kahden vuoden ikää siirryttiin jo elokuviin, kun Risto Räppääjästä tuli ykkössuosikki. Kyseinen DVD on ensimmäinen levy, joka on meidän perheessä saatu katsottua katselukelvottomaksi. ”Listo Läppää kattoo” on ollut melko suosittu lause meillä.

Puhumisesta voisi tässä vaiheessa ehkä kirjoittaa vähän enemmänkin. Meidän pimu aloitti puheharjoittelun jo melko nuorena ja tällä hetkellä hänen kanssaan pystyy jo keskustelemaan "melko hyvin". Sanavarasto on kasvanut uskomatonta tahtia. Välillä tuntuu että hän pystyisi jopa jo heittämään huumoria, mutta ne lienee kuitenkin vielä tässä vaiheessa suusta tulevia ”sammakoita”.

Hauskoja ja eriskummallisia sanojen ilmaisutapoja on ollut matkan varrella paljon. Niistä saisi aikaiseksi varmaan vaikka kirjan, mutta laitan tähän vain muutamia esimerkkejä:

maito = maiti     sänky = säkki                   jugurtti = kutti

raha = jaja        vetoketju = vetokiiti          kummi = pummi

puhelin = opli     mehu = mumu

ja lisäksi muutamia uuden muodon saaneita nimiä lähipiiristämme: Pippa (Pekka), Toti (Toni), Pöpi (Köpi), Nisi (Sini), Mippo (Mikko), Jussu (Justus) ja vaavi (vaari).

Todettakoon loppuun vielä, että jos haluaisin pysyä faktoissa kiinni, niin blogin nimi vaatisi mahdollisesti päivittämistä jonkun ajan päästä. Olen kuitenkin tykästynyt tähän nimeen ja osoitteeseen, joten pysytään blogin suhteen jatkossakin yksinkertaisena isänä. ;)

Hei me pissataan!

Kaikenmaailman kommelluksia olen rookie-isinä saanut kokea, mutta viime viikonloppuna Tampereella sattui sellainen välikohtaus, joka ansaitsee maininnan myös blogissani. Olimme viikonloppureissulla ja kävimme perjantaina illalla katsomassa yhtä peliä, jonka jälkeen menimme hyvän ystävämme kanssa ravintolaan illalliselle.

ei-maksettu
mainos

Meillä ei ollut pelissä mukana varavaippoja, joten tytär päätti tietenkin tehdä pelin loppupuolella kakat. Koska ikää on jo lähes kaksi ja pidätyskyky sentään jonkunmoinen, päätimme että pidetään tyttöä vähän aikaa ilman vaippaa. Pelistä lähdettyämme kurvasimme kauppaan ja ostimme paketin vaippoja. Sitten jatkoimme matkaa ravintolaan, jossa pöydän löydettyämme minä nappasin tytön ja vaipan kainaloon ja astelimme yhdessä miesten vessaan. Tarinan alkusoitosta tuli näköjään pitkä ja kuiva, mutta nyt alkaa hauskempi ja vähän vähemmän kuiva osuus.

Koska tyttären pidätys oli sujunut jo jonkun aikaa hienosti, niin ajattelin että minulla on etuajo-oikeus, koska kupla otsassani oli jo huomattavan iso. Laskin tytön wc-kopin takakulmaan ja pyysin että hän odottaisi isin toimituksen ajan siinä kiltisti. Astelin posliinin eteen ja aloitin suoritukseni, jolloin takapuoleltani kuului ensin vähän hihitystä ja sitten ”isi pissaa”. Sen jälkeen tuli hetken hiljaisuus ja hymyilin tyytyväisenä. Sitten kuului sama hihitys ja ”X (nimi sensuroitu) pissaa”. Siinä vaiheessa pääni kääntyi salamannopeasti taaksepäin kuin pöllöllä konsanaan ja totesin että olimme tosiaan molemmat suorittamassa tyytyväinen ilme naamallamme virtsarakon tyhjennystä. Eipä siinä sitten muu auttanut kuin puristaa omat viimeiset tipat pönttöön ja pelastaa se mitä pelastettavissa oli, eli ei mitään. Housut olivat yhtä pissassa kuin tyttökin. Huuhtelun jälkeen puimme tytölle päälle vaipan ja mekon ja astelimme ylpeinä housut kädessä takaisin ravintolan puolelle.

Seuraavalla kerralla, toivottavasti noin 16 vuoden päästä, kun tyttäremme menee Tampereella Hookiin nauttimaan erinomaisia wingsejä ja virvoitusjuomia, niin hän voi ylpeänä kertoa henkilökunnalla, että minä olin viime kerralla tässä ravintolassa ilman housuja.

Loppuyhteenvetona voisi todeta, että oli vähän kusinen paikka, mutta tästäkin selvittiin huumorilla ja pienellä soveltamisella. Jäipähän tyttärelle ainakin muisteltavaa ja naurettavaa. Itse muistutan yhä vähän väliä kummisetääni tapauksesta, joka sattui noin 28 vuotta sitten kovilla talvipakkasilla hiihtokilpailuissa. Isäni oli hiihtämässä ja minua vahtinut kummisetä vastasi pissahätä-ilmoitukseeni huumorilla että pissaa housuihin. Minähän olen aina ollut kiltti ja tottelevainen. Onneksi pakkasta ei ollut kuin parikymmentä astetta..

Yleisön pyynnöstä: Lässyti-lässyti-lää

Sain viikonloppuna palautetta Rookie-Isin bloggailutahdin rauhoittumisesta, joten pitääpä tehdä nyt heti parannus asiaan, jos joku kerran oikeasti näitä lukeekin. :)

En lähde hämmästelemään ja hehkuttelemaan lapsen jatkuvaa kehittymistä, jotta kaikista kirjoituksista ei tulisi samanlaisia. Todettakoon kuitenkin että yöelämä on mennyt aavistuksen parempaan suuntaan ja kokonaisia öitäkin tulee jo välillä nukuttua. Lähipäivinä on tarkoitus siirtyä pinnasängystä tavalliseen sänkyyn, joka odottaa jo tyttären huoneen lattialla isän osaavia raksakäsiä. Vähän on ollut vielä harkinnassa josko hioisin ja maalaisin sängyn, mutta se saattaa jäädä hyväksi suunnitelmaksi.

Tämänkertaiseksi blogikirjoituksen varsinaiseksi aiheeksi olen valinnut lässytyksen. Joillain ihmisillä on tapana muuttaa puhetapansa ärsyttäväksi lässytykseksi kun he puhuvat vauvoille (tai lemmikeille). Minä olen pyrkinyt välttämään sellaista, sillä en ymmärrä mikä sen pointti on ja mistä se juontaa juurensa. Ihan varma en tosin ole, vaikka sortuisin itsekin siihen joskus.

Samaan asiaan on kiinnitetty huomiota myös Pasilassa. Siis ei siinä Helsingin kaupunginosassa, vaan suosikkisarjojeni joukkoon nousseessa piirrossarjassa. Katsokaapa tuosta videon alkupuoli:

 

Olen kerran aikaisemmin jo linkittänyt blogiini Pirkanmaan Sanomien kolumnin ja nyt teen sen taas. Tuosta mitään sanomattomasta lehdestä on siis mahdollisesti tulossa hyvien kolumniensa ansiosta suosikkilehteni netissä. Tällä kertaa kolumnin on kirjoittanut rokkari Jouni Hynynen (Kotiteollisuus) ja aiheena vauvalässytys - lue Hynysen kolumni.

Tämä aihepiiri oli kirjattuna idealistalleni jo ennen Pasilan lässytysjaksoon ja Hynysen lässytyskolumniin törmäämistä, mutta näiden kautta sain vahvistusta etten ole asian kanssa yksin. Osaisiko joku lässyttäjistä (tai ei-lässyttäjistä) kertoa mistä tuo tapa juontaa juurensa? Lapsen puhekyvyn kehittymiseen sillä ei luulisi ainakaan olevan kehittävää vaikutusta.

Nyt lopetan tämän lässytykseni tältä erää ja alan suunnittelemaan jo seuraavaa blogitekstiä, jotta vaativa yleisö saadaan pysymään tyytyväisenä.

Hyvää pääsiäistä!

Pääsiäisen vietto kaartaa jo loppusuoralle, mutta vielä ehdin toivottamaan kaikille hyvää pääsiäistä. Mukavat perheen kanssa vietetyt vapaat alkavat olla takana, mutta munia on sentään vielä jäljellä. 

Jos on joulu kärsinyt inflaatiota vuosien saatossa, niin tästä pääsiäisestä on kyllä kadonnut viimeisimmätkin uskonnollisuuden rippeet. En väitä että olisin siitä kovin pahoillani, mutta mielenkiintoista, että kirkon asemasta (kirkosta eroamisepidemiat, yms.) huolimatta nämä kirkolliset pyhät ovat edelleen tarjolla kaikille.. No, uskonnot sikseen ja nautitaan vielä viimeisestä pääsiäispyhästä.

Iloa, surua ja Vanhemmuuden viikkoa

Onpa ollut yhtä kiihdytysajoa tämä lapsen kehityksen seuraaminen. Päiväkodin aloittamisen jälkeen kehitystä on tapahtunut hurjasti. Päiväkotielämän alkutaipaleelta on jäänyt mieleen erityisesti ainakin yksi tapahtuma:

Hakiessani tyttöä hoidosta hän juoksi koko pitkän käytävän kädet levällään iiiisiiiiiä huutaen ja kohdalle tullessaan hän suorastaan hyppäsi syliin ja sitten kääntyi katsomaan toista hoidossa vielä ollutta lasta ja sanoi ylpeällä äänellä MUN isi. Siihen päälle sitten vielä hymyilevä katse minuun ja sana ”suukko”. Olin TAAS aivan myyty. Töistä lähtiessä oli ollut vähän stressiä päällä ja käsikin oireili tulehduksen vuoksi kipeästi, mutta sillä hetkellä kaikki tuollainen turhuus unohtui tyystin.

Viime päivät kotikontumme ovat olleet uutisissa todella surullisissa merkeissä, sillä Naantalin keskustassa, noin 200 m päässä meidän kotoa kuoli 10-vuotias tyttö jäätyään kuorma-auton alle (IS 2.4.2012). Osanotot ja voimia tytön perheelle ja tutuille.

Tällainen tapaus järkyttää aina, mutta täytyy sanoa että tämä on riipaissut aiempia vastaavia enemmän kahdestakin syystä. Ensinnäkin nyt kun on itse isi, niin lapsen tapaturmainen kuolema koskettaa vielä enemmän kuin aiemmin, vaikka toki se silloinkin on pahalta tuntunut. Nyt vain miettii enemmän miten hirvittävältä se tuntuisi, jos itse joutuisi joskus kokemaan jotain vastaavaa. Alitajuntaisesti tulee väkisin mietittyä voisiko tuollaiselta välttyä, mutta eihän sitä voi. Vaikka kuinka opettaisi lapsen varomaan liikenteessä, niin aina voi tapahtua jotain. Toinen syy miksi tämä tapaus koskettaa minua erityisen paljon on se, että se on tapahtunut aivan kotinurkilla. Muutenhan sillä ei ole väliä onko tapaturman uhri kotoisin läheltä vai maapallon toiselta puolelta, mutta kun joudun kulkemaan tämän tapaturmapaikan ohi vähintään pari kertaa päivässä ja näen kynttilämeren, niin asia ei pääse unohtumaan.

Palataanpa kuitenkin mukavampiin asioihin ja 21.-29.4.2012 järjestettävään Vanhemmuuden viikkoon. Sen teemoja ovat tärkeät perusasiat

- yhdessä tekemisen tärkeys perheissä

- vanhempien vastuu lasten ja nuorten kasvattajina

- perheiden yhteistyön pelisäännöt lasten ja nuorten kanssa toimivien kanssa.

Järjestäjät toivovat viikon aikana järjestettävän positiivista yhdessä tekemistä ja toimintaa. Turun seudun nuorisotoimet haastavat kaikki ideoimaan ja järjestämään erilaisia tempauksia ja toimintaa.Haastekampanjaan voi osallistua täällä: www.pointti.