Viime tekstissäni mainitsema äidinmaidonkorvikkeen lämmitysmysteeri on siis ratkeamassa. Meilasin "ongelmasta" Nestleelle ja sieltä tuli virallinen vastaus, jonka liitän tuohon alle.
Tiivistettynä: maitoa pitää lämmittää, koska avattua maitopurkkia pitää säilyttää jääkaapissa. Jos siis avaa huoneenlämmöstä uuden purkin, niin sitä ei tarvitse lämmittää. Eli miehenlogiikalla tästä on tulkittavissa että, jos reissuilla säilyttää maitoa kierrekorkillisessa pullossa ja huoneenlämmössä, ei ruokailua varten tarvitse etsiä mikroa..
Korjatkaa jos miehenlogiikkani pettää.. EDIT: Pettihän tuo logiikkani vähän. Täsmentävää infoa löytyy kommenteista.
*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*-*
Hei,
Kiitos yhteydenotostanne koskien äidinmaidonkorvikkeiden valmistusta.
Äidinmaidonkorviketta suositellaan annettavaksi silloin, kun äiti ei jostain syystä imetä. Lisäksi ennen kuin alkaa käyttää korviketta, tulee olla yhteydessä neuvolaan.
Lapsen terveyden kannalta on tärkeää, että äidinmaidonkorvikepakkauksen valmistusohjeita noudatetaan tarkasti. Huomaattehan myös, että korviketta tulee valmistaa yhtä syöttökertaa varten kerrallaan. Mikäli vauva ei nauti koko annosta yhdellä syöttökerralla, tulee loppu maito heittää pois.
Suomessa on hyvin tarkkan säädetty kuluttajan ja äidinmaidonkorvikkeita markkinoivan yrityksen välisestä kommunikaatiosta. Tämän johdosta suosittelemmekin, että käännytte mahdollisten lisäkysymysten suhteen neuvolan tai muun terveydenhuoltosektorin puoleen.
Äidinmaidonkorviketta annetaan huoneenlämpöisenä vauvalle. Tämä pohjautuu siihen, että rintamaito on kehonlämpöistä. Käyttövalmista äidinmaidonkorviketta voi kaataa suoraan puhtaaseen steriloituun tuttipulloon ja syöttää huoneenlämpöisenä. Pakkauksessa olevien ohjeiden mukaan syöttäjän tulee maistaa korviketta ennen syöttämistä. Tarkemmat valmistusohjeet löydätte äidinmaidonkorvikepakkauksesta.
Jauhemaista äidinmaidonkorviketta valmistettaessa on tärkeää, että vesi keitetään ja sen annetaan jäähtyä ennen jauheen lisäämistä. Tarkemmat valmistusohjeet näette pakkauksesta tai voitte kääntyä asiassa myös neuvolan puoleen.
Ystävällisin terveisin
Suomen Nestlé Oy
www.nestle.fi
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
torstai 24. kesäkuuta 2010
Lööppiainesta: Juhannuksen ykkösjuoma vaihtunut oluesta tutteliin
Juhannuksen voi katsoa jo alkaneen ja tyttäremmekin on täyttänyt jo kuukauden – kylläpä aika rientää. Onneksi kohta (jo parin tunnin päästä) voin heittää kalenterin ja e-mailin nurkkaan ja aloittaa rentoutumisen kolmihenkiseksi kasvaneen perheemme kanssa.
Olemme sopineet vaimoni kanssa että pyrimme muuttamaan elämäntapaamme mahdollisimman vähän uuden tulokkaan vuoksi. Olemme ”kauhulla” seuranneet joidenkin tuoreiden vanhempien totaalista elämänmuutosta ja ”kuoreen vetäytymistä” lapsen syntymän jälkeen. Meillä on tavoitteena opettaa tytär liikkuvaan elämäntapaan jo nuorena. Tähän mennessä se on ainakin toiminut vielä hyvin.
Juhannuksen suunnitteluunkaan uusi tulokas ei juurikaan vaikuttanut, koska ensimmäinen kuukausi on sujunut kaikilta osin hyvin. Ennen lapsen syntymää mietimme että juhannuksen vietosta ei oikein tiedä, kun alkuperäisen aikataulun mukaan hänen piti olla vasta kahden viikon ikäinen juhannuksen aikoihin. Nyt suunnitelmamme on viettää juhannus normaaliin tapaan hyvien tuttavien ja sukulaisten kanssa ”maaseudulla”.
Tuota mainitsemaani liikkuvaa elämäntyyliä on hankaloittanut ainoastaan siirtyminen rintaruokinnasta korvikemaitoon. Se kun pitää nimittäin aina lämmittää mikrossa ennen syöttämistä. Mies kun ei usko mitään ilman perusteluja, niin olen koittanut kysellä monilta ihmisiltä miksi maitoa pitää kesäisin lämmittää, sillä pysyyhän se esimerkiksi vaunuissakin vähintään huoneenlämpöisenä. Tähän asti parhaan vastauksen mukaan se pitää lämmittää, jotta pienen lapsen omaa energiaa kulu niin paljon maidon lämmittämiseen. Jos jollain on tästä jotain muuta tietoa, niin pyydän heittämään viestiä tuonne kommentit-osioon.
Nyt minun pitää siirtyä pakkaamaan omia ja vauvan varusteita juhannusretkeä varten. Saapa nähdä miten kaikki tavarat saadaan mahtumaan Corollaan. Hetken päästä on myös edessä kauppareissu, sillä pitäähän juhannukseksi ostaa paljon grillattavaa ja juotavaa – isälle limpparia, tytölle korvikemaitoa ja äidille olutta. Vai miten se mahtoikaan olla.. Ei muuta kuin hyvät Juhannukset kaikille. Tässä vielä Juhannuskevennykseksi hyvä videopätkä raskausaikaan liittyen (tiedoksi tätä ei ole kuvattu meidän kotona).
Olemme sopineet vaimoni kanssa että pyrimme muuttamaan elämäntapaamme mahdollisimman vähän uuden tulokkaan vuoksi. Olemme ”kauhulla” seuranneet joidenkin tuoreiden vanhempien totaalista elämänmuutosta ja ”kuoreen vetäytymistä” lapsen syntymän jälkeen. Meillä on tavoitteena opettaa tytär liikkuvaan elämäntapaan jo nuorena. Tähän mennessä se on ainakin toiminut vielä hyvin.
Juhannuksen suunnitteluunkaan uusi tulokas ei juurikaan vaikuttanut, koska ensimmäinen kuukausi on sujunut kaikilta osin hyvin. Ennen lapsen syntymää mietimme että juhannuksen vietosta ei oikein tiedä, kun alkuperäisen aikataulun mukaan hänen piti olla vasta kahden viikon ikäinen juhannuksen aikoihin. Nyt suunnitelmamme on viettää juhannus normaaliin tapaan hyvien tuttavien ja sukulaisten kanssa ”maaseudulla”.
Tuota mainitsemaani liikkuvaa elämäntyyliä on hankaloittanut ainoastaan siirtyminen rintaruokinnasta korvikemaitoon. Se kun pitää nimittäin aina lämmittää mikrossa ennen syöttämistä. Mies kun ei usko mitään ilman perusteluja, niin olen koittanut kysellä monilta ihmisiltä miksi maitoa pitää kesäisin lämmittää, sillä pysyyhän se esimerkiksi vaunuissakin vähintään huoneenlämpöisenä. Tähän asti parhaan vastauksen mukaan se pitää lämmittää, jotta pienen lapsen omaa energiaa kulu niin paljon maidon lämmittämiseen. Jos jollain on tästä jotain muuta tietoa, niin pyydän heittämään viestiä tuonne kommentit-osioon.
Nyt minun pitää siirtyä pakkaamaan omia ja vauvan varusteita juhannusretkeä varten. Saapa nähdä miten kaikki tavarat saadaan mahtumaan Corollaan. Hetken päästä on myös edessä kauppareissu, sillä pitäähän juhannukseksi ostaa paljon grillattavaa ja juotavaa – isälle limpparia, tytölle korvikemaitoa ja äidille olutta. Vai miten se mahtoikaan olla.. Ei muuta kuin hyvät Juhannukset kaikille. Tässä vielä Juhannuskevennykseksi hyvä videopätkä raskausaikaan liittyen (tiedoksi tätä ei ole kuvattu meidän kotona).
sunnuntai 20. kesäkuuta 2010
Miksi kaikkia kiinnostaa meidän yölliset makuuhuonepuuhat?
Vauvan kotiintulon jälkeen piti tietysti järjestää raskaan työn tehneelle isälle ja hänen kavereilleen varpajaiset. Tietääköhän joku mistä tämä perinne on saanut alkunsa? No, ei sen väliä, sillä onhan se ainakin hyvä syy saunoa ja juoda nautintoaineita miesporukassa. Varpajaiset sujuivat miehisesti jalkapalloa katsoen, pleikkarin bändipeliä pelaten, kakku-kahveja nauttien, saunoen sekä grillaten. Kiitokset vielä näin blogin välityksellä kaikille varpajaisten järjestelyihin osallistuneille.
Meidän perheen yöelämä on alkanut kovasti kiinnostamaan kaikkia tuttujamme. Aina kun tapaa jotain tuttuja, niin juttu kääntyy varsin pian yöllisiin puuhiimme. Täytyy puuta koputtaen todeta että olemme päässeet siinä suhteessa ilmeisen helpolla (toistaiseksi). Pikkutyyppi herää pari kertaa yössä syömään, mutta muita suurempia huutoja tai kiukutteluja ei ole ollut. Välillä toki omassa sängyssä makaaminen harmittaa, mutta se menee nopeasti ohi, kun pääsee isän tai äidin rinnuksille makoilemaan.
Yöherätykset ovat jääneet meillä valitettavasti lähes tyystin äidin harteille. Minulla kun on tapana nukkua lyhyitä yöunia, mutta se aika minkä nukun, vedän sikeitä tajuamatta mistään mitään. Myös perheemme vanhin nainen on ollut aina erittäin hyvä nukkumaan. Hänen vieressään on saanut vaikka pommi räjähtää, mutta uni on vain jatkunut. Tähän on äitiyden myötä tullut selvä muutos, sillä nykyisin hän on pystyssä kun vieteri kun vauvan sängystä kuuluu rutinaa.
Jostain syystä lapsen ensimmäinen kylpy on kovasti odotettu tapahtuma. Nykyisin, tai ainakaan meidän kohdalla, sitä ei tehdä sairaalassa, joten se oli ”to do” -listan kärkipäässä kotiutumisen jälkeen. Isä sai kunnian toimia kylvettäjänä. Olo oli kuin Hyvien Herrojen Tyynellä, kun laskin tytön ammeeseen ja aloin pestä häntä kädenlämpöisellä vedellä. Tyttäremme reaktioista päätellen hänestä ei tule uutta Hanna-Maria Seppälää, sillä vesi ei ollut hänestä lainkaan mukava elementti ja kylvetyspuuhat menivät vähän huutamisen puolelle. Siis tyttären, ei isän, toimesta.
Imetys on läheistä puuhaa äidin ja vauvan välillä. Isät eivät sitä pääse kokemaan. Tai kyllähän tämä meidänkin tytär on paidan läpi yrittänyt minun rintoja imeä, mutta ei siinä tainnut oikein kumpikaan osapuoli päästä fiilikseen. Jollakin tapaa isän on kuitenkin päästävä perille tuosta äidin ja lapsen välisestä tapahtumasta, joten onhan sitä pitänyt esimerkiksi lapsen imuvoimaa testailla etusormen avulla. Täytyy tunnustaa että pienessä ihmisessä voi olla aika kova imuvoima suussa. Etusormen syötössä jää vain kovin nopeasti kiinni huijauksesta, kun sormen päästä ei ala ravintoa irtoamaan. Kovasta imuvoimasta huolimatta meidän maitoautomaatista loppui tarjoilu varsin pikaisesti. Valomerkkinä tuli ensin äidille kova kuume ja rintatulehdus ja vähän sen jälkeen loppui nesteen tarjoilu vauvalle. Jo parin viikon jälkeen piti vauva (ja isäkin) totuttaa pulloruokintaan ja korvikemaitoon. Onneksi ne ovat sen verran laadukkaita, että ne yhdistettynä D-vitamiiniin riittää vauvalle vallan mainiosti.
Nyt olen saanut nämä blogikirjoitukseni synkronoitua kalenterin kanssa. Päivä on siis juuri vaihtunut lauantaista sunnuntaihin ja tyttäremme täyttää huomenna maanantaina neljä viikkoa. Hänelle pitäisi siis varmaankin huomenna antaa kuukautislahja. Heh. Jos kolmen viikon Turun keskustassa asuminen ei ole vielä tehnyt tyttärestämme turkulaista, niin se tapahtui viimeistään myöhään lauantaina, kun hän oli seuraamassa jokirannassa Myllysillan ”räjäytystä” (katso video). Jytinä oli melkoinen joten, toivottavasti siitä ei jäänyt tyttärelle traumoja. Täysin eleettömästi hän ainakin vaunuissaan lepäili. Vaimoni oli skarppina tässä tilaisuudessa, sillä räjäytysten alkaessa pyysin häntä peittämään vähän korvia, jolloin hän yritti ensimmäiseksi peittää minun korvia, sitten omiaan ja vasta sen jälkeen ajatukseni valkeni hänelle.
Seuraava blogipäivitys ja lukijagalluppi tulevat tänne vielä ennen juhannuskokkojen sytyttämistä. Aiheena tulee olemaan tietysti muun muassa juhannuksen suunnittelukuviot uudessa tilanteessa sekä muita arkipäivän ongelmia.
Meidän perheen yöelämä on alkanut kovasti kiinnostamaan kaikkia tuttujamme. Aina kun tapaa jotain tuttuja, niin juttu kääntyy varsin pian yöllisiin puuhiimme. Täytyy puuta koputtaen todeta että olemme päässeet siinä suhteessa ilmeisen helpolla (toistaiseksi). Pikkutyyppi herää pari kertaa yössä syömään, mutta muita suurempia huutoja tai kiukutteluja ei ole ollut. Välillä toki omassa sängyssä makaaminen harmittaa, mutta se menee nopeasti ohi, kun pääsee isän tai äidin rinnuksille makoilemaan.
Yöherätykset ovat jääneet meillä valitettavasti lähes tyystin äidin harteille. Minulla kun on tapana nukkua lyhyitä yöunia, mutta se aika minkä nukun, vedän sikeitä tajuamatta mistään mitään. Myös perheemme vanhin nainen on ollut aina erittäin hyvä nukkumaan. Hänen vieressään on saanut vaikka pommi räjähtää, mutta uni on vain jatkunut. Tähän on äitiyden myötä tullut selvä muutos, sillä nykyisin hän on pystyssä kun vieteri kun vauvan sängystä kuuluu rutinaa.
Jostain syystä lapsen ensimmäinen kylpy on kovasti odotettu tapahtuma. Nykyisin, tai ainakaan meidän kohdalla, sitä ei tehdä sairaalassa, joten se oli ”to do” -listan kärkipäässä kotiutumisen jälkeen. Isä sai kunnian toimia kylvettäjänä. Olo oli kuin Hyvien Herrojen Tyynellä, kun laskin tytön ammeeseen ja aloin pestä häntä kädenlämpöisellä vedellä. Tyttäremme reaktioista päätellen hänestä ei tule uutta Hanna-Maria Seppälää, sillä vesi ei ollut hänestä lainkaan mukava elementti ja kylvetyspuuhat menivät vähän huutamisen puolelle. Siis tyttären, ei isän, toimesta.
Imetys on läheistä puuhaa äidin ja vauvan välillä. Isät eivät sitä pääse kokemaan. Tai kyllähän tämä meidänkin tytär on paidan läpi yrittänyt minun rintoja imeä, mutta ei siinä tainnut oikein kumpikaan osapuoli päästä fiilikseen. Jollakin tapaa isän on kuitenkin päästävä perille tuosta äidin ja lapsen välisestä tapahtumasta, joten onhan sitä pitänyt esimerkiksi lapsen imuvoimaa testailla etusormen avulla. Täytyy tunnustaa että pienessä ihmisessä voi olla aika kova imuvoima suussa. Etusormen syötössä jää vain kovin nopeasti kiinni huijauksesta, kun sormen päästä ei ala ravintoa irtoamaan. Kovasta imuvoimasta huolimatta meidän maitoautomaatista loppui tarjoilu varsin pikaisesti. Valomerkkinä tuli ensin äidille kova kuume ja rintatulehdus ja vähän sen jälkeen loppui nesteen tarjoilu vauvalle. Jo parin viikon jälkeen piti vauva (ja isäkin) totuttaa pulloruokintaan ja korvikemaitoon. Onneksi ne ovat sen verran laadukkaita, että ne yhdistettynä D-vitamiiniin riittää vauvalle vallan mainiosti.
Nyt olen saanut nämä blogikirjoitukseni synkronoitua kalenterin kanssa. Päivä on siis juuri vaihtunut lauantaista sunnuntaihin ja tyttäremme täyttää huomenna maanantaina neljä viikkoa. Hänelle pitäisi siis varmaankin huomenna antaa kuukautislahja. Heh. Jos kolmen viikon Turun keskustassa asuminen ei ole vielä tehnyt tyttärestämme turkulaista, niin se tapahtui viimeistään myöhään lauantaina, kun hän oli seuraamassa jokirannassa Myllysillan ”räjäytystä” (katso video). Jytinä oli melkoinen joten, toivottavasti siitä ei jäänyt tyttärelle traumoja. Täysin eleettömästi hän ainakin vaunuissaan lepäili. Vaimoni oli skarppina tässä tilaisuudessa, sillä räjäytysten alkaessa pyysin häntä peittämään vähän korvia, jolloin hän yritti ensimmäiseksi peittää minun korvia, sitten omiaan ja vasta sen jälkeen ajatukseni valkeni hänelle.
Seuraava blogipäivitys ja lukijagalluppi tulevat tänne vielä ennen juhannuskokkojen sytyttämistä. Aiheena tulee olemaan tietysti muun muassa juhannuksen suunnittelukuviot uudessa tilanteessa sekä muita arkipäivän ongelmia.
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Paluu (uudenlaiseen) arkeen
Pääsimme kotiutumaan sairaalasta kun ruoka maistui isän lisäksi tyttärellemme normaaliin tapaan ja jälkimmäisen paino lähti aavistuksen verran nousuun. Syntymäpainosta 2,795 kg oli ensimmäisten päivien aikana pudottu lukemiin 2,602, mutta siitä jo 18 g nousu riitti kotiutuslupaan. Painon putoaminen on kuulemma normaalia. Järjellä ajateltuna sehän on aika loogistakin, kun napanuoran kautta tuleva ravinto muuttuu rintaruokintaan.
Kotiinpaluussa jännitti eniten miten uuden tulokkaan ottaisi vastaan perheeseemme jo 5 vuotta kuulunut kissa. Kissamme aiemmat kohtaamiset lasten kanssa eivät ole olleet menestystarinoita, sillä hän ei voi käsittää käveleviä kääpiöitä. Aggressiiviseen käyttäytymiseen kissamme ei kuitenkaan ole sortunut, vaan lapsen nähdessään hän on luikkinut pelokkaana lähimmän sohvan tai sängyn alle piiloon. Minun tai vaimoni ollessa turvana hän on antanut lasten jopa silittää itseään. Olimme jo raskausaikana valmistelleet uuden tulokkaan saapumista ja tehneet siedätyshoitoa antamalla kissalle haisteltavaksi esimerkiksi käytettyjä lastenvaatteita. Tähän kissa-asiaan tullaan palaamaan vielä myöhemmissä blogi-kirjoituksissani.
Yksi ensimmäisistä kotioloissa havaituista ongelmista oli sopivien vaatteiden löytäminen. Vaikka pienimpiä mahdollisia lastenvaatteita oli kaupasta etukäteen ostettu, eivät nekään istuneet lainkaan pikkuruisen tyttömme päälle. Pitäisi ilmeisesti ostaa jostain keskosten vaatteita, jotta hihat ja lahkeet eivät olisi puolet liian isoja. Isoista vaatteista tuli mieleeni, että meidän tyttö ei selvästikään tykkää ilman vaatteita olemisesta. Joka kerta kun matka käy hoitopöydälle ja vaatekappaleita aletaan vähentää, nousevat desibelit vaatteiden kanssa käänteisessä järjestyksessä (tässä pieni näyte). Tätä isä on seurannut erittäin tyytyväisenä tulevia teini- ja nuoruusvuosia ajatellen.
Ensimmäisenä kotiaamuna saatiin kantapään kautta opetus uudesta elämäntilanteesta. Minun, siis isän (tuntuu edelleen oudolta kirjoittaa näin), oli pakko lähteä heti aamusta ajamaan Helsinkiin työpalaveriin. Samalla matkalla perheen naisosasto oli määrä pudottaa isovanhempien luokse. Normaali aamuherätykseni on noin 10 minuuttia ennen sitä hetkeä kun minun pitää marssia ovesta ulos. Tänä ensimmäisenä vauvallisena kotiaamuna tämä aika jopa tuplattiin, mutta sepä ei riittänyt mihinkään, vaan lähtö viivästyi pahasti ja sen sai perheemme auto kokea Turku-Helsinki -moottoritiellä. Ensimmäisenä aamuna tuli siis heti ensimmäinen opetus – minä (tai ei edes vaimoni) en ole enää se joka määrää aikataulut tässä perheessä.
Muutaman päivän ikäisenä tyttäremme kasvoille ilmestyi näppylöitä. Olen toki nähnyt näitä vauvojen kasvoilla ennenkin, mutta ei niihin ole kiinnittänyt samalla tavalla huomiota kuin nyt oman vauvan kohdalla. Minua valistettiin että nämä ovat jotain hormooninäppylöitä, jotka katoavat pikaisestikin. Sain siis vetää Clerasil-purkin yli kauppalistastamme. Näppylät tosiaan katosivatkin muutamassa päivässä.
Seuraavassa blogikirjoituksessa otetaan nykypäivä (vauvan ikä 3 vko) kiinni ja käväistään pikaisesti myös varpajaisissa. Juhannukseen mennessä on tarkoitus saada tämä kerronnallinen historiaosuus päättymään. Sen jälkeen kirjoitukset ovat enemmän blogi-tyylistä lyhyempää tekstiä arkipäivän iloista, suruista, ongelmista ja ratkaisuista. Heittäkää rohekasti lusikkanne pottaan ja kommentoikaa kirjoituksiin liittyviä (tai ei-liittyviä) asioita tuossa alla olevassa "kommentit"-kohdassa.
Kotiinpaluussa jännitti eniten miten uuden tulokkaan ottaisi vastaan perheeseemme jo 5 vuotta kuulunut kissa. Kissamme aiemmat kohtaamiset lasten kanssa eivät ole olleet menestystarinoita, sillä hän ei voi käsittää käveleviä kääpiöitä. Aggressiiviseen käyttäytymiseen kissamme ei kuitenkaan ole sortunut, vaan lapsen nähdessään hän on luikkinut pelokkaana lähimmän sohvan tai sängyn alle piiloon. Minun tai vaimoni ollessa turvana hän on antanut lasten jopa silittää itseään. Olimme jo raskausaikana valmistelleet uuden tulokkaan saapumista ja tehneet siedätyshoitoa antamalla kissalle haisteltavaksi esimerkiksi käytettyjä lastenvaatteita. Tähän kissa-asiaan tullaan palaamaan vielä myöhemmissä blogi-kirjoituksissani.
Yksi ensimmäisistä kotioloissa havaituista ongelmista oli sopivien vaatteiden löytäminen. Vaikka pienimpiä mahdollisia lastenvaatteita oli kaupasta etukäteen ostettu, eivät nekään istuneet lainkaan pikkuruisen tyttömme päälle. Pitäisi ilmeisesti ostaa jostain keskosten vaatteita, jotta hihat ja lahkeet eivät olisi puolet liian isoja. Isoista vaatteista tuli mieleeni, että meidän tyttö ei selvästikään tykkää ilman vaatteita olemisesta. Joka kerta kun matka käy hoitopöydälle ja vaatekappaleita aletaan vähentää, nousevat desibelit vaatteiden kanssa käänteisessä järjestyksessä (tässä pieni näyte). Tätä isä on seurannut erittäin tyytyväisenä tulevia teini- ja nuoruusvuosia ajatellen.
Ensimmäisenä kotiaamuna saatiin kantapään kautta opetus uudesta elämäntilanteesta. Minun, siis isän (tuntuu edelleen oudolta kirjoittaa näin), oli pakko lähteä heti aamusta ajamaan Helsinkiin työpalaveriin. Samalla matkalla perheen naisosasto oli määrä pudottaa isovanhempien luokse. Normaali aamuherätykseni on noin 10 minuuttia ennen sitä hetkeä kun minun pitää marssia ovesta ulos. Tänä ensimmäisenä vauvallisena kotiaamuna tämä aika jopa tuplattiin, mutta sepä ei riittänyt mihinkään, vaan lähtö viivästyi pahasti ja sen sai perheemme auto kokea Turku-Helsinki -moottoritiellä. Ensimmäisenä aamuna tuli siis heti ensimmäinen opetus – minä (tai ei edes vaimoni) en ole enää se joka määrää aikataulut tässä perheessä.
Muutaman päivän ikäisenä tyttäremme kasvoille ilmestyi näppylöitä. Olen toki nähnyt näitä vauvojen kasvoilla ennenkin, mutta ei niihin ole kiinnittänyt samalla tavalla huomiota kuin nyt oman vauvan kohdalla. Minua valistettiin että nämä ovat jotain hormooninäppylöitä, jotka katoavat pikaisestikin. Sain siis vetää Clerasil-purkin yli kauppalistastamme. Näppylät tosiaan katosivatkin muutamassa päivässä.
Seuraavassa blogikirjoituksessa otetaan nykypäivä (vauvan ikä 3 vko) kiinni ja käväistään pikaisesti myös varpajaisissa. Juhannukseen mennessä on tarkoitus saada tämä kerronnallinen historiaosuus päättymään. Sen jälkeen kirjoitukset ovat enemmän blogi-tyylistä lyhyempää tekstiä arkipäivän iloista, suruista, ongelmista ja ratkaisuista. Heittäkää rohekasti lusikkanne pottaan ja kommentoikaa kirjoituksiin liittyviä (tai ei-liittyviä) asioita tuossa alla olevassa "kommentit"-kohdassa.
maanantai 14. kesäkuuta 2010
@TYKS: tuotantolinja tökkii – sinapin sijasta tulee mämmiä
Nyt on tosiaan siis saavuttu TYKS:n osastolle 310. Tai ei olla oikeasti, sillä kirjoitan tätä nyt 3 vko jälkijunassa kotimme olohuoneessa, mutta ”tarinassa” olemme nyt TYKS:n 7. kerroksessa.
Minulle oli jo kauan sitten puhuttu mahdollisuudesta saada perhehuone TYKS:ssä, mutta emme olleet asiaa sen tarkemmin kuitenkaan miettineet. Nyt sellainen kuitenkin sattui olemaan vapaana, joten tartuimme syöttiin. Selvennyksenä tietämättömille, että perhehuone on sellainen huone, jossa koko perhe saa olla keskenään ja rauhassa yhdessä kellon ympäri. Normaaleissa huoneissa on 3 äitiä per huone ja isä saa olla paikalla vain kello 10-20, mutta perhehuoneessa isänkin pitää olla koko ajan paikalla. Näitä perhehuoneita löytyy TYKS:stä nykyisin yhteensä 2 kappaletta.
Isän läsnäolovelvoitetta korostettiin meille heti kättelyssä. Pieniä hetkiä saa olla pois osastolta, mutta esimerkiksi töihin ei saa mennä. Niinpä minä lähdin heti alkajaisiksi hakemaan itsellenikin vaihtovaatteita kodistamme, sillä synnyttäneiden äitien vaatteisiin en halunnut pukeutua. Tiedoksi muuten joskus aikojen alussa synnyttäneille että osastoilla saavat nykyisin äiditkin halutessaan olla omissa vaatteissaan. Kotona käydessäni nappasin tietysti mukaani myös läppärin ja mokkulan, sillä eihän sitä tiedä kuinka pitkään osastolla pitäisi perhehuoneessa makoilla. Läsnäolopakkoa rikottiin hieman myös toisena iltana, jolloin isän oli pakko päästä pelaamaan vitosdivarin futispeli. Tämä operaatio toteutettiin taidolla, sillä pelivarusteet olivat kaverin hallussa ja hän hoiti ne pelipaikalle ja pelin jälkeen pois. Sairaalatätien näkövinkkelistä siis näytti siltä että isä vain kävi jossain asioilla. Lapsen tulon innoittamana uunituore isä teki tässä pelissä kaksi maalia, mikä on varsin tavatonta tasoiselleni pelaajalle.
Perhehuone ei ollut järin suuri. Istumapaikkoja ei ollut, vaan kaikki aika tuli vietettyä sängyssä. Onneksi niissä oli säätömahdollisuus, eli ne sai nostettua pystyyn esimerkiksi television katselua varten. Televisiotakaan ei muuten tavallisesta huoneesta olisi löytynyt, joten perhehuone oli luxusta tältäkin osin. Sairaalassa vietetty aika oli tavallaan aika puuduttavaa (ainakin isän näkökulmasta), mutta erinomaista tutustumista uuden tulokkaan ja vanhempien välillä. Suosittelenkin perhehuonetta kaikille tuleville synnyttäjille erityisellä lämmöllä. Siellä sai heti ensimmäisinä päivinä luotua hyvän kontaktin uuden perheenjäsenen kanssa.
Sairaalassa harjoiteltiin lastenhoidon perustoimet ja -otteet. Vanhemmat saivat touhuta ja harjoitella lapsen kanssa yllättävän vapaasti, sillä hoitajat kävivät vain kertaalleen näyttämässä miten mikäkin asia tulisi tehdä. Tietysti siellä oli kuitenkin varmempi olla ensimmäiset päivät, koska hoitajat olivat jatkuvasti kellonsoiton päässä. Lastenhoidossa ei sinänsä ollut mitään omituista, vaan kaikki sujui vähän kuin luonnostaan. Hoitajiakin toki tarvittiin. Isää huolestutti esimerkiksi vauvan pyllystä löytyvän ”tuotantolinjaston” toimivuus. Olen kuullut, ja nähnyt pikkuveljeni kohdalla, lapsien olevan sinappikoneita, mutta tämä meidän tytär aloitti kyllä mämmin tuotannon heti ensi töikseen. Vaipasta löytyi mustaa tavaraa uusien vanhempien yllätykseksi. Hoitajien mukaan siitä ei kuitenkaan pidä huolestua, vaan se on normaalia ja tuotantolinja päivittyy lähiaikoina mämmistä sinapiksi.
Ensimmäiset päivät olivat erittäin rauhallisia. Vauva oli hämmästyttävän hiljainen ja rauhallinen. Muutaman kerran yössä herättiin ruokailemaan, mutta muuten sekä päivät että yöt olivat rauhallisia. Isää alkoikin jo huolestuttaa että jos ääntä on olemassa joku tietty vakiomäärä, niin vauva-ajan jatkuessa tällaisena meillä olisi edessä työntäyteinen ja äänekäs murrosikä. Onneksi tytöstä löytyi kuitenkin myös se vähän äänekkäämpi puoli, joten ehkä se ihan kaikki ei säästykään murrosikään. Selvästi keskimääräistä vähempiääninen yksilö kuitenkin on kuulemma kyseessä - harvinainen nainen siis.
Perhehuoneessa vietettiin kolme mukavaa vuorokautta. Isän lempibiisiksi sairaalassa oleskelun aikana tuli Irwin Goodmanin Tyttö tuli (linkki), jota tuli kuunneltua You Tuben kautta. Tyttäremme sai sairaalassa väliaikaisen nimen, joka vanhempien oli annettava (sekä tytön että pojan nimi) sairaalalle ennakkoon mahdollista hätäkastetta varten. Sitä ei tällä kertaa onneksi tarvinnut tehdä, mutta tähän tarkoitukseen annettu nimi päätettiin antaa tyttären kutsumanimeksi ristiäisiin saakka.
Sairaalasta lähdettiin koko perheen voimin ilomielin kohti kotia ja arkea, vaikka isä jäikin vähän kaipaamaan sänkyyn kannettua aamupalaa, säännöllistä lounasta ja päivällistä sekä maistuvaa iltapalaa. Kolmen päivän kolmen hengen täyshoito maksoi vain 162,50 euroa, joten tähän hotelliin saatetaan palata samoissa iloisissa merkeissä vielä myöhemminkin…
Seuraavassa blogikirjoituksessa ollaan kotona harjoittelemassa arjen askareita ja ihmetellään yhä edelleen uutta ja mielenkiintoista tulokasta.
Minulle oli jo kauan sitten puhuttu mahdollisuudesta saada perhehuone TYKS:ssä, mutta emme olleet asiaa sen tarkemmin kuitenkaan miettineet. Nyt sellainen kuitenkin sattui olemaan vapaana, joten tartuimme syöttiin. Selvennyksenä tietämättömille, että perhehuone on sellainen huone, jossa koko perhe saa olla keskenään ja rauhassa yhdessä kellon ympäri. Normaaleissa huoneissa on 3 äitiä per huone ja isä saa olla paikalla vain kello 10-20, mutta perhehuoneessa isänkin pitää olla koko ajan paikalla. Näitä perhehuoneita löytyy TYKS:stä nykyisin yhteensä 2 kappaletta.
Isän läsnäolovelvoitetta korostettiin meille heti kättelyssä. Pieniä hetkiä saa olla pois osastolta, mutta esimerkiksi töihin ei saa mennä. Niinpä minä lähdin heti alkajaisiksi hakemaan itsellenikin vaihtovaatteita kodistamme, sillä synnyttäneiden äitien vaatteisiin en halunnut pukeutua. Tiedoksi muuten joskus aikojen alussa synnyttäneille että osastoilla saavat nykyisin äiditkin halutessaan olla omissa vaatteissaan. Kotona käydessäni nappasin tietysti mukaani myös läppärin ja mokkulan, sillä eihän sitä tiedä kuinka pitkään osastolla pitäisi perhehuoneessa makoilla. Läsnäolopakkoa rikottiin hieman myös toisena iltana, jolloin isän oli pakko päästä pelaamaan vitosdivarin futispeli. Tämä operaatio toteutettiin taidolla, sillä pelivarusteet olivat kaverin hallussa ja hän hoiti ne pelipaikalle ja pelin jälkeen pois. Sairaalatätien näkövinkkelistä siis näytti siltä että isä vain kävi jossain asioilla. Lapsen tulon innoittamana uunituore isä teki tässä pelissä kaksi maalia, mikä on varsin tavatonta tasoiselleni pelaajalle.
Perhehuone ei ollut järin suuri. Istumapaikkoja ei ollut, vaan kaikki aika tuli vietettyä sängyssä. Onneksi niissä oli säätömahdollisuus, eli ne sai nostettua pystyyn esimerkiksi television katselua varten. Televisiotakaan ei muuten tavallisesta huoneesta olisi löytynyt, joten perhehuone oli luxusta tältäkin osin. Sairaalassa vietetty aika oli tavallaan aika puuduttavaa (ainakin isän näkökulmasta), mutta erinomaista tutustumista uuden tulokkaan ja vanhempien välillä. Suosittelenkin perhehuonetta kaikille tuleville synnyttäjille erityisellä lämmöllä. Siellä sai heti ensimmäisinä päivinä luotua hyvän kontaktin uuden perheenjäsenen kanssa.
Sairaalassa harjoiteltiin lastenhoidon perustoimet ja -otteet. Vanhemmat saivat touhuta ja harjoitella lapsen kanssa yllättävän vapaasti, sillä hoitajat kävivät vain kertaalleen näyttämässä miten mikäkin asia tulisi tehdä. Tietysti siellä oli kuitenkin varmempi olla ensimmäiset päivät, koska hoitajat olivat jatkuvasti kellonsoiton päässä. Lastenhoidossa ei sinänsä ollut mitään omituista, vaan kaikki sujui vähän kuin luonnostaan. Hoitajiakin toki tarvittiin. Isää huolestutti esimerkiksi vauvan pyllystä löytyvän ”tuotantolinjaston” toimivuus. Olen kuullut, ja nähnyt pikkuveljeni kohdalla, lapsien olevan sinappikoneita, mutta tämä meidän tytär aloitti kyllä mämmin tuotannon heti ensi töikseen. Vaipasta löytyi mustaa tavaraa uusien vanhempien yllätykseksi. Hoitajien mukaan siitä ei kuitenkaan pidä huolestua, vaan se on normaalia ja tuotantolinja päivittyy lähiaikoina mämmistä sinapiksi.
Ensimmäiset päivät olivat erittäin rauhallisia. Vauva oli hämmästyttävän hiljainen ja rauhallinen. Muutaman kerran yössä herättiin ruokailemaan, mutta muuten sekä päivät että yöt olivat rauhallisia. Isää alkoikin jo huolestuttaa että jos ääntä on olemassa joku tietty vakiomäärä, niin vauva-ajan jatkuessa tällaisena meillä olisi edessä työntäyteinen ja äänekäs murrosikä. Onneksi tytöstä löytyi kuitenkin myös se vähän äänekkäämpi puoli, joten ehkä se ihan kaikki ei säästykään murrosikään. Selvästi keskimääräistä vähempiääninen yksilö kuitenkin on kuulemma kyseessä - harvinainen nainen siis.
Perhehuoneessa vietettiin kolme mukavaa vuorokautta. Isän lempibiisiksi sairaalassa oleskelun aikana tuli Irwin Goodmanin Tyttö tuli (linkki), jota tuli kuunneltua You Tuben kautta. Tyttäremme sai sairaalassa väliaikaisen nimen, joka vanhempien oli annettava (sekä tytön että pojan nimi) sairaalalle ennakkoon mahdollista hätäkastetta varten. Sitä ei tällä kertaa onneksi tarvinnut tehdä, mutta tähän tarkoitukseen annettu nimi päätettiin antaa tyttären kutsumanimeksi ristiäisiin saakka.
Sairaalasta lähdettiin koko perheen voimin ilomielin kohti kotia ja arkea, vaikka isä jäikin vähän kaipaamaan sänkyyn kannettua aamupalaa, säännöllistä lounasta ja päivällistä sekä maistuvaa iltapalaa. Kolmen päivän kolmen hengen täyshoito maksoi vain 162,50 euroa, joten tähän hotelliin saatetaan palata samoissa iloisissa merkeissä vielä myöhemminkin…
Seuraavassa blogikirjoituksessa ollaan kotona harjoittelemassa arjen askareita ja ihmetellään yhä edelleen uutta ja mielenkiintoista tulokasta.
torstai 10. kesäkuuta 2010
Vauhtia kuin pikajuoksijalla – maalikamera myöhästyi
Saavuimme TYKS:n synnytyspoliklinikan oven eteen noin klo 11:20. Aivan oven edessä oli ”max 5 min” -parkkiruutuja ja lupasin meidät vastaanottaneelle naiselle tulla siirtämään auton sitten kun olisimme päässeet sisälle. Ilmoittauduimme vastaanottoon kuin hotelliin konsanaan ja minä sain ohjeet mennä miesten pukuhuoneeseen vaihtamaan jalkaani sairaalan sandaalit ja desinfioimaan käteni. Käsiä puhdistaessani naishoitaja tuli sisään ja ilmoitti: ”nyt sun kannattaa ihan oikeasti tulla nopeasti.” Kipitin kiltisti kuin koiranpentu tämän naishenkilön perässä synnytyspolin ”esitutkimushuoneeseen”, jossa otetaan normaalisti vain sydänkäyrät. Kun saavuin paikalle, niin kätilö ilmoitti juuri että hänen tilaamansa sängyn voisi lähettää takaisin, sillä nyt ei ehditä siirtymään synnytyssaliin. Olin etukäteen miettinyt synnytystilannetta ja ollut vähän kahden vaiheilla aionko katsoa ”sinne” kun tapahtuma on käynnissä. Nyt minulle ei tarjottu vaihtoehtoja, sillä synnytys oli jo käynnissä kun tulin huoneeseen jalkopään puolelta.
Olin kuullut varmaan tuhat kertaa etukäteen, että synnytys on käsittämätön ja mieleenpainuva kokemus. Olin kyllä ymmärtänyt sen, mutta en ollut ymmärtänyt mitä se oikeasti tarkoitti. Meidän tapauksessa suoritus tehtiin vielä epätavallisessa tilassa, jossa ei ollut tarjolla äidille minkäänlaista kipulääkettä eikä apuvälinettä. Isää harmitti se, että se kuuluisa ilokaasu jäi kokonaan testaamatta. Mutta niinpä nuo kaksi sisäkkäin 8,5 kuukautta elänyttä ihmistä olivat päättäneet erkaantua toisistaan tässä ja nyt. Itse synnytys sujui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Sairaalan kello osoitti 11:39, kun vauvamme parkaisi ensimmäisen kerran ja pujahti taitavan kätilön käsistä hymyilevän äidin paidan alle. Ylpeänä täytyy todeta että vauva tuli yhtä ketterällä ja nopealla liikkeellä ulos kuin isä konsanaan lentopallokentällä tiikerisyöksyä tehdessään. Onkohan joskus jollain puhtausintoilijalla (esim. komisaario Monk) ollut vaikea tilanne kun paidan alle on laitettu vielä ihan verinen ja ”limainen” pikkukaveri? Meidän perheen äidillä ei ainakaan ilmeisesti ollut vaikeuksia asian kanssa, sillä hymy oli ihan korvissa asti.
Sairaalaan saapumisestamme tähän pisteeseen meni aikaa siis vain noin 19 minuuttia. Paljon en edes rikkonut sitä max 5 min pysäköintikylttiä (tämä siis taas tiedoksi poliisiystävilleni). Olin ehtinyt katselemaan vauvaa hetken ennen kuin hän meni piiloon paidan alle, mutta en osannut vastata kätilön kysymykseen vauvan sukupuolesta. Se kertonee järjenjuoksustani ja ajattelukyvystäni siinä tilanteessa. Minulla oli kamerakin mukana, mutta suoritus oli sen verran pikainen että tajusin käyttää sitä vasta tässä vaiheessa. Siinä sitä sitten seistiin suu auki ja päässä jyskytti vain että ”hemmetti, mustahan on tullut isä”. Hiljalleen kun ajattelukyky alkoi taas palautua normaalille vaatimattomalle tasolleen, valtasi mielen mielettömän suuri ylpeys niistä kahdesta naisesta, jotka siinä sängyllä sylikkäin makasivat.
Minä sain katkaista napanuoran. Se tapahtui aavistuksen vapisevin ja arkailevin käsin. Oikea leikkaamiskohta piti tarkistaa hoitajalta pariin otteeseen, sillä pelko pienen prinsessan satuttamisesta oli kova. Kun tarvittavat ensitarkistukset oli suoritettu sekä äidille että tyttärelle, pääsimme siirtymään vihdoin ihka oikeaan synnytyssaliin. Siellä saimme kolmestaan olla rauhassa ja ihmetellä maailman menoa. Tässä vaiheessa vauva pääsi myös ensimmäisen kerran maistamaan sitä kuuluisaa äidinmaitoa. Samalla isälle tuli sopiva hetki lähetellä tekstiviestejä tutuille iloisesta perhetapahtumasta. Jonkun ajan (ajantajuni oli hävinnyt) päästä hoitaja tuli puhdistamaan lasta ja tekemään tarvittavat mittaukset. Pituudeksi mitattiin 47 cm ja painoksi pyöristettynä 2,8 kg. Päänympärys oli 33 cm, mikä ehkä osaltaan selittää helpohkoa synnytystä. Mittausten jälkeen oli isän vuoro saada vauva paidan alle lämmittelemään. Tämä on ns. ”kenguruhoitoa”, jota annetaan vastasyntyneelle nykyisin ainakin kolmen tunnin ajan. Maalaisjärjellä pääteltynä syynä on varmaankin lämpö ja sykkeen kuuleminen. Äiti pääsi käymään tässä välissä suihkussa ja pukemaan omat vaatteensa päälle, kun isä hoiti vuorollaan tytärtään. Miehisestä näkökulmasta tuli pienoisena yllätyksenä verenvuodon määrä synnytyksessä ja sen jälkeisessä elämässä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se on kyllä ihan loogista. Seuraavan kerran huoneeseen tullessaan kätilö katsoi ensin omiin vaatteisiin pukeutunutta suihkunraikasta äitiä liikkumassa huoneessa ja heti perään ensituntejaan elävää tyttöä ja totesi että teidäthän voisi lähettää kotiin vaikka jo nyt.
Kolme tuntia synnytyksen jälkeen meille tultiin ilmoittamaan siirtymisestä ”yläkertaan”, eli osastolle 310. Reipas vastasynnyttänyt äiti meinasi lähteä kävellen yläkertaan, mutta päätti kuitenkin varmuuden vuoksi suorittaa matkan pyörätuolin kyydissä. Synnytyspolin jäädessä taakse kaikui mielessä vielä vähän iäkkäämmän kätilömme sanat synnytyksen jälkeen: ”Näköjään sitä voi vanhakin oppia aina uutta synnyttämisestä”.
Seuraavassa tekstissä ollaan osastolla ja opetellaan uuden tulokkaan käyttöohjeita.
Olin kuullut varmaan tuhat kertaa etukäteen, että synnytys on käsittämätön ja mieleenpainuva kokemus. Olin kyllä ymmärtänyt sen, mutta en ollut ymmärtänyt mitä se oikeasti tarkoitti. Meidän tapauksessa suoritus tehtiin vielä epätavallisessa tilassa, jossa ei ollut tarjolla äidille minkäänlaista kipulääkettä eikä apuvälinettä. Isää harmitti se, että se kuuluisa ilokaasu jäi kokonaan testaamatta. Mutta niinpä nuo kaksi sisäkkäin 8,5 kuukautta elänyttä ihmistä olivat päättäneet erkaantua toisistaan tässä ja nyt. Itse synnytys sujui yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin. Sairaalan kello osoitti 11:39, kun vauvamme parkaisi ensimmäisen kerran ja pujahti taitavan kätilön käsistä hymyilevän äidin paidan alle. Ylpeänä täytyy todeta että vauva tuli yhtä ketterällä ja nopealla liikkeellä ulos kuin isä konsanaan lentopallokentällä tiikerisyöksyä tehdessään. Onkohan joskus jollain puhtausintoilijalla (esim. komisaario Monk) ollut vaikea tilanne kun paidan alle on laitettu vielä ihan verinen ja ”limainen” pikkukaveri? Meidän perheen äidillä ei ainakaan ilmeisesti ollut vaikeuksia asian kanssa, sillä hymy oli ihan korvissa asti.
Sairaalaan saapumisestamme tähän pisteeseen meni aikaa siis vain noin 19 minuuttia. Paljon en edes rikkonut sitä max 5 min pysäköintikylttiä (tämä siis taas tiedoksi poliisiystävilleni). Olin ehtinyt katselemaan vauvaa hetken ennen kuin hän meni piiloon paidan alle, mutta en osannut vastata kätilön kysymykseen vauvan sukupuolesta. Se kertonee järjenjuoksustani ja ajattelukyvystäni siinä tilanteessa. Minulla oli kamerakin mukana, mutta suoritus oli sen verran pikainen että tajusin käyttää sitä vasta tässä vaiheessa. Siinä sitä sitten seistiin suu auki ja päässä jyskytti vain että ”hemmetti, mustahan on tullut isä”. Hiljalleen kun ajattelukyky alkoi taas palautua normaalille vaatimattomalle tasolleen, valtasi mielen mielettömän suuri ylpeys niistä kahdesta naisesta, jotka siinä sängyllä sylikkäin makasivat.
Minä sain katkaista napanuoran. Se tapahtui aavistuksen vapisevin ja arkailevin käsin. Oikea leikkaamiskohta piti tarkistaa hoitajalta pariin otteeseen, sillä pelko pienen prinsessan satuttamisesta oli kova. Kun tarvittavat ensitarkistukset oli suoritettu sekä äidille että tyttärelle, pääsimme siirtymään vihdoin ihka oikeaan synnytyssaliin. Siellä saimme kolmestaan olla rauhassa ja ihmetellä maailman menoa. Tässä vaiheessa vauva pääsi myös ensimmäisen kerran maistamaan sitä kuuluisaa äidinmaitoa. Samalla isälle tuli sopiva hetki lähetellä tekstiviestejä tutuille iloisesta perhetapahtumasta. Jonkun ajan (ajantajuni oli hävinnyt) päästä hoitaja tuli puhdistamaan lasta ja tekemään tarvittavat mittaukset. Pituudeksi mitattiin 47 cm ja painoksi pyöristettynä 2,8 kg. Päänympärys oli 33 cm, mikä ehkä osaltaan selittää helpohkoa synnytystä. Mittausten jälkeen oli isän vuoro saada vauva paidan alle lämmittelemään. Tämä on ns. ”kenguruhoitoa”, jota annetaan vastasyntyneelle nykyisin ainakin kolmen tunnin ajan. Maalaisjärjellä pääteltynä syynä on varmaankin lämpö ja sykkeen kuuleminen. Äiti pääsi käymään tässä välissä suihkussa ja pukemaan omat vaatteensa päälle, kun isä hoiti vuorollaan tytärtään. Miehisestä näkökulmasta tuli pienoisena yllätyksenä verenvuodon määrä synnytyksessä ja sen jälkeisessä elämässä, mutta näin jälkikäteen ajateltuna se on kyllä ihan loogista. Seuraavan kerran huoneeseen tullessaan kätilö katsoi ensin omiin vaatteisiin pukeutunutta suihkunraikasta äitiä liikkumassa huoneessa ja heti perään ensituntejaan elävää tyttöä ja totesi että teidäthän voisi lähettää kotiin vaikka jo nyt.
Kolme tuntia synnytyksen jälkeen meille tultiin ilmoittamaan siirtymisestä ”yläkertaan”, eli osastolle 310. Reipas vastasynnyttänyt äiti meinasi lähteä kävellen yläkertaan, mutta päätti kuitenkin varmuuden vuoksi suorittaa matkan pyörätuolin kyydissä. Synnytyspolin jäädessä taakse kaikui mielessä vielä vähän iäkkäämmän kätilömme sanat synnytyksen jälkeen: ”Näköjään sitä voi vanhakin oppia aina uutta synnyttämisestä”.
Seuraavassa tekstissä ollaan osastolla ja opetellaan uuden tulokkaan käyttöohjeita.
keskiviikko 9. kesäkuuta 2010
Ehdinkö juoda juuri keittämäni kahvin?
Minut tuntevat tietävät että ajoissa erinäisiin paikkoihin ja tilaisuuksiin ehtiminen tuottaa minulle joskus pieniä haasteita. Siinä mielessä omena putosi melko kauas puusta pari viikkoa sitten. Siirrytäänpä vielä ajassa taaksepäin, eli 38. raskausviikon alkuhetkille. Olimme vaimon ja parin kaverin kanssa Raisiossa kuuntelemassa Kitarasankari-kilpailua. Kitarakilpailukin oli ihan kiva, mutta miehinen luontoni ei antanut periksi istua siellä loppuun asti, kun Turun pubeissa pyöri isoilla screeneillä futiksen Mestareiden Liigan finaali. Niinpä hajaannuimme vaimoni kanssa ja minä suuntasin parin (miespuolisen) kaverin kanssa Turkuun katsomaan jalkapalloa. Alkuperäinen tarkoitus oli suunnistaa finaalimatsin jälkeen kotiin, mutta kyllähän sen kaikki tietää miten käy kun miesporukka on ehtinyt futispelin aikana juoda ”muutaman” oluen ja kello lyö vasta puolta yötä. Iltaa jatkettiin siis kohti uusia ravitsemusliikkeitä ja uusia seikkailuja. Kotiin suunnistettiin vähän neljän jälkeen ja tietysti Mantun Grillin kautta. Kotona vastaanotto ei ollut kovinkaan lämmin, kun kotiavaimetkin olivat unohtuneet autoon. Sisään päästyäni kävimme pienen keskustelun siitä kuinkas tässä ”taas” näin kävikään. Tuleva äiti oli myös valppaana ja ilmoitti että lapsikin voisi syntyä hetkenä minä hyvänsä. Tähän nokkela mies tietysti keksi pikaisen ”pakotien” sanomalla, että laskettuun aikaan on vielä kaksi viikkoa – ei se nyt vielä tule.
Tuosta keskustelusta kului aikaa vain 29 tuntia kun tuleva isä aloitteli ahkerana ja täynnä tarmoa uuden työviikon maanantaista (24.5.2010) nauttien. Kunnostamme yrittäjäkollegani kanssa ostamaamme liiketilaa yrityksemme (PIILOMAINOS) käyttöön paremmin sopivaksi, joten maanantaina oli heti aamulla ohjelmassa rautakaupassa ja kaatopaikalla käynti. Samaan aikaan tuleva äiti suuntasi kollegaltani lainatulla 80-luvun ajonautintoihmeellä Mäntymäen neuvolaan rutiinitarkastukseen. Varattu aika alkoi 10:30 ja samoihin aikoihin olin itse palannut takaisin toimistollemme. Olimme pukemassa remonttivaatteita päälle ja juomassa jo kolmatta kuppia aamukahvia, kun vaimon puhelinsoitto katkaisi touhumme klo 11:11. Puhelun henki oli hyvin selvä: ”Tule nyt heti tänne. Nyt pitäisi lähteä synnyttämään.” Väitetään että miehet eivät aina osaa reagoida asioihin oikein, mutta minusta kysymykseni olivat tilanteen yllätyksellisyyteen nähden varsin fiksuja ”Et siis itse enää pysty ajamaan Punaisella Paholaisella sairaalaan?” ja ”Ok, tulen siis sinne, mutta ehdinkö ensin juomaan tämän juuri keittämäni kahvin?”.
Vastaus jälkimmäiseen kysymykseeni oli varsin selkeä ja noin kello 11:14 olimme jo kollegani kanssa Mäntymäen neuvolan pihalla hakemassa tulevaa äitiä ja toista autoa. Minä lähdin käymään neuvolassa sisällä ja käskin ystäväni siirtää auton pois oven edestä, jos se on jonkun edessä. Menin sisälle ja löysin sieltä varsin hengästyneen ja erikoisesti kävelevän vaimoni. Ilmeisesti vauva, jonka sukupuolesta ei vielä ollut mitään tietoa, ei pitänyt neuvolatädin painelusta ja päätti tulla välittömästi ulos. Elettiin siis raskausviikkoa 38. Untuvikoille (=miehille) tiedoksi että laskettu aika on viikolla 40. Talutin synnytystuskissa olevan vaimon ulos, mutta automme ei ollutkaan enää siinä oven edessä. Soitin ystävälleni ja kyselin minne hän oli kätkenyt automme. Ilmeisesti neuvolaan pihaan tullessamme oli sattunut pieni väärinkäsitys ja ystäväni oli vienyt automme parinsadan metrin päässä olevalle parkkipaikalle. Siitä sitten miehet lähtivät rivakasti autoa hakemaan ja auttamaan selvästi jo vaikeasti voivaa tulevaa äitiä auton takapenkille makuuasentoon. Neuvolasta TYKS:iin ei ole kovinkaan pitkä matka, mutta melko monta liikennesääntöä siinä ehti kuitenkin rikkomaan (poliisiystävilleni tiedoksi että rikkeet olivat vain lieviä ja vaimon desibelit nousivat uhkaavasti takapenkillä).
Seuraavassa (torstaina julkaistavassa) tekstissä ollaankin sitten jo TYKS:n pihalla ja vauhti sen kun kiihtyy.
Tuosta keskustelusta kului aikaa vain 29 tuntia kun tuleva isä aloitteli ahkerana ja täynnä tarmoa uuden työviikon maanantaista (24.5.2010) nauttien. Kunnostamme yrittäjäkollegani kanssa ostamaamme liiketilaa yrityksemme (PIILOMAINOS) käyttöön paremmin sopivaksi, joten maanantaina oli heti aamulla ohjelmassa rautakaupassa ja kaatopaikalla käynti. Samaan aikaan tuleva äiti suuntasi kollegaltani lainatulla 80-luvun ajonautintoihmeellä Mäntymäen neuvolaan rutiinitarkastukseen. Varattu aika alkoi 10:30 ja samoihin aikoihin olin itse palannut takaisin toimistollemme. Olimme pukemassa remonttivaatteita päälle ja juomassa jo kolmatta kuppia aamukahvia, kun vaimon puhelinsoitto katkaisi touhumme klo 11:11. Puhelun henki oli hyvin selvä: ”Tule nyt heti tänne. Nyt pitäisi lähteä synnyttämään.” Väitetään että miehet eivät aina osaa reagoida asioihin oikein, mutta minusta kysymykseni olivat tilanteen yllätyksellisyyteen nähden varsin fiksuja ”Et siis itse enää pysty ajamaan Punaisella Paholaisella sairaalaan?” ja ”Ok, tulen siis sinne, mutta ehdinkö ensin juomaan tämän juuri keittämäni kahvin?”.
Vastaus jälkimmäiseen kysymykseeni oli varsin selkeä ja noin kello 11:14 olimme jo kollegani kanssa Mäntymäen neuvolan pihalla hakemassa tulevaa äitiä ja toista autoa. Minä lähdin käymään neuvolassa sisällä ja käskin ystäväni siirtää auton pois oven edestä, jos se on jonkun edessä. Menin sisälle ja löysin sieltä varsin hengästyneen ja erikoisesti kävelevän vaimoni. Ilmeisesti vauva, jonka sukupuolesta ei vielä ollut mitään tietoa, ei pitänyt neuvolatädin painelusta ja päätti tulla välittömästi ulos. Elettiin siis raskausviikkoa 38. Untuvikoille (=miehille) tiedoksi että laskettu aika on viikolla 40. Talutin synnytystuskissa olevan vaimon ulos, mutta automme ei ollutkaan enää siinä oven edessä. Soitin ystävälleni ja kyselin minne hän oli kätkenyt automme. Ilmeisesti neuvolaan pihaan tullessamme oli sattunut pieni väärinkäsitys ja ystäväni oli vienyt automme parinsadan metrin päässä olevalle parkkipaikalle. Siitä sitten miehet lähtivät rivakasti autoa hakemaan ja auttamaan selvästi jo vaikeasti voivaa tulevaa äitiä auton takapenkille makuuasentoon. Neuvolasta TYKS:iin ei ole kovinkaan pitkä matka, mutta melko monta liikennesääntöä siinä ehti kuitenkin rikkomaan (poliisiystävilleni tiedoksi että rikkeet olivat vain lieviä ja vaimon desibelit nousivat uhkaavasti takapenkillä).
Seuraavassa (torstaina julkaistavassa) tekstissä ollaankin sitten jo TYKS:n pihalla ja vauhti sen kun kiihtyy.
tiistai 8. kesäkuuta 2010
Vauvantekohomma ja raskausaika
Nyt kieli takaisin suuhun kaikilta niiltä pervertikoilta, jotka luulivat saavansa yksityiskohtaisen kertomuksen vauvamme alullepanoprosessista. Letkeä kotimainen yhtye Soul Captain Band:kin sen on jo laulussaan kertonut, että "vauvantekohomma se on simppelii". Tässä linkki biisiin (K-18), jos joku ei sitä vielä ole kuullut. Meidän tapauksessa kyseessä ei ollut työtapaturma, vaan 6.6.2009 vietettyjen häiden jälkeen hyvässä yhteisymmärryksessä tehty "katsotaan mitä tapahtuu" -päätös.
Syyskuussa emännän äidinvaistot alkoivat ilmoittelemaan pullien olevan mahdollisesti uunissa. Uteliaille tiedoksi, että Marja Tyrnillä ei ole osuutta tässä tapahtumaketjussa, vaikka Turussa asummekin ja hän tuntuu joka paikassa nykyisin puhuvan Turusta (Loma Turussa), pullista ja tortuista. Paikallisen apteekkarin myymä kotikäyttöinen testi oli samaa mieltä, joten jännitys kasvoi entisestään. Jostain syystä siihen ei kuitenkaan uskaltanut täysin luottaa.. Niinpä ilmoittauduimme tehokkaan kunnallisen sairaanhoidon piiriin ja tilasimme ajan Mäntymäen neuvolaan. Saimme ajan vasta marraskuulle (kiva 2 kk jono), joten siinä sitä sitten odoteltiin ja jännitettiin pari kuukautta. Pyrimme olemaan tässä vaiheessa asiasta vielä hiljaa, mutta eihän se lörpöltä isältä onnistunut, kun poikaitten kanssa kaverin mökillä joku keksi pistää myöhään yöllä pystyyn "totuusnuotion", jossa kaivettiin totuuksia esiin kaiken maailman asioista. Onneksi totuusnuotioon (ja aivojen puudutusaineeseen) voi luottaa ja paljastetut asiat jäivät nuotiolle.
Vihdoin koitti se jännä neuvolapäivä. Isä ei valitettavasti päässyt paikalle, vaan kärvisteli puhelintaan koko ajan vilkuillen työpalaverissa. Oli siinä varmaan muilla ihmettelemistä, kun yht'äkkiä yhden tyypin naamalle tuli kasvojakin leveämpi hymy. Raskausajasta ei ole mitään erikoista kerrottavaa, sillä odotus sujui erittäin hyvin eikä vauvalla tai äidillä ollut missään vaiheessa mitään hätää. Pelottelut raskausajan mielihaluista ja mielialan vaihteluista olivat meidän kohdalla turhia - tai sitten tuleva äiti kätki ne hyvin. Isä tosin oli loppuun asti varma että perheeseen syntyy kääpiö, sillä äidin maha oli hämmästyttävän pieni. Onneksi se alkoi viime hetkillä kuitenkin kasvaa lähes silminnähden.
Synnytysvalmennuksiin emme osallistuneet, sillä emme nähneet sitä tarpeelliseksi - lahjattomat treenaa. Seuraavassa kirjoituksessa ollaankin sitten jo raskausviikolla 38..
Syyskuussa emännän äidinvaistot alkoivat ilmoittelemaan pullien olevan mahdollisesti uunissa. Uteliaille tiedoksi, että Marja Tyrnillä ei ole osuutta tässä tapahtumaketjussa, vaikka Turussa asummekin ja hän tuntuu joka paikassa nykyisin puhuvan Turusta (Loma Turussa), pullista ja tortuista. Paikallisen apteekkarin myymä kotikäyttöinen testi oli samaa mieltä, joten jännitys kasvoi entisestään. Jostain syystä siihen ei kuitenkaan uskaltanut täysin luottaa.. Niinpä ilmoittauduimme tehokkaan kunnallisen sairaanhoidon piiriin ja tilasimme ajan Mäntymäen neuvolaan. Saimme ajan vasta marraskuulle (kiva 2 kk jono), joten siinä sitä sitten odoteltiin ja jännitettiin pari kuukautta. Pyrimme olemaan tässä vaiheessa asiasta vielä hiljaa, mutta eihän se lörpöltä isältä onnistunut, kun poikaitten kanssa kaverin mökillä joku keksi pistää myöhään yöllä pystyyn "totuusnuotion", jossa kaivettiin totuuksia esiin kaiken maailman asioista. Onneksi totuusnuotioon (ja aivojen puudutusaineeseen) voi luottaa ja paljastetut asiat jäivät nuotiolle.
Vihdoin koitti se jännä neuvolapäivä. Isä ei valitettavasti päässyt paikalle, vaan kärvisteli puhelintaan koko ajan vilkuillen työpalaverissa. Oli siinä varmaan muilla ihmettelemistä, kun yht'äkkiä yhden tyypin naamalle tuli kasvojakin leveämpi hymy. Raskausajasta ei ole mitään erikoista kerrottavaa, sillä odotus sujui erittäin hyvin eikä vauvalla tai äidillä ollut missään vaiheessa mitään hätää. Pelottelut raskausajan mielihaluista ja mielialan vaihteluista olivat meidän kohdalla turhia - tai sitten tuleva äiti kätki ne hyvin. Isä tosin oli loppuun asti varma että perheeseen syntyy kääpiö, sillä äidin maha oli hämmästyttävän pieni. Onneksi se alkoi viime hetkillä kuitenkin kasvaa lähes silminnähden.
Synnytysvalmennuksiin emme osallistuneet, sillä emme nähneet sitä tarpeelliseksi - lahjattomat treenaa. Seuraavassa kirjoituksessa ollaankin sitten jo raskausviikolla 38..
maanantai 7. kesäkuuta 2010
Rookie-isi -blogi avattu!
Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että joskus voisin kirjoittaa blogia, mutta sopiva aihe on puuttunut. Yrittäjänä oman yrityksen ympäriltä tietysti löytyisi aihepiiriä, mutta jotenkin se ei ole lyönyt itseään läpi pääkopassani.
Pari viikkoa sitten olin TYKS:ssä todistamassa esikoiseni syntyä, joten nyt sain varsin luontevan aiheen blogilleni. Tulkoon tästä blogistani päiväkirja tyttärelleni myöhemmin naurettavaksi, opas / virhelista tuleville isille tai mitä vain.
Lukijoilta, jos sellaisia ilmenee, toivon aktiivista keskustelua tästä mielenkiintoisesta aihepiiristä. Minua saa myös rauhassa yrittää opettaa. Joskus opit menevät perille ja joskus eivät - sen ovat huomanneet taatusti jo myös vauvamme isoäidit.
Blogissa tullaan käymään aluksi hyvin tiivistetysti vauvamme vaiheet raskauden alusta aina laskettuun aikaan asti (8.6.2010). Kun raskausaika ja muut jo tapahtuneet kommellukset on käyty läpi, alan päivittämään blogiani noin kerran viikossa, jos lapsen hoidolta ehdin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
