Tällä kertaa ajattelin kirjoitella vähän neuvolatoiminnasta. Pakko myöntää olevani niistä sen verran pihalla että piti hiukan haastatella vaimoa ennen tämän jutun kirjoittamista. Olen nimittäin itse osallistunut vain yhteen neuvolakäyntiin (ultraääni raskausvaiheessa). Miehisestä näkökulmasta, tai ainakin minun kohdallani, nämä neuvolakäynnit ovat olleet pieni päänsäryn paikka. Toisaalta niissä olisi mukava olla mukana, mutta kun ne ovat aina keskellä päivää, niin se on käytännössä vaikeaa. En myöskään ole missään vaiheessa saanut täsmällistä vastausta siihen, onko normaalia että isä käy myös neuvolassa ja käykö siellä myös muita miespuolisia ihmisiä.
Jotta juuri pahan talouden taantuman murrosvaiheilla syntynyt tyttäremme oppisi heti elämänsä alusta asti elämään markkinatalouden oravanpyörässä, niin juhlistimme tässä juuri pari päivää sitten hänen ensimmäisen kvartaalin merkkipäiväänsä. Nyt on siis hyvä hetki tehdä välitilinpäätös. Tässä ajassa (siis 3 kuukautta) hän on käynyt 4 kertaa neuvolassa analyytikkojen (neuvolatädit) analysoitavana. Ensimmäisen kvartaalin kasvukäyrät osoittavat voimakkaasti ylöspäin, mutta neuvolan analyytikot epäilevät ettei moinen noususuhdanne voi jatkua loputtomiin, vaan jossain vaiheessa tämän hurjan kasvun odotetaan hidastuvan. Ensimmäisen kvartaalin aikana pituus on noussut 47,0 sentistä 55,5 senttiin ja paino 2,80 kilosta 4,92 kiloon. Prosentuaalisesti siis pituuskasvu on ollut 18 prosenttiyksikköä ja paino peräti 76 prosenttiyksikköä.
Mittahommien lisäksi neuvolassa on annettu kaksi kertaa rokotteita tyttärellemme. Ensimmäisellä kerralla rokotelääkkeet annettiin suun kautta ja toisella kerralla sekä suun kautta että piikillä. Ensimmäisellä kerralla annettiin rotateq-lääkettä, joka suojaa pikkulapsia gastroenteriitiltä (ripuli ja oksentelu), jonka aiheuttaa rotavirusinfektio. Toisella kerralla annettiin rotateqin lisäksi DTaP-IPV-Hib -yhdistelmärokote, jolla suojataan lasta kurkkumädän, jäykkäkouristuksen, hinkuyskän, polion sekä Haemophilusinfluenzae tyyppi b: bakteerin aiheuttamia infektioita vastaan. Tyttö on ottanut lääkkeet vastaan kuin mies eikä neuvolatätien pelottelusta huolimatta niistä ole aiheutunut mitään vatsavaivoja tai kiukkupuuskia.
Tunnustettakoon että tuosta lopusta en ymmärrä itsekään mitään, vaan kopsasin tekstin suoraan neuvolakortista, johon merkitään kaikki neuvolatoimenpiteet ylös. On muuten hienoa lukea neuvolatätien ylistäviä kirjoituksia omasta kullannupusta. Tässä tämänkertaiset talousuutiset ja tohtorikertomukset, ensi kerralla on luvassa taas jotain ihan muuta..
tiistai 31. elokuuta 2010
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Vauvalla takana kostea viikonloppu
Viime viikonloppuna tuli kokeiltua ensimmäisen kerran sitten lapsen syntymän viettää yö kahdestaan vaimon kanssa. Vaimoni ja minä vietimme viikonlopun kylpylässä, mutta tyttäremme vietti ensimmäisen yön mammalassa. Oli kyllä vähän outoa nukahtaa ja herätä kun pieni tuhisija puuttui viereltä. Positiivista oli kuitenkin kuulla että pikkuisen yö vieraassa paikassa oli sujunut ilman kommelluksia. Pitänee jatkossakin ”lainata” tyttöä välillä isovanhemmille yöksi, jotta tulee itse harjoiteltua jo valmiiksi sitä päivää varten kun tyttäremme muuttaa pois kotoota. Voi olla että se päivä ei nyt ihan vielä ole näköpiirissä, mutta harjoitus tekee mestarin.
Viikonlopun kylpyläreissun aikana tuli suoritettua myös tyttäremme ensiuinti. Jonkin sortin vesipeto hänestä saattaa olla tulossa, sillä veteen meneminen ei aiheuttanut minkäänlaisia reaktioita. Uinti sujui yhtä rauhallisesti kuin kylvyt ja suihkut kotona. Olipa muuten tyttönen aika monien hymyilevien katseiden kohteena suloisine vaaleanpunaisine uimavaippoineen.. Nyt on varmaan hyvä ajankohta kirjoittaa vähän vauvauinneista, kun ensimmäinen uintikokemus on takana.
Olemme keskustelleet vaimoni kanssa vauvauinnista ja pohtineet pitäisikö uinnista tulla tyttäremme ensimmäinen harrastus. Olemme kuitenkin päätymässä siihen ratkaisuun että vauvauinnit jätetään meidän perheessä väliin, vaikka se todella suosittua nykyisin onkin. Onhan sitä ihmiset ennekin oppineet uimaan vaikkei heitä ole sunnuntai aamuisin kukonlaulun aikaan viety uimahallin sitä harjoittelemaan. Harrastuksen aloittamista puoltaisi se että siitä tulisi ensimmäinen koko perheen yhteinen harrastus, mutta voihan sellaiseksi valita vaikka lenkkeilynkin.
Vauvauinti on kehitetty 1960-luvulla Australiassa ja Yhdysvalloissa, joissa hukkuminen oli suurin tapaturmainen kuolinsyy ja vauvauinti oli hyökkäys tätä tilastoa vastaan. Äkkiseltään en kuitenkaan löytänyt netistä tutkimustietoa siitä miten vauvauinnin aloittaminen vaikutti hukkumiskuolemien määrään. Suomeen vauvauinti rantautui vuonna 1981, kuten muuten minäkin. Vauvauintia aloitettaessa lapsen olisi parasta olla 3-5 ikäinen ja vähintään 5 kilon painoinen. Lisää infoa vauvauinnnin pohtijoille ja aloittajille löytyy täältä.
Vauvauinnilla on paljon puolustajia, mutta myös vastustajia. Löysin netistä blogin jossa oli tarkkaa tutkimustietoa ja perusteluja vauvauintien yhteydestä astman ja allergian lisääntymiseen. Tuo blogiteksti oli kuitenkin täynnä niin hard core -tuloksia että päätin vain selata sen läpi, koska meidän perheessä on tosiaan jo tehty päätös jättää säännölliset ja ohjatut vauvauinnit väliin. Jos jotakin kiinnostaa lukaista tuo blogiteksti vauvauinnista ja sen mahdollisesti aiheuttamista sairauksista, niin se löytyy täältä.
Tässä tämänkertainen melko kostea kirjoitus. Ensi kerralla taas jotain muuta, kenties jotain kuivempaa ja hauskempaa..
Viikonlopun kylpyläreissun aikana tuli suoritettua myös tyttäremme ensiuinti. Jonkin sortin vesipeto hänestä saattaa olla tulossa, sillä veteen meneminen ei aiheuttanut minkäänlaisia reaktioita. Uinti sujui yhtä rauhallisesti kuin kylvyt ja suihkut kotona. Olipa muuten tyttönen aika monien hymyilevien katseiden kohteena suloisine vaaleanpunaisine uimavaippoineen.. Nyt on varmaan hyvä ajankohta kirjoittaa vähän vauvauinneista, kun ensimmäinen uintikokemus on takana.
Olemme keskustelleet vaimoni kanssa vauvauinnista ja pohtineet pitäisikö uinnista tulla tyttäremme ensimmäinen harrastus. Olemme kuitenkin päätymässä siihen ratkaisuun että vauvauinnit jätetään meidän perheessä väliin, vaikka se todella suosittua nykyisin onkin. Onhan sitä ihmiset ennekin oppineet uimaan vaikkei heitä ole sunnuntai aamuisin kukonlaulun aikaan viety uimahallin sitä harjoittelemaan. Harrastuksen aloittamista puoltaisi se että siitä tulisi ensimmäinen koko perheen yhteinen harrastus, mutta voihan sellaiseksi valita vaikka lenkkeilynkin.
Vauvauinti on kehitetty 1960-luvulla Australiassa ja Yhdysvalloissa, joissa hukkuminen oli suurin tapaturmainen kuolinsyy ja vauvauinti oli hyökkäys tätä tilastoa vastaan. Äkkiseltään en kuitenkaan löytänyt netistä tutkimustietoa siitä miten vauvauinnin aloittaminen vaikutti hukkumiskuolemien määrään. Suomeen vauvauinti rantautui vuonna 1981, kuten muuten minäkin. Vauvauintia aloitettaessa lapsen olisi parasta olla 3-5 ikäinen ja vähintään 5 kilon painoinen. Lisää infoa vauvauinnnin pohtijoille ja aloittajille löytyy täältä.
Vauvauinnilla on paljon puolustajia, mutta myös vastustajia. Löysin netistä blogin jossa oli tarkkaa tutkimustietoa ja perusteluja vauvauintien yhteydestä astman ja allergian lisääntymiseen. Tuo blogiteksti oli kuitenkin täynnä niin hard core -tuloksia että päätin vain selata sen läpi, koska meidän perheessä on tosiaan jo tehty päätös jättää säännölliset ja ohjatut vauvauinnit väliin. Jos jotakin kiinnostaa lukaista tuo blogiteksti vauvauinnista ja sen mahdollisesti aiheuttamista sairauksista, niin se löytyy täältä.
Tässä tämänkertainen melko kostea kirjoitus. Ensi kerralla taas jotain muuta, kenties jotain kuivempaa ja hauskempaa..
perjantai 6. elokuuta 2010
Olen suomalainen
Pienessä päässä kun miettii kaikenlaisia ajatuksia, niin joskus saattaa tulla outojakin asioita mieleen. Pohdin tuossa yhtenä päivänä meidän tyttärelle annettua nimeä ja totesin olevani erittäin tyytyväinen siihen. Olen ymmärtänyt myös vaimoni pitävän edelleen erittäin paljon valitusta nimestä. Samassa aloin kuitenkin pohtimaan mitä olisi tehtävissä, jos vanhemmat tulisivatkin katumapäälle lapsen nimen suhteen. Kyselin joiltain tutuilta etunimen vaihtamiseen liittyvistä asioista, mutta kun kenelläkään ei ollut faktatietoa, niin käännyin Turun Maistraatin puoleen. Sain siellä työskenteleviltä valtion virkamiehiltä tyypillisen hyvää palvelua: 3 lausetta pitkässä vastausmeilissä käskettiin etsiä kysymäni asiat www.maistraatti.fi -osoitteesta. Onneksi joihinkin asioihin, kuten virkamiesten palvelualttiuteen, voi nykyisinkin vielä luottaa.
No, intouduin saamastani motivoivasta meilistä niin paljon että menin tosiaan heidän kotisivuilleen ja yritin selvitellä asioita. Tässä vaiheessa mietin että kai näin yöaikaan voisi nukkuakin.. Hetken sivuja selattuani jäin sellaiseen käsitykseen että vanhemmat voivat maksua vastaan vaihtaa ilmoitusmenettelyllä lapsensa nimen kertaalleen. Sen jälkeen muutosta on haettava hakemusmenettelyllä. Maistraatti voi hyväksyä tai hylätä hakemuksen. Nimenmuutos ei mene läpi, jos vanhemmat eivät ole alaikäisen lapsen nimenvaihdosta yksimielisiä, joten perheriidan päätteeksi kumpikaan osapuoli ei voi tunnekuohussa käydä kostoksi vaihtamassa lapsen etunimeä. Lisäksi jos lapsi on ehtinyt jo yli 12-vuotiaaksi, ei vaihtaminen onnistu ilman hänen omaa suostumustaan.
Jos joku muuten haluaa selailla kaikkea turhaa tilastotietoa etunimistä, niin suosittelen tutustumaan Väestörekisterikeskuksen nimipalveluun. Itselleni oli uutta tietoa mm. se että suomalaisia MIEHIÄ on kastettu vaimoni nimisiksi Suomessa ennen vuotta 1919, meidän tyttärelle on kastettu tänä vuonna jo 216 kaimaa ja minun oma nimeni on kärsinyt kovasti inflaatiota viime aikoina: 1981 kastettiin 814 minun nimistä poikalasta ja vuonna 2009 vain 44. Olenkohan minä kaimoineni kuolemassa sukupuuttoon?
Lapsen peseminen tuntuu kiinnostavan ihmisiä, joten kirjoitetaanpa siitä nyt vielä vähän. Me aloitimme kotioloissa peseytymiset kylpyammeessa heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Aluksi kylpeminen oli pyhitetty isän ja tyttären omaksi jutuksi, mutta nyttemmin myös äiti on päässyt mukaan pesupuuhiin. Nyt kun tytär on saanut jo ryhtiä olemukseensa ja kasvanut silminnähden, niin olemme välillä pesseet häntä myös suihkun alla. Tyttö itse pitää selvästi enemmän suihkussa olemisesta. Suoraan veden alla emme tietystikään häntä pidä kuin pää alaspäin. Sekä kylvyssä että suihkun alla saa kaikki mahdolliset ihopoimujen välit hyvin pestyä, kunhan pitää pesun kohteesta riittävän huolellisesti kiinni. Viime viikonloppuna olimme kaverimme kesämökillä lomailemassa ja otimme tytön ensimmäisen kerran suomalaisia perinteitä pursuavaan saunaan mukaan. Tosin hän viipyi siellä vain hetken ja pysytteli lattian tasolla, jonne hänelle oli lämmitetty oma kädenlämpöinen kylpyvesi ammeeseen. Mutta joka tapauksessa nyt tyttäremme on täysin suomalainen kun saunomisura on avattu.
Tässä tämänkertaiset ajatukset sanoiksi puettuina. Omituisia aiheita on varmasti luvassa seuraavassakin kirjoituksessa.
No, intouduin saamastani motivoivasta meilistä niin paljon että menin tosiaan heidän kotisivuilleen ja yritin selvitellä asioita. Tässä vaiheessa mietin että kai näin yöaikaan voisi nukkuakin.. Hetken sivuja selattuani jäin sellaiseen käsitykseen että vanhemmat voivat maksua vastaan vaihtaa ilmoitusmenettelyllä lapsensa nimen kertaalleen. Sen jälkeen muutosta on haettava hakemusmenettelyllä. Maistraatti voi hyväksyä tai hylätä hakemuksen. Nimenmuutos ei mene läpi, jos vanhemmat eivät ole alaikäisen lapsen nimenvaihdosta yksimielisiä, joten perheriidan päätteeksi kumpikaan osapuoli ei voi tunnekuohussa käydä kostoksi vaihtamassa lapsen etunimeä. Lisäksi jos lapsi on ehtinyt jo yli 12-vuotiaaksi, ei vaihtaminen onnistu ilman hänen omaa suostumustaan.
Jos joku muuten haluaa selailla kaikkea turhaa tilastotietoa etunimistä, niin suosittelen tutustumaan Väestörekisterikeskuksen nimipalveluun. Itselleni oli uutta tietoa mm. se että suomalaisia MIEHIÄ on kastettu vaimoni nimisiksi Suomessa ennen vuotta 1919, meidän tyttärelle on kastettu tänä vuonna jo 216 kaimaa ja minun oma nimeni on kärsinyt kovasti inflaatiota viime aikoina: 1981 kastettiin 814 minun nimistä poikalasta ja vuonna 2009 vain 44. Olenkohan minä kaimoineni kuolemassa sukupuuttoon?
Lapsen peseminen tuntuu kiinnostavan ihmisiä, joten kirjoitetaanpa siitä nyt vielä vähän. Me aloitimme kotioloissa peseytymiset kylpyammeessa heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Aluksi kylpeminen oli pyhitetty isän ja tyttären omaksi jutuksi, mutta nyttemmin myös äiti on päässyt mukaan pesupuuhiin. Nyt kun tytär on saanut jo ryhtiä olemukseensa ja kasvanut silminnähden, niin olemme välillä pesseet häntä myös suihkun alla. Tyttö itse pitää selvästi enemmän suihkussa olemisesta. Suoraan veden alla emme tietystikään häntä pidä kuin pää alaspäin. Sekä kylvyssä että suihkun alla saa kaikki mahdolliset ihopoimujen välit hyvin pestyä, kunhan pitää pesun kohteesta riittävän huolellisesti kiinni. Viime viikonloppuna olimme kaverimme kesämökillä lomailemassa ja otimme tytön ensimmäisen kerran suomalaisia perinteitä pursuavaan saunaan mukaan. Tosin hän viipyi siellä vain hetken ja pysytteli lattian tasolla, jonne hänelle oli lämmitetty oma kädenlämpöinen kylpyvesi ammeeseen. Mutta joka tapauksessa nyt tyttäremme on täysin suomalainen kun saunomisura on avattu.
Tässä tämänkertaiset ajatukset sanoiksi puettuina. Omituisia aiheita on varmasti luvassa seuraavassakin kirjoituksessa.
maanantai 2. elokuuta 2010
Cliffhanger ja vaippamonologi part 3
Lääkärituttavamme puheli joskus että lähes jokainen lapsi tulee putoamaan jostain vähintään kerran. Olimme tuolloin vaimoni kanssa vähän epäuskoisia, sillä eihän hyvin vahdittu lapsi voi mistään pudota. Valitettavasti meillä jouduttiin kuitenkin hyvästä vartioinnista huolimatta viime viikolla lohduttelemaan sängyltä lattialle joko siirtynyttä tai pudonnutta pikkutyttöä. Tyttö jäi ihan pieneksi hetkeksi aamutoimien aikana sängyn päälle itsekseen. Sijoitimme hänet suht keskelle sänkyä ja selälleen. Putoamisajatus ei käynyt mielessäkään, sillä käännähdyksiä ei ollut vielä tapahtunut edes lattialla treenattaessa.
Yhtäkkiä asunnossa alkoi kuitenkin kuulua normaalista valittavasta itkusta selvästi poikkeavaa itkua. Kun menimme makkariin, niin tyttö oli täysin samassa asennossa mihin hänet jätimme, mutta makuualusta oli vaihtunut sängystä lattiaksi. Tutkimme ja tunnustelimme tyttöä, mutta huuto johtui onneksi loukkaantumisen sijasta pelästymisestä. Onneksi sängyn vieressä sattui olemaan pehmustava matto vastaanottamassa liikkeelle lähtenyttä seikkailijaa. Vieläkin on täysin mysteeri millä tavalla siirtyminen sängyltä lattialle on tapahtunut, sillä muita kääntymisiä ei ole harjoittelusta ja pienestä avittamisesta huolimatta vielä nähty…
Blogissani on jo aiemmin käsitelty kestovaippoja ja kertakäyttövaippoja, joten luulin saaneeni vauvan ulosteisiin liittyvän yksinpuheluni jo päätökseen, mutta viime viikolla käsiini sattui lehtiartikkeli perheestä, jossa oli tehty mielenkiintoinen valinta. Tästä on vielä pakko kirjoittaa, sillä tulevat vanhemmat voivatkin valita kahden vaihtoehdon sijasta myös tämän kolmannen vaihtoehdon.. Artikkelin perhe kasvattaa nimittäin lastaan vaipattomasti, eli VVV-ideologian (vauvojen vessahätäviestintä) mukaan. Suomessa vaipattomuus on ollut arkipäivää 1940-luvulle asti ja edelleen se on suosittua mm. Grönlannissa ja osissa Etelä-Amerikkaa.
Vaipattomuus vaatii vanhemmilta erityistä keskittymistä ja jaksamista, sillä heidän pitää jatkuvasti tarkkailla vauvan nonverbaalista viestintää. Kun vauva viestittää vessahädästään, vievät vanhemmat hänet pöntölle isomman hädän ollessa kyseessä tai esim. lavuaarille, jos tulossa on pelkästään nestemäistä tavaraa. Vaipattomuuden ehdottomia etuja on se että siinä syntyy tavallista syvempi side lapsen ja vanhempien välille. Lehtiartikkelin perheen poika oppi pissatuksen jo sairaalasta kotiuduttuaan. Nyt neljän kuukauden ikäiselle pojalle ei tapahdu ”vahinkoja” enää juuri yhtään.
Vaipattomuus kuulostaa minustakin mielenkiintoiselta ratkaisulta, mutta myös aivan liian hankalalta. Lehtiartikkelissa perhe ihmetteli minkä vuoksi vauva pitäisi ensin opettaa tekemään tarpeensa vaippaan milloin tahansa ja sen jälkeen yhtäkkiä pitäisikin oppia kuivaksi. Vaipattomuuden vähäisen suosion yhdeksi syyksi perhe mainitsee Pampers-vaippoja valmistavan Procter & Gamblen vuonna 1950 rahoittaman tutkimuksen, jonka mukaan vaipattoman vauvan seksuaalisuus ei kehity normaalisti. Tähän yhteen ja ainoaan tutkimukseen viitataan kuulemma tänä päivänäkin vaipattomuudesta puhuttaessa.
Meillä tämä VVV-ideologia ei olisi toiminut, mutta toivottavasti joku innostuisi sitä kokeilemaan ja kertomaan kokemuksiaan vaikka täällä (tai jossain missä olisi lukijoitakin). Erittäin mielenkiintoinen ja epäilyksiä herättävä vaihtoehto tämä VVV minusta kyllä on. Nyt tämä vaippoja ja vauvojen ulosteita koskeva monologini on toivottavasti päätöksessä ja seuraavassa kirjoituksessa on taas vähän raikkaamman tuoksuiset aiheet..
Yhtäkkiä asunnossa alkoi kuitenkin kuulua normaalista valittavasta itkusta selvästi poikkeavaa itkua. Kun menimme makkariin, niin tyttö oli täysin samassa asennossa mihin hänet jätimme, mutta makuualusta oli vaihtunut sängystä lattiaksi. Tutkimme ja tunnustelimme tyttöä, mutta huuto johtui onneksi loukkaantumisen sijasta pelästymisestä. Onneksi sängyn vieressä sattui olemaan pehmustava matto vastaanottamassa liikkeelle lähtenyttä seikkailijaa. Vieläkin on täysin mysteeri millä tavalla siirtyminen sängyltä lattialle on tapahtunut, sillä muita kääntymisiä ei ole harjoittelusta ja pienestä avittamisesta huolimatta vielä nähty…
Blogissani on jo aiemmin käsitelty kestovaippoja ja kertakäyttövaippoja, joten luulin saaneeni vauvan ulosteisiin liittyvän yksinpuheluni jo päätökseen, mutta viime viikolla käsiini sattui lehtiartikkeli perheestä, jossa oli tehty mielenkiintoinen valinta. Tästä on vielä pakko kirjoittaa, sillä tulevat vanhemmat voivatkin valita kahden vaihtoehdon sijasta myös tämän kolmannen vaihtoehdon.. Artikkelin perhe kasvattaa nimittäin lastaan vaipattomasti, eli VVV-ideologian (vauvojen vessahätäviestintä) mukaan. Suomessa vaipattomuus on ollut arkipäivää 1940-luvulle asti ja edelleen se on suosittua mm. Grönlannissa ja osissa Etelä-Amerikkaa.
Vaipattomuus vaatii vanhemmilta erityistä keskittymistä ja jaksamista, sillä heidän pitää jatkuvasti tarkkailla vauvan nonverbaalista viestintää. Kun vauva viestittää vessahädästään, vievät vanhemmat hänet pöntölle isomman hädän ollessa kyseessä tai esim. lavuaarille, jos tulossa on pelkästään nestemäistä tavaraa. Vaipattomuuden ehdottomia etuja on se että siinä syntyy tavallista syvempi side lapsen ja vanhempien välille. Lehtiartikkelin perheen poika oppi pissatuksen jo sairaalasta kotiuduttuaan. Nyt neljän kuukauden ikäiselle pojalle ei tapahdu ”vahinkoja” enää juuri yhtään.
Vaipattomuus kuulostaa minustakin mielenkiintoiselta ratkaisulta, mutta myös aivan liian hankalalta. Lehtiartikkelissa perhe ihmetteli minkä vuoksi vauva pitäisi ensin opettaa tekemään tarpeensa vaippaan milloin tahansa ja sen jälkeen yhtäkkiä pitäisikin oppia kuivaksi. Vaipattomuuden vähäisen suosion yhdeksi syyksi perhe mainitsee Pampers-vaippoja valmistavan Procter & Gamblen vuonna 1950 rahoittaman tutkimuksen, jonka mukaan vaipattoman vauvan seksuaalisuus ei kehity normaalisti. Tähän yhteen ja ainoaan tutkimukseen viitataan kuulemma tänä päivänäkin vaipattomuudesta puhuttaessa.
Meillä tämä VVV-ideologia ei olisi toiminut, mutta toivottavasti joku innostuisi sitä kokeilemaan ja kertomaan kokemuksiaan vaikka täällä (tai jossain missä olisi lukijoitakin). Erittäin mielenkiintoinen ja epäilyksiä herättävä vaihtoehto tämä VVV minusta kyllä on. Nyt tämä vaippoja ja vauvojen ulosteita koskeva monologini on toivottavasti päätöksessä ja seuraavassa kirjoituksessa on taas vähän raikkaamman tuoksuiset aiheet..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
