Päivä jolloin murheet unohtuivat

Pahoittelen jo etukäteen sitä, että tämä kirjoitus menee hyvin pitkälti ”rakas päiväkirjani” osastolle. Vaikka en ole lainkaan uskonnollinen, niin tiedän, että pitkäperjantain pitäisi olla vähän alakuloinen päivä. Minulle tämä juuri vietetty pyhäpäivä ei kuitenkaan ollut lainkaan alakuloinen, vaan millä tahansa mittarilla mitattuna yksi parhaista päivistäni aikoihin. Ihan täydellinen tämäkään päivä ei tietysti ollut, mutta hyvin lähellä täydellisyyttä käytiin. Ja lisättäköön taustainfoksi tähän heti alkuun, että minuun sopii aika hyvin tämän alla olevan kappaleen sanat.

”Symbian pirisi klo7:45”, kuten Tami aloittaisi tämän kirjoituksen. Hyi helvetti, olisin todennut vielä muutamia vuosia sitten vapaapäivänä tuohon aikaan, mutta niin sitä ihminenkin vanhenee. Nyt nautin kellon pirinästä, kun tiesin että edessä olisi hieno päivä. Ensivilkaisu ulos ikkunasta vahvisti käsitystäni. Keli oli mitä mainioin. Tunnelmaa ei latistanut edes se tieto, että heräsin anoppilassa (vitsi). Siirryin portaat alakertaan ja pääsin kutakuinkin välittömästi nauttimaan anopin maittavista leivistä ja parista kupista lämmintä kahvia. Tämän jälkeen lirutin vielä termariini 0,75 l kahvia ja olin valmis päivän koitoksiin.

En halua kutsua ketään parhaaksi kaverikseni, mutta jos minulla sellainen ”salakerho” olisi, niin tämä minut vähän kasin jälkeen noutanut kaveri kyllä kuuluisi siihen ryhmään. Otimme suunnaksi Harvaluodon reput täynnä pilkkejä ja surviaisen toukkia. Keli oli mitä parhain ja saimme mukiin menevän saaliin noin neljän tunnin reissultamme. 



Kalareissun jälkeen oli suuntana perheen parissa  vietetyn pienen huoltohetken jälkeen ylitse kaiken rakastamani urheilulajin naisten 1. finaali. Minulla on kunnia toimia radio Auran Aaltojen kommentaattorina kaikissa naisten finaalilähetyksissä (kuuntele lähetyksiä tästä), joten pitkäperjantain illasta muodostui sekä ammatillisesti että harrastuksellisesti mielenkiintoinen. Lentisreissun jälkeen palasin anoppilaan, jossa esikoiseni lähes itkien tiedusteli milloin isin ja Pekan (nimeä ei muutettu) kalastamia kaloja saisi syödä.

Mitäpä muuta siinä sitten mies tekemään, kuin pihalle grilliä sytyttämään ja päivällä kalastettuja ja maustettuja affenia paistamaan. Päivän suurin huippuhetki oli se, kun sekä oma esikoinen, vaimo että appiukko (ja anoppikin vähän, vaikka se ei sitä haluakaan tunnustaa) ahmii kitaansa minun omin käsin PYYDYSTÄMIÄ JA MAUSTAMIA kaloja. Mies on luolamies vaikka voissa paistaisi! Olin jo aivan vapaapäivän (yrittäjälle hyvin harvinainen luonnonilmiö) hekuman kukkuloilla, kunnes tyttäreni räjäytti potin. Minulle olisi riittänyt se, että hän syö into piukassa minun pyydystämiä ja valmistamiani kaloja, mutta tippa oli tulla linssiin siinä vaiheessa, kun hän alkoi itkeä kalojen loputtua.

Tästä liikutuksesta toivuttuani oli pakko ottaa vähän omaa aikaa ja nauttia anoppilan ”saunaosastosta”. Yksinäinen saunahetki on nykyisin harvinaisuutta, mutta välillä mukavaa vaihtelua. Siihen kun lisää vielä päälle pari olutta, niin avot! Jotta olen ”olen suomalainen” biisin otsikon mittainen mies, niin saunareissuun piti tietysti sisällyttää pari hangessa käyntiä. Yksinäinen saunasessio kruunattiin tosiaan muutamalla oluella ja saunan jälkeisellä konjakilla, joten mikä voisi olla sen parempaa?

Niin siirappista kun tämä pitkäperjantain raportti on ollutkin, niin tarkkaavaisimmat muistavat minun kirjoittaneen alussa, että tämä oli lähes täydellinen päivä. No miksi se ei sitten ollut aivan sitä täydellisyyttä, vaikka sitä tässä olen kehunutkin? No, syy on tietysti se, että poikani on vielä niin pieni, että päivä ei pitänyt sisällään lainkaan palloilua hänen kanssaan. Tästä on hyvä jatkaa pääsiäisen viettoa perheen parissa. Kolme vapaapäivää ja paljon hyviä hetkiä on vielä edessä...