Tauti tuli!

No nyt se sitten on täällä. Tai oikeastaan tätä kirjoittaessa oikea ilmaisutapa on "se oli täällä". Kyse on siis tietysti tyttären ensimmäisestä sairauspoissaolosta päiväkodista. Ensimmäisenä kiertolaistautina meidän perheen tavoitti vatsatauti. Tai ainakin oletan että se tuli kiertolaisena päiväkodin kautta, koska kukaan lähipiiristämme ei ole sellaista sairastanut lähiaikoina. Tyttö oksensi ensin kahtena peräkkäisenä yönä kertaalleen ennen kuin tuli sitten yhdeksi päiväksi oikein todenteolla kipeäksi. Tuon päivän jälkeen tauti lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Eli kunnon sairastamista kesti vain yhden päivän, mutta silti teki kyllä oikein pahaa katsoa, kun normaalisti täynnä virtaa olevan tytön akku oli aivan totaalisen tyhjä. Virta ei riittänyt edes normaaliin katsekontaktiin. Tyttären jälkeen myös äiti pääsi nauttimaan taudista, mutta itse olen vielä toistaiseksi välttynyt siltä (puuta koputellen).


Tuossa aiemmin tuli kirjoitettua yöelämästä jonkun verran, mutta voisin palata siihen taas. Yksin nukkumisen rintamalla ei ole vielä mitään suuria uutisia kerrottavana, koska nämä oksentelut ovat vähän sotkeneet treenejä, mutta uutena yöllisenä elementtinä on mukaan tullut nyt unissa puhuminen. Sanavaraston karttumisen myötä niitä on ilmeisesti entistä mukavampi käyttää myös öisin. Maidon tai vissyn pyytämisen lisäksi öisin on useimmiten joko kutsuttu isiä tai äitiä täydessä unessa tai selostettu jotain jumppajuttuja. Jumppa-sanaa onkin käytetty öisin lähes kaikissa eri muodoissaan.

Nyt kun tässä kirjoituksessa ei tällä kertaa ole mitään kovin vahvaa punaista lankaa, niin haluan linkittää tähän yhden toisen isyyteen liittyvän tekstin, vaikka se ei tauteihin tai yöhöpötyksiin liitykään. Jotkut lentopallon harrastajat osaavat nimittäin ihan oikeastikin kirjoittaa hyvin. Tästä käy todisteeksi Tampereen seudulla hyviä juttuja raapustava Heinon Ossi, joka ei ole rookie lentopallossa eikä kirjoittamisessa, mutta isyydessä on kirjoituksen perusteella havaittavissa rookiemaista hermostuneisuutta. Hänen kolumninsa lapsen odottamisesta ja saamisesta Pirkanmaansanomissa on lukemisen arvoinen. Pääset juttuun tästä.

Ja vielä loppukevennys Kympin uutisten tapaan. Tuo tuossa alla oleva kuva ei ole mainos. Halusin vain laittaa sen siihen yhdestä tietystä syystä. Kaikki meidän perheemme tuntevat löytänevät sen siitä helposti. Se on sellainen asia, jota tässä blogissa ei ole koskaan mainitttu, eikä mainita.

Uneton Seatlessa -leffalle jatko-osa? Unettomat Naantalissa

Meidän pimulla on ikää mittarissa jo 1v 8 kk ja päiväkotielämääkin jo kuukauden päivät. Päiväkotiin kotiutuminen on onnistunut meidän perheessä melko hyvin. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen tyttö oli kuin kotonaan päiväkodissa. Suurimmat ongelmat ovat ehkä olleet vanhemmilla vienti- ja hakuaikojen säätämisessä. Se kun on ollut ihan uutta - aiemmin voi "mennä ja tulla miten sattuu", mutta nyt pitää muistaa myös päiväkotia.


Yleisesti katsottuna tytön kehittymisvauhti on kiihtynyt entisestään päiväkotiin menon jälkeen. Ilmeisesti jatkuvan itseään vanhempien seurassa olemisen myötä heidän osaamat opit tarttuvat helposti pienempiinkin taaperoihin. Kehittymistä on tapahtunut mm. itsenäisessä ruokailussa ja leikkimisessä. Omatoiminen syöminen sujuu jo innokkaasti ja aika siististi. Myös leikit ovat selvästi monipuolistuneet ja ilmaisutaitokin on kehittynyt. Yhtenä iltana tyttö oli yksikseen keittiössä ja lauloi ainakin isän kuuroutuneen musiikkikorvan mukaan aika läheltä nuottia: tuiki tuiki tähti... Turha kai kaikkia taitoja tässä on erikseen listata, kun alussa tuli jo todettua, että päiväkotiin menon jälkeen kehittymistä on tapahtunut lähes kaikilla rintamilla.


Lähes-sana tuossa edellisessä lauseessa tarkoittaa sitä, että poikkeuksiakin on. Nämä ovat lisääntyneen iltakiukuttelun (väsymystäkö?) lisäksi potalla käynti ja nukkuminen. Tai kyllähän potalla käynti sujuu, mutta siinä työstäminen ei niinkään. Nukkumisessa ei kuulemma ole mitään ongelmaa päiväkodissa, mutta kotona on. Yöunille meneminen on suunilleen vakiintunut, mutta päiväunista ei tule kotona yhtään mitään. Ongelma ratkeaa usein kun kotoa lähtee jonnekin, kuten kuva todistaa. Kuva on napattu lentopallo-ottelun katsomosta. Ehkä tuossakin sitten on mukavampi kölliä päiväunia kuin omassa sängyssä. Normaalisti parhaana nukahtamispaikkana toimii auto mukavan taustahurinan kera.


Öisessä nukkumisessakin on yhä ongelmansa. Yöt eivät vieläkään suju ilman maidon juontia, mikä tarkoittaa herätyksiä vanhemmille. Eikä edes yhden pysähdyksen taktiikka tunnu toimivan, vaan maitoa pitää saada usean kerran yössä. Tämän vuoksi omaan sänkyyn siirtymisestäkään ei ole tullut juuri mitään vielä. Jos jollain on jotain toiimivia ideoita yöruokailusta eroon pääsemiseen, niin vinkkejä otetaan vastaan. Huutojen loppumisen odottaminen ei tunnu reilulta seinänaapureita ajatellen. Kun yöruokailun saisi loppumaan, niin siirtyminen omaan sänkyynkin olisi helppoa. Tällä hetkellä tyttö nukkuu valtiaan tavoin vanhempiensa välissä. Tuntuu että kaikki alla olevat nukkuma-asennot käydää meillä läpi joka yö.

Klikkaa kuvaa, niin saat sen isommaksi!