Joulupukki matkaan jo käy

Laulussa väitetään, että jouluun on kolme yötä, mutta tosiasiassa niitä on kyllä enää kaksi. Tai oikeastaan meidän jouluun yksi, koska aloitamme joulun vieton tänä vuonna jo aaton aattona, jotta aikaa riittäisi enemmän kaikille läheisille. Jouluvalmistelut ovat menneet rattoisasti töitä tehden, mutta olemme silti onnistuneet välttämään sen kuuluisan joulustressin.

Joulustressin välttämisessä avainasemassa on suunnittelu. Kun suunnittelee hankittavat lahjat ja muut joulun tarvikkeet huolella etukäteen, sujuu homma paljon rattoisammin kuin kauppaan pyörimään menemällä. Tai näin me ainakin olemme kokeneet. No, ehkä meidän joulustressiä vähentää sekin fakta, että saamme joka paikassa mennä lähes valmiiseen pöytään eikä tarvitse hiki hatussa puurtaa laatikoita ja paistaa kinkkua.

Tyttäremme on odottanut joulua jo pitkään, jos joulun odotuksen voi laskea alkaneeksi siitä kun ensimmäiset lelukatalogit kolahtavat postiluukusta. Meillä on ollut käytössä viisi eri katalogia ja ne kaikki ovat niin puhki luettuja, että niiden voisi luulla olevan monta vuotta vanhoja. Miten ne voikin olla niin mielenkiintoisia? Meidän onnemme on, että tytär ei osaa vielä vaatia katalogin tuotteita itselleen, vaikka hän ahkerasti lehtiä lukeekin ja esittelee meille. Tuo katalogiriippuvuus vaikuttaa kyllä aavistuksen huolestuttavalta tulevaisuutta ajatellen.

Ensimäisen kolmenkymmenen elinvuoteni ajalta jakaisin jouluun liittyvät odotukset ja fiilikset seuraavasti (nämä siis omalta kohdalta ajateltuna):

1. Innokas pukkiin uskomisen aika
- Lapsena joulua tuli odotettua aivan into piukassa. Joulu oli yksi vuoden kohokohdista.
- Joulua odotettiin monta viikkoa ja pukille kirjoitettiin innokkaasti toiveita.
- Piparkakkutalon ja pipareiden teko oli yksi varma merkki jouluaaton läheisyydestä.

2. Innokas pikkulahjojen ostamisen aika
- Kun ikää tuli enemmän ja totuus valkeni, niin joulun hienointa aikaa oli kiertää kaupoissa ja ostaa pieniä joululahjoja perheenjäsenille.
- Tässä iässä joulu oli vielä niin mukavaa, että joulusiivouskin oli mukavaa puuhaa. Muistan jopa auttaneeni vapaaehtoisesti siivouksessa joskus.
- Tämä vaihe saa lisäaikaa, jos perhepiirissä on 1. vaiheessa eläviä lapsia.

3. Burn out
- Tätätkö se aina on? Lahjojen ostosta on tullut vähän pakkopullaa ja pukkikaan ei enää käy, kun kukaan ei usko heppuun eikä perhepiirissä ole lapsia.
- Ainoat joulun odottamista innottavat tekijät ovat vapaapäivät ja perheen kanssa yhdessäolo.

4. Innokas oman lapsen joulun odotuksen seuraamisen aika
- Joulu saa taas uutta bensaa liekkeihin, kun oma lapsi (tai joku lähipiirin lapsista) on siinä iässä, että pukki ja paketit kiinnostavat.
- Tämän lisäksi tässä vaiheessa olevalle ruoka ja läheisten kanssa ajanvietto ovat tärkeitä asioita.

5. Saa nähdä millaisia odotuksia ja fiiliksiä joulua kohtaan vielä tulee iän karttuessa.


Näin tällä kertaa. Paitsi, että loppuun voisi vielä ehkä mainita, että muistan vieläkin miten sain tietää totuuden valkopartaisesta herrasta. En muista miksi asia tuli esille niin, mutta ajankohta oli keskikesä ja olimme isäni ja isoisäni kanssa kotimme pihalla. Onneksi oli oikein kaksi polvea auttamassa pettymyksestä ylitse pääsemisessä. Muistatko sinä miten sait tietää? Heitäppä kommenttia tulemaan..

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

Rytmiä elämään kleptomaanille

Meidän pimulle on saatu iskostettua vähän säännöllisempää rytmiä kun äiti on palannut työelämään. Varhaisempi herätys aamulla väsyttää pimua kummasti illalla. Liian vakavaa linjaa emme ole vieläkään tuon rytmin kanssa ottaneet, vaan elämme vähän päivä ja tilanne kerrallaan. Tämä nykyinen tapa vaikuttaa kyllä meille juuri sopivalta - ei niin vapaa rytmi kuin aiemmin, mutta ei myöskään tiukka kelloon sidottu rytmi.

Toistaiseksi päivähoitopaikka on löytynyt sukulaisten hoteista, mutta juuri parhaillaan on kunnallisen hoitopaikan hakupapereiden täyttö kesken. Siitä aiheesta pääsen kirjoittelemaan siis vuodenvaihteen jälkeen. Mutta jos jollain on hyviä vinkkejä hoitopaikan suhteen Naantalissa, niin pistäkäähän kommentteja tulemaan.

Niin ja tosiaan Naantalissa, ei Turussa. Muutimme tuossa hetki sitten Aurinkokaupunkiin. Toistaiseksi ei ole ainakaan tarvinnut katua päätöstä hetkeekään. Paikkakunta vaikuttaa todella mukavalta: palvelut lähellä, ulkoilumaisemat hakevat vertaisiaan ja kaupunki on sopivan pieni, mutta iso. Koti on entistä paljon mukavampi, koska neliöt ovat paremmassa suhteessa meidän tavaramäärän kanssa. Ja saipa tyttönenkin ensimmäisen oman huoneensa muuton yhteydessä.

Meillä on alkanut viime aikoina esiintymään tavaroiden varastelua ja siirtelyä. Minulla on mm. ollut toimistolla mukana äidin shampoo, tytön vaatteita ja kaikennäköistä muuta turhaa. Joskus sen sijaan esimerkiksi treenikassista saattaa puuttua jotain hyvinkin olennaista. Tyttönen on tykästynyt kasseihin ja laukkuihin ja hän tykkää lisäillä niihin tavaroita ja myös napsia jotain pois. Tavaroita on alkanut katoamaan myös kotona. Joskus ne löytyy kovan hakemisen jälkeen oudoista paikoista tai joskus ne jäävät löytymättä kokonaan.

Poikaitten kanssa tuossa taannoin istuttiin bissellä ja todettiin, että kyllä on aikoihin eletty kun oluet kädessä puhutaankin vaipanvaihdosta ja muusta lapsiin liittyvästä. Samaa ihmeteltiin myös joku aika sitten lauantaisen futsal-turnauksen jälkeen, kun pukukopissa kukaan ei puuhannut jatkoja illaksi vaan kaikki pakkailivat kassejaan ja valmistautuivat koti-illan viettämiseen. Tuon päivän ensimmäinen ihme oli tapahtunut jo aikaisemmin aamulla, kun samaiseen pukukoppiin oli saapunut liuta "nuoria" miehiä, mutta kellään ei ollut krapulaa. Kaikkea ikä ja lapsien tulo saakin joukkueeseen aikaiseksi.

Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään uhkaavaa vauhtia lähestyvää joulua lapsellisesta näkökulmasta. Tip-tap, tip-tap..