Tällä kertaa ei päässyt kirjoituskone pölyttymään, vaan
palaan sorvin ääreen vain 5 päivää edellisen postaukseni (Ou-ou-ou she’s a lady– jep, nainen hän on) jälkeen. Asiaa on tälläkin kertaa aika laidasta laitaan,
joten pahoittelut jos kirjoituksen luettavuus kärsii tämän johdosta. Tekstin
sekavuus kuvastakoon lapsiperheen arkea. ;)
En ole muistanut kirjoittaa vaippojen hyvästelemisestä
vielä, joten sitä on ehkä hyvä vähän raapaista. Tyttäremme jätti hyvästit vaipoille
arviolta ainakin 50 vuodeksi aika nopeasti. Ensimmäisen kerran vaipattomuutta
kokeiltiin heinäkuun, eli kahden vuoden ja kahden kuukauden iässä. Homma lähti
toimimaan aika nopeasti. Pissa tuli housuihin vain muutaman kerran ja
kakkoshätä ei kertaakaan. Ihan tanssin lailla kaikki ei kuitenkaan sujunut,
sillä alussa oikean hädän tunnistaminen oli aika haastavaa ja tyttären kanssa
tuli vietettyä vessassa lukemattomia hetkiä ilman actionia.
Tuulettelin noin vuosi sitten tyttäremme
ymmärtämättömyyttä Joulun lelukirjan osalta (Joulupukki matkaan jo käy).
Valitettavasti tilanne taitaa olla tänä vuonna toinen ja tyttäremme osaa jo
vaatia tuotteita tällä viikolla tulleesta lelukirjasta. Kyseisestä opuksesta
tuli mieleeni työasioissa tekemäni yhteydenotto kahteen Turun seudullakin
toimivaan kansainväliseen suureen lelukauppajättiin, eli BR-leluun ja Toys
"R" Us:iin.
En ole tutkinut asiaa sen enempää, mutta onkohan nämä kaksi jättibrändiä sama konsernia? Onko kyseessä
yritys rakentaa Suomeen lelumarkkinoiden monopoli, josta seuraa pienten
paikallisten kilpailijoiden kuoltua hintojen räjähdysmäinen nousu? Saamani
vastaukset olivat nimittäin sekä sisällöltään että ulkoasultaan täysin
samanlaiset. Viestit erotti toisistaan vain yhteystiedoista. No, tämä ei liity
mihinkään, mutta pitipä mainita kun tänään juuri tuota asiaa hämmästelin.
Leluihin kun jo pääsin käsiksi, niin eipä poistuta vielä
leikkihuoneesta, vaan jatketaan leikkimisestä kirjoittelua. Tai oikeastaan leikkihuoneesta
yritetään pois nopeastikin, sillä meidän pimulla on oma huone, mutta jostain
syystä olohuoneessa on hänen mielestään paljon mukavampi leikkiä. Lelut pitää
aina kantaa olohuoneeseen, jossa saa leikkiä äidin ja isin silmien alla.
Satunnaisesti leikkipaikaksi kelpaa toki omakin huone. Minun ja vaimoni
lempipuuhaa on hiippailla hänen huoneensa ovelle ja seurata salaa touhuamista
ja leikkimistä. Se on todella hellyttävää seurattavaa.
Tuota(kin) leikkiä pitäisi tallentaa videolle, jotta
voisin joskus vanhempana esitellä sitä hänelle. Mutta niinhän sitä sanotaan,
että suutarin lapsella ei ole kenkiä, joten ihmisten muistojen parissa
työskentelevän yrittäjän on näköjään haastavaa saada muistoja talteen,
vaikka tallennusvälineitä ja taitoja olisi vaikka millä mitalla omasta takaa.
Niinhän se on, että pata kattilaa soimaa.
Adios amigos, hasta luego!
P.S. Jouluun on muuten enää 52 yötä! Hui hirveää! Työhommistani
kun aloin jo höpöttelemään, niin lahjavinkiksi kaikille, että nykyaikaiseen
muotoon teetetty kopio jostain vanhasta muistosta on erinomainen joululahja.
Muistoja on mukava katsella ja kuunnella läheisten kanssa joulun pyhinä
glögilasi ja pipari kädessä. Jos kiinnostus heräsi teettää vaikkapa vanhoista
kotivideoista, valokuvista, diakuvista tai kaitafilmeistä joululahjoja, niin
ottakaapa pikaisesti yhteys Digitalisointi.comiin. Niin ja tämä loppu oli
muuten maksettu mainos! ;)
