Minulla
alkoi kotiseudulla tehtyjen keskikesän töiden jälkeen jälleen
reissuhommat, joiden vuoksi tulee nyt oltua noin 1,5 kk enemmän tai vähemmän
poissa kotoa. Minulle ainakin näin pitkä poissaolo kotoa olisi aina vaikeaa,
mutta erityisen vaikeaa siitä on tullut isyyden myötä. Toivottavasti vaimo ei ymmärrä
väärin, sillä onhan perheemme vanhempaakin tyttöä tietysti ikävä, mutta kyllä
ehkä ihan hitusen kuitenkin vielä enemmän sitä pienempää.
Reissuhommat
ovat ihan mukavia pienissä määrin, mutta pidemmän päälle se vaatii aika paljon
venymistä jokaiselta osapuolelta. Vaikka Skypen videopuhelut ja chatit ovat
nykyisin suht helppoja tapoja pitää yhteyttä kotiin, niin ei se korvaa lähellä
olemista, koskemista ja yhteistä aikaa. Minulla oli tuossa alkukesästä pidempi reissuputki,
jolloin tyttäreni oli lohkaissut nerokkaan vastauksen äidilleen, kun hän oli
kysynyt missä isi on. Tytär oli osoittanut tietokoneetta ja sanonut ”isi tietokoneessa”.
Tavallaan tottahan se oli, kun sen välityksellä videopuheluin vaihtelimme
kuulumisia.
Reissuhommien
tekeminen ei siis ainakaan perheelliseltä suju välttämättä ihan lauleskellen,
mutta tuolla otsikolla viittasinkin lähinnä tämän blogitekstin toiseen osioon,
joka on hyvin musiikkipainotteinen.
Kerroin
aiemmin kuinka Teletapit vaihtuivat jo kunnon leffoihin, kuten Risto
Räppääjään. Musiikkimaku näyttää vaihtuvan samaa rataa, sillä ensin ehdoton
autosuosikki oli SokosHotellien Onni Oravan oma biisi, mutta nyt se lapsellinen
rallatus on jo vaihtunut Frontside Olliehin. Aina kun tytär sattuu autossa
nykyisin hereillä olemaan, kuuluu takapenkiltä ”isi, laita fossa lollie”. Ja
kun biisi loppuu ja levyltä alkaa seuraava, ”lähes yhtä huikean hyvä”, Robinin
”hittibiisi”, kuuluu takapenkiltä ”isi, ei tykkää tästä, laita fossa lollie”.
Jos äänenvoimakkuus ei ole riittävällä tasolla, niin takapenkiltä kuuluu
"ei kuule fossa lollie". Ja näköjään vähän yli kaksivuotias voi oppia aikuistenkin biisin sanat melko tarkasti. Pitääpä jatkossa varmaan varoa Juha Watt Vainion, Klamydian ja vastaavien bändien soittelua - tosin Klamydiaa lukuunottamatta ei ole tullut "tuhmia lauluja" kyllä koskaan soitettua.
Kotona tytär yllätti yhtenä iltana soittamalla ensin olohuoneemme nurkassa
kyhjöttävää kitaraa ja pyytämällä sen jälkeen sohvalla läppärin kanssa istuneelta isältään
”pistä isi kitara soi”. Toki tuo biisi tuli muutaman kerran soitettua
Juhannuksena, joten ihan itse tytär tuskin on vielä tutustunut Topi Sorsakosken
koko tuotantoon. Yksi yllättävistä suosikeista on myös Sleepy Sleepersin Kesämopo
– sitä se vasta onkin mukava rallatella mukana näin kesäkelien helliessä.
Toki
joku lastenlaulukin kelpaa hänelle vielä - tosin vain vähän itse tuunattuna. Perinteinen lastenlaulu ”Ihhahhaa, ihhahhaa,
hepo hirnahtaa” on muovautunut meidän tyttären suussa tällaiseen muotoon: ”ihaanaa,
ihaanaa olla ihanaa-aa, ihaanaa ihaanaa olla ihanaa”. Ja täytyy kyllä todeta, että hän ei ole väärässä tuota laulaessaan.. :)
